4.3 Liberalistinen politiikka ja liberalismin arvot

4.3.1 Integraatio- ja tasavertaisuusliikkeen liberalistinen viitekehys

Ranskan vallankumouksesta ja Amerikan itsenäisyysjulistuksesta lähtien ovat vapaus ja tasa-arvoisuus olleet kaikkien kansalais- ja ihmisoikeusliikkeiden perusta. Vapaus käsitetään oikeudeksi ja vallaksi tavoitella omia elämänmahdollisuuksia siten, että toiset ihmiset tai valtio eivät sekaannu tähän. Yksilön autonomian tai suvereenisuuden esteinä pidetään historiallisen tukahduttamisen, ennakkoluulojen sekä mielivaltaisen hallitsemisen käytäntöjä. (Halfmann 1988, 19 - 21.)

Jost Halfmann sijoittaa homo- ja lesboliikkeen vanhojen sosiaalisten liikkeiden perinteeseen, kansalaisoikeuskamppailujen traditioon. Samaan traditioon hän lukee myös naisten tasa-arvoliikkeen, liberaalifeminismin. Yhteistä näille liikkeille on kamppailu ihmisoikeuksien poliittisen ja laillisen tunnustamisen puolesta. (Mt., 15.)

Liberalismin juuret ovat valistuksen aikakaudessa, joka tunnetaan myös järjen aikakautena. Tämä kausi synnytti monia poliittisia ja intellektuaalisia liikkeitä, joista useimmille oli tyypillistä usko ihmisjärjen kykyyn saada aikaan yhteiskunnallisia uudistuksia. Oltiin vakuuttuneita siitä, että järki vapauttaa ihmiskunnan. Niin Ranskan vallankumous kuin yhteiskuntatieteellisen ajattelun syntykin sijoittuvat näihin kehyksiin. Vapaan, kriittisen tutkimuksen oletettiin olevan tulevaisuuden kulmakivi. Kapitalismin kehitys, johon kaupungistuminen ja teollistuminen liittyivät, loi sosiaalisia ongelmia kuten slummeja, köyhyyttä ja rikollisuutta. Uskottiin, että ihmisjärjellä ongelmat ratkaistaisiin. Sosiologia syntyi juuri tähän tarkoitukseen. Sosiologia erityisesti on valistuksen aikakaudelle velkaa korostaessaan järjen ja tieteellisen menetelmän soveltamista sosiaalisten ongelmien ratkaisussa. (Andersen 1988, 299 - 301.)

Homoliikkeen ja naisten tasa-arvoliikkeen kuuluminen samaan sosiaalisten liikkeiden perinteeseen näkyy selvästi vuosien 1975 - 1979 SETA-lehdissä. Lehdissä viitattiin toistuvasti syrjintään ja kansalaisoikeuksien puuttumiseen. Lainsäädännöllisiä muutoksia vaadittiin. Katseet olivat kääntyneet poliittisiin päättäjiin, eduskuntaan ja valtiovaltaan. Seksuaalisen tasavertaisuuden esteinä pidettiin ennakkoluuloja, tietämättömyyttä, asenteita ja jäykkiä sukupuolirooleja. Homoseksuaalien oman asiallisen toiminnan ja objektiivisen tieteellisen tiedon mahdollisuuksiin muutosvoimana uskottiin. Lehdissä muistutettiin muun muassa koulujen sukupuolikas- vatuksen tärkeydestä asenteita muutettaessa.

" -- Me uskomme, että oikea tieto poistaa ennakkoluulot. Tietoon perustuva maailmankuva on kestävä. Vain tieteelliseen käsitykseen ihmisestä ja luonnosta voi perustua humanistinen ihmiskuva, joka edellyttää ihmisen perusoikeuksien takaamista ja suojaamista - myös seksuaalisuuden suhteen." (SETA 2/1975, 3.)

SETA-lehdessä 2/1976 julkaistiin SETAn periaateohjelma, jossa määriteltiin SETAn toimintakohteet ja vaatimukset. Lehteä lähetettiin tuolloin noin 200 vaikuttajalle ja päätöksentekijälle. Periaate- ohjelman alaotsikoissa olivat tasavertaisuus lain edessä, sek- suaalirikoslaki, työlainsäädäntö, perhe- ja sosiaalilainsäädäntö, tiedonvälitys, koulu ja kasvatus, tieteellinen tutkimus, psykiatria ja käyttäytymistieteet, mielenterveystyö, kirkko ja uskonnolliset yhteisöt, puolustusvoimat ja suljetut yhteisöt, kansainvälinen yhteistyö sekä yhteiskunta ja poliittiset puolueet. SETA vaati muun muassa, että pysyvä homoseksuaalinen suhde asetettaisiin oikeudel- lisesti tasavertaiseksi pysyvän heteroseksuaalisen suhteen kanssa. Valtiovallan katsottiin kantavan vastuun homoseksuaalien pitkään jatkuneesta syrjinnästä. (Ks. SETA 2/1976, liite.)

