5.4 SETA-lehti 1980 - 1982 1970-luvun homoliikkeen poliittisen strategian kyseenalaistajana

5.4.1 Uudeksi sosiaaliseksi liikkeeksi?

Suomalainen homoliike astui uuden aikakauden kynnykselle kehotuskieltopykälän vallan murtuessa, homojen ja lesbojen tervehtyessä yhdessä yössä sairausluokituksen poistuessa ja uusien sosiaalisten liikkeiden alkaessa kyseenalaistaa yhteiskunnallisia itsestäänselvyyksiä. Oli syntynyt tila, jossa myös homoliike saattoi kyseenalaistaa omia itsestäänselvyyksiksi asettamiaan tavoitteita. Homoliikkeen sisältä nousikin kysymys "Mitä meidän itseasiassa olisi haluttava?". Miten suhtautua esimerkiksi homoseksuaalisen parisuhteen virallistamisen mahdollisuuteen, josta Ruotsissa valtionkomitea oli tehnyt mietinnön?

Yksimielisyys SETAn tavoitteista ja strategioista tavoitteiden lunastamiseksi rikkoontui kaudella 1980 - 1982. Uusien sosiaalisten liikkeiden vaikutus ulottui myös SETA-lehden kirjoituksiin. Rauhanliike oli näistä kenties näkyvin.

"Naistenpäivänä marssittiin rauhaa, mukana myös SETAn naiset. Sittemmin kuului joku kummastelleen, mitä ihmeen tekemistä lesboilla muka voi olla rauhan kanssa. Kyllä meillä voi olla. Ei pommi homoseksuaaleja eloonjääviksi valikoi. -- Siellä IGAn kokouksessa puhuttiin armeijasta, hinttien oikeudesta suorittaa asepalvelus siinä kuin heteromiehetkin. -- Onko tälläinen tasa-arvo vain tasavertaista oikeutta tappaa? Tasa-arvon yksioikoinen tavoittelu ei saisi sulkea silmiä tuhon edessä. -- Homoseksuaalien vapautusliike voi olla vain rauhan puolesta, väkivaltaa vastaan." (Pääkirjoitus SETA 3/1981.)

Seuraavat kirjoitukset ilmentävät yritystä tehdä homo- ja lesboliikkeestä liikettä, jonka liittolaisia eivät enää ole 1970-luvun tapaan syrjityt vähemmistöt vaan aikakauden muut yhteiskunnalliset arvosidonnaiset liikkeet, uudet sosiaaliset liikkeet: "Hinttinäkökulma sodasta ja rauhasta. Kaksi siviilipalvelun valinnutta hinttiä kertovat, miksi ei armeijaan.", "Oma näkökulma. Tapasimme prosenttiliikkeessä mukana olevan setalaisen. Koska sinäkin?" (SETA 4/1981), "Meidän pitäisi siis puhua. Keskustelua lesboista, feministeistä ja paljosta muusta." (SETA 1/1981), "Puhetta siviilipalveluksesta ja rauhasta. Mikä on rauhanmiehen rooli?" (SETA 2/1982), "USAn rauhanliikkeen antiseksistiset kasvot. Feministinen tie rauhaan käy patriarkaatin murskaamisen kautta". (SETA 4/1982).

Tilman Evers käyttää uusista sosiaalisista liikkeistä käsitettä ruohonjuuritason liikkeet. Näihin hän lukee ekologistit, pasifistit, feministiset liikkeet, talonvaltaajat ja muut oma-apuryhmät, etniset, kulttuuriset ja seksuaaliset vähemmistöt, nuorten protestiliikkeet, kansalaistoimintaryhmät, vaihtoehtoista elämän- ja työtapaa harjoittavat kollektiivit, spontaanit vasemmiston sektorit, solidaarisuustyöntekijät, spiritualistit ja monet muut. (Evers 1984, 138.)

Uusien sosiaalisten liikkeiden yhtenä piirteenä Evers pitää sitä, että niihin osallistuvat pitävät itseään sosiaalisen muutoksen subjekteina siksi, että he tietävät kyseessä olevan asian oman kokemuksensa kautta eikä niinkään siksi, että he olisivat luokkayhteiskunnan vähäväkisiä. Liikkeisiin osallistujat katsovat myös, että heillä on vaihtoehtoja tarjottavanaan. (Mt., 140.)

Uusilla sosiaalisilla liikkeillä on myös kulttuurinen ulottuvuus. Liikkeet pyrkivät perinteisten arvojen ja suuntausten korvaamiseen. Olennaista on liikkeiden mahdollisuus luoda uutta sosiaalista käytäntöä. Liikkeet ovat nostaneet esiin uusia kysymyksiä, jotka merkitsevät välirikkoa suhteessa perinteisiin yhteiskunnallisiin arvoihin. (Mt., 140, 141.)

