8 Valta, kontrolli ja kollektiivisubjektin vastarinnan mahdollisuudet

8.1 Yksityinen - julkinen-jako ja muutoksen mahdollisuudet

Liberalismin saavutuksia oli julkisen tai poliittisen alueen (jossa valtiolla on hyväksytty etuoikeus) erottaminen yksityisestä tai henkilökohtaisesta alueesta, johon valtiolla ei pitäisi olla valtaa tunkeutua (lukuunottamatta tiettyjä epätavallisia ja tarkoin rajoitettuja tilanteita). (Ks. esim. Kitzinger 1987, 36.)

Liberaali poliittinen filosofia on yksi patriarkaalisen ideologian voiman lähde. Liberalismin retoriikkaan kuuluvat kaikkien ihmisten vapaus, individualismi ja mahdollisuuksien tasa-arvo. Mutta liberalismin isät, Locke ja Rousseau eivät sisällyttäneet naisia liberaaliin filosofiaan. Sekä Locke että Rousseau halusivat säilyttää ja vahvistaa patriarkaalista kontrollia perheen yksityisellä ja julkisesta alueesta erillään olevalla alueella lisäämällä isän ja aviomiehen valtaa. (Eisenstein 1981.)

Julkisen ja poliittisen alue on myöhemmin laajentunut muun muassa yhteiskunnallisten liikkeiden kamppailun tuloksena. Varhainen naisliike kamppaili 1800-luvun lopussa erityisesti naisten äänioikeuden puolesta. Työväenliike vaikutti olennaisesti valtiollisen sosiaalipolitiikan kehittymiseen. Poliittisia oikeuksia ovat seuranneet sosiaaliset oikeudet. Perinteisten sosiaalisten liikkeiden päämääränä ovat olleet tasavertaiset kansalais- ja ihmisoikeudet.

Seksuaalisuus on ehkä viimeinen alue, joka on tullut radikaalin poliittisen analyysin kohteeksi, koska sitä pidettiin kauan yksityisenä, intiiminä, henkilökohtaisena ja luonnonlaeille alisteisena (Zita 1990, 5).

Länsimainen liberalismi on helpottanut seksuaalista liberalismia korostamalla yksilön oikeutta itseilmaisuun ja seksuaaliseen yksityiselämään. Käsite "yksityiselämä" on kuitenkin kaksiteräinen feministisessä analyysissa. Toisaalta nainen vapautuu konservatiivisesta seksuaalimoraalista. Toisaalta juuri kotien yksityisyydessä joutuvat naiset ja lapset väkivallan ja seksuaalisen hyväksikäytön uhreiksi. Kun yksityisestä tulee julkista, seuraa siitä usein valtiollisten toimenpiteiden tarve. Tästä seuraa uusia kysymyksiä valtion ja seksuaalisuuden sosiaalisen kontrollin välisestä suhteesta. (Mt., 7.)

Heteroseksismi ja seksuaalisuuden luonnolliseksi tekeminen - käsitys primaarista, luonnollisesta seksuaalisuudesta (heteroseksuaalisuudesta) yksilöissä - pyrkii vahvistamaan jakoa yksityisen ja julkisen välillä. Toisin sanoen seksuaalisuus kuuluu perhe-elämän, kulutuksen ja henkilökohtaisen (ja sen mukana psykologian ja biologian) alueelle , kun taas työn, tuotannon ja politiikan alue muodostavat julkisen. (Ks. esim. Liljeström 1990, 19, 20.)

Jyrkän jaon julkisen ja yksityisen välillä oli pitänyt ehtiä pehmentyä, ennen kuin homoseksuaalisuus saatettiin mieltää poliittiseksi asiaksi. Mutta on myös muistettava, että liberaali homoliike on perustellut vaatimuksiaan vetoamalla oikeuteen omaan yksityisyyteen (ks. Mohr 1982, 32). Homoseksuaalisuus olisi yksityisasia, johon valtion ei pitäisi puuttua esimerkiksi seksuaalirikoslainsäädännöllä. Homomiesten eräisiin alakulttuureihin liittyneet ulkotapaamispaikat ovat olleet poliisien tarkkailun ja ratsioiden kohteina. Homoseksuaalit miehet ovat solmineet seksuaalisia ja myös ystävyyssuhteita julkisilla paikoilla. Tämä on tehnyt heistä otollisia uhreja katuväkivallalle ja myös poliisien mielivaltaisuudelle. Silloinkin kun lait sallivat yksityiset homoseksuaaliset teot, ovat poliisit vainonneet kaikkia seksuaalisia tekoja, jotka eivät tapahdu yksityisissä kodeissa.

Lesbojen suhde yksityisyyteen on erilainen kuin homomiehillä. Perinteinen naiseus on olennaisesti yksityisen alueella tapahtuvaa toimintaa. Pitämällä naiset yksityisellä alueella heitä on kontrolloitu tehokkaasti. Naisina myös lesbot ovat tämän kontrollin kohteita. Yksityisyyden alue on hiljaisuuden ja näkymättömyyden aluetta yhteiskunnallisessa todellisuudessa. Lesbosuhteita tai naisten romanttisia ystävyyssuhteita on eletty yksityisyydessä, näkymättömissä, poissa kaduilta, puistoista, pisuaareista, pubeista, kapakoista, poliisiasemilta ja oikeussaleista. Julkiselle alueelle naisten väliset suhteet tulivat silloin, kun jotkut alempien kansankerrosten naiset elivät elämänsä 'miehinä'. 1600 - 1700-luvun Ruotsi-Suomessa tuomittiin naisia, jotka pukeutuivat miehiksi ja toimivat miesten ammateissa. 'Miehinä' he myös avioituivat naisen kanssa. (Ks. esim. Silverstolpe 1989, 188 - 204.)

Yleinen uskomus 'yksityinen ja julkinen' -jakoon on myös pitänyt alueet erillisinä. Sosiaalisen todellisuuden kuvailut myös luovat sosiaalista todellisuutta. Uuden feministisen liikkeen tunnuslause "Henkilökohtainen on poliittista" määritteli uudestaan poliittisen. Tämä uusi määritelmä puolestaan vaikutti todellisuuteen, jota määriteltiin. (Nicholson 1986, 19, 20.)

Alkuvuosinaan SETAn oli luotava itsestään tietoinen vähemmistö. Aiemmin henkilökohtaiseksi ongelmaksi mielletty ilmiö oli tuotava julkiselle politiikan alueelle. Yksityisten homomiesten ja lesbojen kokemat vaikeudet yksityiselämässään olivat itseasiassa yhteisiä useimmille homoseksuaaleille ja siten niitä ei voinut pitää "henkilökohtaisina". Samoin perustein 1960-luvulla syntynyt naisten tasa-arvoliike kohdisti huomion naisten ja miesten väliseen suhteeseen. Suhteen käytäntöjen ajateltiin yleisesti olevan poliittisen alueen ulkopuolella, sillä poliittisen käsite on perinteisesti rajoitettu kuvaamaan vuorovaikutusta julkisella alueella. (Ks. esim. Nicholson 1986, 17, 18.)

Suomalaisen homoliikkeen synty liittyy suomalaisen hyvinvointivaltion voimakkaaseen laajenemiseen 1970-luvulla. Hyvinvointivaltioliberalismissa valtion tehtävien laajentaminen on keino lievittää sosiaalisia ongelmia. Valtion lisääntynyt sääntely on luonut uuden alueen: julkisen ja yksityisen väliin on syntynyt sosiaalinen alue. Tämä on murtanut yksityisen ja julkisen välisiä rajoja. (Mt., 24, 25.)