Liberalistisen näkemyksen mukaan naisten ja muiden ryhmien tasavertaisten oikeuksien esteet ovat perinteisessä laissa ja käytännöissä, jotka kieltävät naisilta ja muilta ryhmiltä samat yksilön oikeudet, jotka miehillä jo on. Epäoikeudenmukaisuus johtuu irrationaalisuudesta ja tietämättömyydestä. Sosiaalisen muutoksen lähde on järki ja pyrkimys tietoon. (Andersen 1988, 301, 302.)

Tasavertaiset oikeudet olisi ulotettava naisiin erityisesti lakiuudistusten ja syrjinnän vastaisten toimenpiteiden avulla. Naisten eriarvoisuus nähdään menneisyyden syrjivien käytäntöjen tuloksena. Korjaus saadaan aikaan luomalla sukupuolisokeita instituutioita, joissa kaikille annetaan tasavertaiset oikeudet sukupuoleen, rotuun, uskonnolliseen tai seksuaaliseen suuntaukseen sekä fyysiseen vammaan katsomatta. Liberaalifeminismillä on laaja tuki takanaan, mikä johtunee siitä, että liberaalifeministit työskentelevät olemassa ole- vien instituutioiden sisällä. (Mt., 295, 299.)

Syrjintä on liberaalin viitekehyksen avainsana. Naisten syrjintä on seurausta opituista sukupuolirooleista. Liberaali näkemys korostaa vähittäistä reformia ja olettaa, että edistys voidaan saada aikaan olemassa olevien poliittisten, yhteiskunnallisten ja taloudellisten instituutioiden rakenteiden sisällä. (Mt., 318.)

4.3.2 Ihmisyysretoriikka, "kunniattomat julkihomot" ja kaupallinen homojen erilliskulttuuri liberalismin arvoista käsin tulkittuina

Valistuksen aikakauden arvojen leviämistä länsimaiseen moderniin yhteiskuntaan on Agnes Heller (1983) tarkastellut kriittisesti esseessään "The Dissatisfied Society". 'Modernisuuden' luonnehtima yhteiskunnallinen ajanjakso on kolmen erilaisen tendenssin yhdistelmä: kapitalistisoitumisen, teollistumisen ja demokratisoitumisen. Perin- teisten käytösnormien purkautuessa ovat lukuisat muut normit ja arvot vähitellen tulleet universaaleiksi. Yksilö perustaa identiteettinsä korostetusti lauseelle "Olen ihminen". Kaikki universaalistetut arvot - vapaus, tasa-arvoisuus, veljeys, tieteellinen tieto ja kärsimyksen lievittäminen - sitoutuvat ihmiskuntaan ja/tai ainutlaatuiseen persoonallisuuteen. (Mt., 360, 361.)

Vapauden universaalistettu muoto ei määrittele tarkemmin, mitä vapaus todella tarkoittaa. Vapautta ja vapauden tarvetta ei liitetä mihinkään tiettyyn sosiaaliseen ryhmään tai luokkaan, vaan jokainen ihminen voi vaatia vapautta ja jokaisella on tarve vapauteen. Mutta koska vapautta ei ole määritelty, ei sillä ole myöskään rajaa. (Mt., 361, 362.)

Valistusajan ihminen ilmoitti ylpeästi olevansa ihminen eikä mitään muuta. Persoonallisuuden ainutlaatuisuus tuli ylimmäksi arvoksi. Sääty-yhteiskunnassa arvokkuus oli säädyn normien seuraamista. Valistusajasta lähtien arvokkuus on koskenut yksinomaan yksilöllistä persoonallisuutta. (Mt., 363, 364.)