Uudet sosiaaliset liikkeet pyrkivät uuden poliittisen kulttuurin luomiseen. Hallitsevat käsitykset 'poliittisesta' ja 'politiikan tekemisestä' puretaan. (Mt., 143, 144.) Poliittisen ei katsota rajoittuvan julkiselle alueelle. Julkisen ja yksityisen erottaminen itseasiassa kyseenalaistetaan. Tarkoitus on ottaa yksityinen elämä julkiselle alueelle ja tuoda ihmisten kokemukset suoraan julki. Uusilla sosiaalisilla liikkeillä on myös uusi tapa suhtautua valtioon. Valtion ei katsota olevan välttämättömien ja mahdollisten myönteisten muutosten agentti. Muutosten ei uskota syntyvän parlamentaarisella toiminnalla. Tärkeät muutokset ovat tyypiltään sellaisia, että niitä on mahdoton määrätä toisille lakien, hallinnollisten toimenpiteiden tai sanktioiden avulla. Uusien sosiaalisten liikkeiden mielestä muutokset on levitettävä mallien avulla. Ne on kuvattava jokapäiväisen toisintekemisen avulla. Yhteiskunta on muotoiltava uudelleen alhaalta päin. Politiikkaa ei tehdä, vaan se eletään. (Mt., 144.)

Kauden 1980 - 1982 SETA-lehdissä painottuivat monet uusille sosiaalisille liikkeille tyypilliset piirteet. Muutoksen tekijöinä ei pidetty ainoastaan lainsäätäjiä, vaan itse lesboja ja homomiehiä. Korostettiin omaa kulttuuria, yhteisöllisyyttä, kokemuksen jakamista ja tietoisuutta.

5.4.2 "Homoseksuaali ei elä yksinomaan julkilausumista"

Liberaalihumanistiseen normalisointitutkimukseen kytkeytyvästä integraatiopolitiikasta otettiin kaudella 1980 - 1982 kriittistä etäisyyttä.

"Ihmisten eristäminen ydinperheiksi suur- tai pienkaupunkien elementtitaloihin on suhteellisen nuori länsimaiseen kulttuuriin liittyvä ilmiö. Homoseksuaalien käyttäytymistä on tutkittu ja vaatimuksia asetettu liian kauan heteroseksuaalin ydinperheen mittatikulla." (Pääkirjoitus SETA 2/1981.)

"Tietenkin homoseksuaalisuus on vaara yhteiskunnalle; se on vaara ahdistaville ydinperherooleille, vaara rajoittaville seksuaalinormeille ja tavattoman vaarallista (hetero)miesten valtahierarkialle, mutta ainoastaan jos kaikin tavoin vältämme täydellistä integraatiota heteromaailmaan. Pyrkimällä hyväksytyiksi heteromaailman ehdoilla hyväksymme samalla olemassaolevat valtarakenteet, luokittelun sellaisenaan." (SETA 1/1982, 14.)

Kirjoituksessa "Vapautta kahleissa" kritisoitiin SETAn päämääriä seuraavasti:

"SETAn ensisijaisena päämääränä näyttää olevan homoseksuaalisen vähemmistön integroiminen mahdollisimman täydellisesti heteroseksuaaliseen arvomaailmaan. -- Homoseksuaalien oikeuksia puolustetaan yleensä sanomalla, että erilaisuus on rikkautta, että homoseksuaalit hyödyttävät erilaisuudellaan kokonaisuutta. -- SETAssa olisi ehkä syytä nykyistä enemmän keskustella maailmankatsomuksellisista kysymyksistä ja siitä, mitä me todella haluamme." (SETA 3/1981, 28, 29.)

SETA-lehden lukijainpalstalla "Suorat sanat" kirjoitettiin erilliskulttuurin puolesta ja vastaan. Tähän liittyen käsitettiin homous joko vasenkätisyyteen verrattavana yksilön ominaisuutena tai sitten kokemuksen ja kulttuurin erityisyytenä.

"Suljettu ja leimattu disco ja Vanhan Kellarin savukätköt on vapautumisen ääriraja. Tuntuu pahalta: 1960-luvulla, laittomana aikanakin tanssittiin yksityistilaisuuksissa, istuttiin kapakassa. Olettaisi nyt olevan rahkeita enempään. 1960-luvun seksuaalikeskusteluissa puhuttiin paljon homoseksuaalisuuden integroimisesta jokapäiväiseen elämään, siitä ettei lainmuutoksen toteutuessa tulisi tyytyä Etelä-Afrikan apartheidpolitiikan mukaisiin kulttuurisaarekkeisiin, discoihin "vain homoille", lehtiin "vain homoille", baareihin "vain homoille". -- Kaipaan myös kovasti tietoa siitä, millaiseen yhteiskuntaan SETA pyrkii, mikä on se toivetila, jossa tasavertaisuus on toteutunut, homoseksuaalisuudella yhtä vähän merkitystä kuin parran värillä tai rintojen koolla." (SETA 5/1981, 26.)

Mutta myös suomalaisen homokulttuurin perään kuulutettiin:

"Me emme halua enää olla vain muiden luoman kulttuurin varassa, passiivisesti. Me haluamme luoda omaa, suomalaista homokulttuuria. Sitä eivät pysty heterot luomaan, sitä emme pysty muualta tuomaan. Se on meidän luotava itse!" (SETA 6/1981, 28.)

1970-luvun vaatimusten eräs peruste, homoseksuaalisuus ei-valittuna yksilön ominaisuutena, kyseenalaistettiin kirjoituksessa "Vapaus valita. Uusi teoria seksuaalisen suuntauksen synnystä - tai pikemminkin sen valitsemisesta". Kirjoituksessa esiteltiin Diane Richardsonin ja John Hartin kirja "The Theory and Practice of Homosexuality" .

"(K)ukin meistä tekee elämänsä aikana loputtoman määrän valintoja ja päätöksiä - joista monet eivät liity seksiin lainkaan - jotka kasaantuneina johtavat meidät toiseen tai toiseen seksuaaliseen suuntaan. -- Hart/ Richardson-teoria hylkää sen ajatuksen että ihmiset ovat olennaisesti pohjimmiltaan homoja tai heteroja. -- 'Uskon että kirja hyväksytään helpommin niiden taholta, joille feministiset ideat (joissa valinnan käsite on keskeinen) ovat tuttuja, ja vaikeammin 'vanhoillisten' hinttien taholta, jotka korostavat homoseksuaalisuuden muuttumatonta luonnetta. Puhumme paljon homoidentiteetin ei-seksuaalisista puolista, enkä tiedä, miten ihmiset omaksuvat tämän.'" (SETA 4/1982, 9, 10, 12.)

Hollantilaisesta homoliikkeestä kerrottiin otsikolla "Integraation ja segregaation ylikulkusilta". Todettiin, että integraatiopolitiikka normina oli katoamassa.

"Integraatiopolitiikka (yhteiskuntaan sulautuminen) lähti käyntiin noin 1965. Sen tunnuslauseena oli "olemme yhtä normaaleja kuin kuka tahansa muukin". Mitään eroja ei saanut olla. -- Tähän sisältyi mm. heteroiden kutsuminen COC:n jäseniksi, artikkelit ja muu tiedottaminen. -- Kuusikymmenluvun lopulla - 1968-70 nousi esiin radikaali homo-opiskelijaliike ja tietysti naisliike. -- 1972 toiminnan perusteet sitten lopulta muuttuivat. Päämääränä oli integraatio - "ei sopeutumisen kautta vaan yhdessä, oman homoidentiteetin säilyttäen". -- Ensimmäiset naisten tiedostamisryhmät COC:issa perustettiin 1970. Mielestäni se että ne koettiin uhkaaviksi, johtui seuraavista kahdesta seikasta: ensinnäkin ne uhkasivat sitä hinttiseksismiä (jäykkiä sukupuolirooliodotuksia) jota aina oltiin pidetty "yleisenä" ja "neutraalina". -- Toinen uhkaavaksi koettu puoli asiasta oli se että ensimmäistä kertaa tietoinen separatismi (erillistoiminta) oli tullut COC:iin. -- Nyt integraatiopolitiikka on kokonaan katoamassa normina. -- Elämäntapakysymykset ja kulttuuri saavat enemmän huomiota. -- Separatistit eivät juuri pidä COC:sta. -- (V)alta ei heidän mielestään ole jossain vaan kaikkialla. -- He vastustavat (COC:ta) siksi että se on tylsä, sopeutunut. He eivät halua taistella hitaiden yhteiskunnallisten muutosten puolesta, vaan luoda itse omat muotonsa." (SETA 3/1982, 6 - 10.)