1970-luvun suomalaisen homoliikkeen puhetta ihmisyydestä, joka jatkuvasti kulkee eräänä säikeenä liikkeen vaatimusten perusteena, voidaan tarkastella Hellerin huomioista käsin. Ihmisen käsite on ilmipinnaltaan sokea niin luokalle, sukupuolelle kuin seksuaaliselle suuntaukselle, rodulle tai uskonnolle. Kun homoseksuaali oli ennen kaikkea homoseksuaali-kategorian uhri, sai jokainen homoseksuaali kan- taakseen koko ryhmää koskevien määritelmien ja olettamusten taakan. Homoliikkeen kuten homotutkimuksenkin historia on ollut pyrkimystä normalisaatioon, ainutlaatuisen yksilöllisyyden tunnustamiseen. Homoseksuaalien syrjintä nähtiin mm. "rikoksena ihmisyyttä vastaan" (SETA 5/1975). Sortavassa yhteiskunnassa homoseksuaalien oli ensin taisteltava itselleen paikka ihmiskunnasta. Synnin, rikoksen ja sairauden leimat olivat sulkeneet homoseksuaalit ihmisyyden ulkopuolelle. Homoseksuaalilla ei ollut oikeutta valistusajalta peräisin olevaan ylpeään eleeseen: "Olen ihminen, ainutlaatuinen ihminen enkä mitään muuta." Kuuluminen homoseksuaalien luokkaan merkitsi samaa, kuin kuuluminen sääty-yhteiskunnan alimpaan säätyyn tai ehkä säädyttömyyttä, kastittomuutta. Tämä merkitsi arvokkuudesta paitsijäämistä, asemaa, jossa ei ollut edes oikeutta ilmentää arvokkuutta. Yhteiskunta, joka perustuslaissa takasi kansalaisilleen tasavertaisuuden lain edessä, sulki homoseksuaalit tämän lain ulkopuolelle. Siten heistä tuli epäkansalaisia. Ihmisoikeuksien julistus ei heitä tunnustanut. Niinpä heistä tuli epäihmisiä.

Sekä naisliike että homoliike kyseenalaistivat liberaalin retoriikan, jossa julistettiin kaikkien ihmisten vapautta, tasavertaisuutta ja veljeyttä. Liikkeiden mukaan tämä retoriikka koski ainoastaan keskiluokkaisia, valkoisia, heteroseksuaaleja miehiä. Liikkeet pyrkivät alussa saamaan samat ihmisoikeudet, saman oikeuden ihmisyyteen. SETA-lehdissä tämä ihmisyys-retoriikka tulee toistuvasti esille. "Ihmisen rooli" on SETA-lehden pääkirjoituksen otsikko 2/1976. Keskiaukeaman julisteessa neljä nuorta miestä juoksee käsikädessä nur- mikentän halki. Juliste on otsikoitu "Tule mukaan SETAn toimintaan - teemme ihmisen vapautumisen historiaa" (SETA 4/ 1976). 1980-luvulla sana 'ihminen' on ollut myös vapautuspäivien mielenosoitusten tunnuslauseissa vahvasti esillä.

Heller kirjoittaa modernin ihmisen valistusajan hengessä sitoutuvan ainoastaan ihmiskuntaan ja persoonallisuuden ainutlaatuisuuteen. Käsittelin aiemmin homoliikkeen pyrkimystä kunniallisuuden osoittamiseen. Monsieur Mosse oli "kunniaton" homo, koska hän esiintyi julkisuudessa tavoilla, jotka homoliikkeen mielestä leimasivat koko ryhmän ja vahvistivat kaavamaisia, vääristäviä käsityksiä homoseksuaaleista. Tätä homoyksilön ja ryhmän välistä suhdetta voidaan tarkastella myös ainutlaatuisen yksilöllisyyden näkökulmasta. Se, mitä stigmatisoidun ryhmän "kunniattomat" julkihomot ja julkilesbot itseasiassa loukkaavat, on juuri ihmisen oikeus ainutlaatuiseen yksilöllisyyteen ja tämän ainutlaatuisuuden tunnustamiseen yhteiskunnassa. Homomiesten ja lesbojen kamppailun eräs juoni on taistelu tilasta saada määritellä itse itsensä. Mitä näkymättömämpi ja vaiennetumpi ryhmä on yhteiskunnallisen todellisuuden representaatioissa, sitä ajankohtaisempi ainutlaatuisen persoonallisuuden ongelmasta tulee, kun hiljaisuus ja näkymättömyys repeytyy. Niin kauan kuin samansukupuolinen rakkaus oli rakkautta, joka ei tiennyt omaa nimeään, ei ongelma liene ollut ajankohtainen. Homoseksuaalien ryhmä- ja itsetietoisuuden sekä näkyvyyden kasvaessa syntyy ristiriita ryhmään kuulumisen ja oman ainutlaatuisen yksilöllisyyden välille.