1970-luvun homoliike Suomessa oli pitänyt integraatiota itsestäänselvänä tavoitteena. SETA-lehden 1980 - 1982-kausi levitti tietämystä homoliikkeestä erillisen lesboliikkeen olemassaolosta. Kauden lopulla naisten ääni kävi yhä kuuluvammaksi. Suomalaista separatismia tulikin edustamaan lesbofeministisiä painotuksia omaava lesboryhmä Akanat. Eroavuudet ja erityisyydet olivat totta myös suomalaiselle homoliikkeelle. Mutta aika ei ollut vielä silloin kypsä niiden tunnustamiselle eikä myöskään niistä kertomiselle SETA-lehdessä. SETAn perustajajäsenten vastustus järjestön ja lehden silloista tilaa kohtaan kasvoi. Kauden 1980 - 1982 päättyessä suuri osa lesboista lähti pois SETAsta.

Kuinka SETA-lehteä 1980 - 1982 tehneet itse näkivät kautensa lehden ilmestymishistoriassa?

"Vuonna -80 innostuttiin tekemään kyselyjä arkipäivän elämästä: asumisesta, työsyrjinnästä ja maassamuutosta. Tiedonhankinta oli varsinaista tutkivaa journalismia: monistettiin nippu kyselykaavakkeita ja mentiin niiden kanssa diskoon. Monessa kaavakkeessa näkyi kaljalasin jättämä rengas. -- Kaikki uudistukset eivät suinkaan olleet helppoja ja yksimielisiä. "Mitä missä milloinkin" -palstan kokiessa synnytystuskiaan, haluttiin puistot eli puskakulttuuri kiivaasti mukaan ja yhtä kiivaasti pois. Edellinen kanta voitti - kaikkien onneksi. Kontaktipalstalla ovat ilmoitelleet monenlaiset makusuuntaukset. Edes heteroilta ei sananvapautta ole riistetty. -- Menneen kesän erääseen kanteen aiottiin kuvaa, joka esitti kolmea alastonta miestä veneessä. Toisin kuitenkin kävi; joukko yhdistyksen aktiiveja nousi kiivaaseen vastarintaan tälläista rimanalitusta vastaan, puhuttiin jopa vuosien hyvän työn valumisesta hukkaan. -- Moraalinvartijat olivat ottaneet erävoiton. -- Teemme juttuja itseämme kiinnostavista aiheista, oman kokemuksemme pohjalta. -- Emme kirjoita kenenkään puolesta, jokainen saa puhua puolestaan." (SETA 2/1982, 18.)

Tällä kaudella lehdessä oli kirjoitettu homo- ja lesbokokemuksen erityisyydestä, oman kulttuurin kaipuusta ja paljosta muusta, joka suuresti poikkesi aiemmasta normalisaatio-, samanlaisuus- ja integraatiopuhunnasta. SETAn tavoitteet oli uskallettu kyseenalaistaa. Luokitteluiden kumoamisen sijasta oli pyritty oman identiteetin ja kulttuurin vahvistamiseen. 1980-luvulla ei lehti eikä liikekään ole voinut väistää niitä kysymyksiä, joita lehden päätoimittaja teki pääkirjoituksessaan "Sitten jonakin päivänä".

"Kun kesäkuun lopulla kuulin sairausluokituksen 302 poistamisesta, muistin heti kahden vuoden takaa erään setalaisen aktivistin unelmoivat sanat: "Kun se poistetaan, me kokoonnumme yhteen ja juhlimme. Samppanja virtaa." Mitään tälläista ei tapahtunut. Sadattuhannet homoseksuaalit heräsivät päivään joka oli kuin mikä tahansa muu. Silmiini osui seinäkirjoitus: "Miksi en tunne itseäni yhtään terveemmäksi, Lääkintöhallitus?" Sairausluokituksen ja kehotuskieltopykälän kumoaminen ovat olleet SETAn keskeisiä lyhyen tähtäimen tavoitteita. Pitemmän tähtäimen tavoitteista kertovat SETAn alkuaikojen lennokkaat julkilausumat: SETAn päämääränä on oman itsensä tarpeettomaksi tekeminen. Entä sitten jonakin päivänä kun liitoksissaan natiseva kehotuskielto kaatuu, kun kouluissa, kirkoissa ja työpaikoilla voidaan puhua homoista kuin ihmisistä yleensä? Silloinko SETAn toimistossa vedetään puhelin seinästä, pakataan arkisto lähetettäväksi julkisiin arkistoihin, silloinko lahjoitetaan huone- ja konttorikalut niitä tarvitsiville? Pannaan lappu luukulle: suljettu tasa-arvon takia?

Se kuulostaa kauniilta aikuisten sadulta johon en jaksa uskoa. -- Mikä on se minkä pitää muuttua, että me aamulla herätessämme tuntisimme itsemme terveemmiksi, tämän koko maailmanko?" (SETA 4/1981, 3.)