Ristiriitaa kärjistää se, että alistetun ryhmän vapautumispyrkimykset voimistavat valtakulttuurin alistamispyrkimyksiä. Populaarikulttuuriin suodattuvat psykiatrien luonnehdinnat itsetuhoisista, paheellisista, turmeltuneista homoseksuaaleista. Se mikä ennen oli näkymätöntä, saa nyt tilaa kulttuurisissa representaatioissa, mutta representaatiot ovat alistetun ryhmän kokemusta vääristäviä. Valtakulttuurin voittoisa hetki on se, kun alistetusta ryhmästä itsestään nousee kaavamaisten käsitysten lihallistuma kuten Monsieur Mosse, aids-ilmiö tai sadomasokistilesbo. Näkymättömyys ja hiljaisuus on repeytynyt, mutta aluksi repeytymään mahtuu vain muutama esitys homoseksuaaleista. Mitä enemmän julkisuudessa on tilaa homo- ja lesboyksilöiden omalle puheelle ja mitä useampia erilaisia kulttuurisia kuvia homoista ja lesboista on, sitä pienemmäksi tulee ristiriita oman itsen ja ryhmään kuulumisen välillä.

Heller kirjoittaa, että modernissa yhteiskunnassa ihmisen arvokkuus kytketään maineeseen, valtaan ja omistamiseen. Konsumerismi, omistaminen on näistä kolmesta demokraattisin, sillä se on ainakin jossain määrin avoin kaikille. Konsumerismi saattaa asenteena tarjota hieman mahdollisuutta arvokkuuteen kaikille yhteiskunnassa, joka liberalistisesta kuvakielestään huolimatta on turhauttavan epätasa- arvoinen. (Heller 1983, 365.)

Konsumerismi toimii oivallisena vapautusliikkeiden voiman tukahdut- tajana. Toisaalta alistettu ryhmä voi myös pyrkiä oman kulutuksensa subjektiksi. Kun jonkin alistetun ryhmän asema hieman paranee, tulee ryhmästä uusi varteenotettava kuluttajaryhmä. Konsumerismin demokratisoitumista ilmentää muun muassa se, että Yhdysvalloissa ovat mustat alkaneet esiintyä mainoksissa mustien kansalaisoikeusliikkeen myötä 1960-luvun jälkeen. Naisliikkeen myötä myös keskiluokkaiset työssäkäyvät naiset löydettiin kuluttajaryhmänä. Elokuvateollisuus on löytänyt niin mustat, naiset kuin homotkin katsojaryhminä. Elokuvissa tarjotaan aiempaa myönteisempiä representaatioita mustista, naisista ja homoista. (Ks. esimerkiksi Andersen 1988.)

Kaupallinen homojen alakulttuuri koettiin suomalaisessa homoliikkeessä uhkana 1970-luvulla. Suomessa kaupallisuutta ilmensivät pornolehtien gay-palstat ja yksityiset gay-saunat ja gay-matkavälitykset. Yhdysvalloissa kaupallinen homokulttuuri sai moninaisia muotoja. Matkatoimistoja, vaateliikkeitä, saunoja, kapakoita, hotelleja, seksikauppoja, seksipalvelujen välitystä esimerkiksi puhelinseksinä, homoseksilehdistönä ja -videoina ilmestyi esimerkiksi San Franciscon homokaupunginosaan. Homoliikkeen poliittinen vaikutusvalta lisääntyi, mutta homoihmisen arvokkuuden tunnustaminen yleisesti yhteiskunnassa ei toteutunut. Uusmoralistiset liikkeet ja uuskonservatismi nousivat samanaikaisesti, kun taloudellinen kehitys huononi ja työttömyys lisääntyi. Vapautuminen jäi siis osittaiseksi. Yleistä demok- ratisoitumista homojen asemassa yhteiskunnassa ei tapahtunut. Tilanteen hyödynsi kaupallinen erilliskulttuuri, joka tarjosi homomiehille mahdollisuuden muun muassa seksin kuluttamiseen. (Ks. Stålström 1987, 107 - 109.)

Koska lesbot naisina ovat homomiehiä köyhempiä, ei heistä ole tullut varteenotettavaa kuluttajaryhmää. Yhdysvalloissa 1970-luvulla vauhtiin päässeestä lesbofeministisestä liikkeestä tuli 1980-luvun alussa suomalaistenkin lesbojen olennainen liikuttaja. Konsumerismi, joka ehkä heikensi homoliikkeen elinvoimaa (mt., 107 - 109), ei pätenyt samalla tavoin lesboliikkeeseen.

4.3.3 1970-luvun homoliikkeen strategioiden kytkennät aikansa homo- ja lesbotutkimukseen: seksuaalinen suuntautuminen ja normalisointitutkimus

1970-luvun suomalainen homoliike toimi liberalistisesta "tasavertaiset oikeudet" -strategiasta käsin. Myös aikakauden amerikkalainen homotutkimus kiinnittyi liberalismiin. Tutkimus tuki homoliikkeen valitsemaa strategiaa, integraatiopolitiikkaa. Homomyönteisen tutkimuksen juuret löytyvät kuitenkin jo 1950-luvulta.

Alfred Kinseyn tutkimukset miesten ja naisten seksuaalisesta käyttäytymisestä herättivät suurta kiinnostusta 1950-luvulla. Homoseksuaalinen käyttäytyminen olikin odotettua yleisempää. Kinseyn kanta oli se, että homoseksuaalisuus oli terve seksuaalisuuden ilmaisun muoto. Hän arvosteli sitä, että homoseksuaalisuudelle oli yritetty etsiä syitä. Lääketieteellis-biologinen malli oli etsinyt homoseksuaalisuuden syytä perimästä ja psykoanalyyttinen malli puo- lestaan ympäristötekijöistä ja perhedynamiikasta. Kinsey näki homoseksuaalisuuden universaalina inhimillisenä kykynä, joka ei ollut patologista. (Minton 1987, 166 - 168.)

Ideologialtaan Kinsey edusti suvaitsevaisuutta ja hyväksyntää. Kinseyn tutkimukset vaikuttivat myös erityisesti Yhdysvalloissa orastavaan homoliikkeeseen. Hänen raporteistaan tuli tuen lähde niille lesboille ja homomiehille, jotka yrittivät rakentaa myönteistä identiteettiä. Raportit tukivat myös homojen ihmisoikeuskamppailua ja loivat pohjaa homouteen ja lesbouteen myönteisesti suhtautuvalle tutkimukselle. (Mt., 167 - 169.) Celia Kitzinger on tarkastellut kriittisesti tätä normalisointitutkimukseksi kutsuttua homo- ja lesbotutkimusta. Hän kutsuu sitä liberaalihumanistiseksi tutkimukseksi, jossa on neljä teemaa: 1) Homojen ja heteroiden oletetaan olevan pohjimmiltaan samankaltaisia. 2) Homoseksuaalisuutta ei pidetä keskeisenä persoonallisuutta organisoivana periaatteena. 3) Homoseksuaalisuuden vakuutellaan olevan yhtä luonnollista, normaalia ja tervettä kuin heteroseksuaalisuuden. 4) Lesbouden tai homouden ei katsota olevan uhka ydinperheelle ja yhteiskunnalle. (Kitzinger 1987, 45.)

Liberaalihumanistinen tutkimus suhtautuu kielteisesti siihen, että yksilö pyrkisi määrittelemään itsensä ensisijaisesti homoseksuaalina, homona tai lesbona. Tälläisen itsemäärittelyn katsotaan tuhoavan yksilöllisen identiteetin. (Mt., 48, 49.)

Liberaalihumanistisesta viitekehyksestä käsin tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että homoseksuaalisuudella ei itsessään ole vaikutusta mielenterveyteen ja että lesbot ja homomiehet saattavat olla terveempiä kuin heterot. On esitetty, että heillä on rehellisemmät ja seksuaalisesti tyydyttävämmät suhteet kuin heteroilla. (Mt., 49.)

Aiemmissa lesbouden patologisoivissa tutkimuksissa väitettiin, että lesbous olisi uhka vallitsevalle ydinperheelle ja yhteiskunnalle. Katsottiin muun muassa, että lesbot ovat haluttomia antamaan mitään yhteiskunnalle ja että he uhkaavat yhteiskuntarakenteen pysyvyyttä ja perhe-elämän perustaa. Liberaalihumanistisen tutkimuksen mukaan lesbot ja homomiehet voidaan integroida yhteiskuntaan. He omalta osaltaan vaikuttavat yhteiskunnan rikkauteen. (Mt., 49.)