4.2.7 Tulkintaa lesbojen näkymättömyydestä lehden alkuvuosina

Poliittisen lesbotietoisuuden kehittyminen edellytti, että homoseksuaalit naiset tulivat tietoiseksi kaksoisidentiteetistään naisina ja homoseksuaaleina. Homomiesten tavoin lesbot kärsivät uskonnollisesta tuomitsemisesta, rikollisuuden stigmasta ja eroottisuutensa patologisoimisesta, mutta he kohtasivat homoseksuaalien sorron sosiaalisesta sukupuolestaan käsin. Naisen seksuaalisuuden kulttuuriset määritelmät, ohjeet naisen oikeasta paikasta yhteiskunnassa ja rajoitukset elannonhankkimismahdollisuuksissa vaikuttivat lesboidentiteetin kehittymiseen. Naisen kohdalla sitoutuminen lesbona elämiseen vaati perinteisten "kunnon" naiseutta koskevien odotusten rikkomista jyrkemmin kuin vastaava valinta miehen kohdalla. (John D'Emilio 1983, 93.)

Suomalaisen yhteiskunnan rakennemuutos 1960 - 1970-luvulla vaikutti suuresti myös naisten asemaan. Teollistuneessa ja kaupungistuneessa yhteiskunnassa palkkatyöläistyminen koski myös naisia. Naisten koulutustaso nousi. Avioerot yleistyivät ja perheen lapsiluku pieneni. Modernisaatioon kuuluva yksilöityminen koski myös naisia. Alkoholipolitiikan ja -kulttuurin vapautuminen vaikuttivat siihen, että myös homoseksuaalit naiset saattoivat kokoontua homoseksuaalien tapaamispaikkoina tunnettuihin ravintoloihin. 1950 - 1960-luvulla nainen ei vielä saanut mennä ravintolaan ilman herraseuraa.

Homomiesten ongelmista taas osa ei koskenut lesboja lainkaan. Homomiesten alakulttuuriin kuuluneet ulkotapaamispaikat ja nuorisojengien väkivallan kohteeksi joutuminen eivät olleet osa lesboelämäntapaa tai lesbojen syrjintäkokemuksia. Poliisien piittaamattomuus katuväkivallan kohteeksi joutuneita homoja kohtaan koski enemmän homomiehiä kuin lesboja.

Jeffrey Weeks huomauttaa, että lesboudella ja miesten homoseksuaalisuudella on erilaiset sosiaalihistoriat. Tämä johtuu sekä naisten ja miesten sosiaalisen sukupuolen että seksuaalisuuden yhteiskunnallisesta tuottamisesta. (Weeks 1981, 79, 85.) Annabel Faraday on todennut, että homomiehille ja lesboille on yhteistä ainoastaan se, että he eivät ole heteroseksuaaleja. Koska heteroseksuaalisuus on miesten valtaa naisten ylitse, torjuvat lesbot ja homomiehet itseasiassa vastakkaisia kokemuksia. Homomiesten ja lesbojen luokitteleminen samaan ryhmään perustuu käyttäytymistieteelliseen näkemykseen samansukupuolisten suhteiden luonteesta. (Faraday 1981, 113.)

SETA-lehden kahdessa ensimmäisessä vuosikerrassa ei juuri puhuttu homoseksuaaleista miehistä ja naisista, ei homoista eikä lesboista. Homoseksuaali ja homoseksuaalisuus olivat käytetyt sanat. Lehden kuvituksessa ei esiintynyt naisia muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Sama päti lehdessä esiintyviin kirjoittajiin ja haastateltuihin lukuunottamatta ei-homoseksuaalisia poliitikkoja tai liittolaisia, joiden joukossa oli myös naisia, poliitikoista jopa suurin osa.

Vuosikymmenen loppua kohden sanat nainen ja lesbo alkoivat esiintyä useammin. Mutta jo SETA-lehdessä 4/1975 ilmoitettiin "Uusi naisliike" -teemaillasta. Kansainvälisen naistenvuoden 1975 päättyessä syntyi viisi erilaista naisten toimintaryhmää kamerakerhosta hallitusryhmään. SETA-lehdessä 1/1976 oli naisparin haastattelu. Vuoden 1976 teemailloista kaksi oli omistettu naisille: "Nainen kirjallisuudessa" ja "Lesbo, nainen, ihminen". Mutta vasta SETA-lehdessä 2/1978 olivat naiset vahvasti esillä. SETA-lehdessä 4/1979 kerrotaan naisten iltojen olleen joka toinen torstai. Samassa lehdessä mainitaan, että naisten ja miesten välisestä suhteesta SETAssa oli pidetty teemailta ja että vuoden 1980 ensimmäinen lehti tulisi olemaan naisten tekemä teemanumero.

Mutta miten naisten aiempi näkymättömyys on tulkittavissa? Claudie Lessellierin toteaa, että homoseksuaalisuudesta puhuminen tarkoittaa käytännössä usein miesten homoudesta puhumista. Lesbous kielletään tai tehdään näkymättömäksi. Siten lesboutta tukahdutetaan mitä tehokkaimmalla tavalla. Huolimatta siitä, että homolehti saattaa väittää olevansa sekä homoseksuaalien naisten ja miesten lehti, on lehdessä annettu naisille marginaalinen ja toissijainen asema. Lessellierin tutkimissa lehdissä todetaan toistuvasti sekä naisten että miesten suulla lesbouden olevan suvaitumpaa ja että lesbot kokevat vähemmän vihamielisyyttä sekä sanallisella että fyysisen väkivallan tasolla. Lessellierin tutkimana ajankohtana 1950 -1968 heteropatriarkaalinen järjestys hyväksyttiin luonnollisena. Tämä taloudellinen, sosiaalinen ja poliittinen konteksti vaikutti syvästi lesbojen ja homomiesten mahdollisuuksiin olla olemassa, ajatella ja toimia. Tämä konteksti, hallitseva puhe, määritteli mahdolliset ajatukset ja sanat. Lessellierin haastattelemat lesbot suhtautuivat välinpitämättömästi tai torjuivat homoseksuaalisuutta koskevan puheen. Sillä ei ollut vastaavuutta heidän oman todellisuutensa ja kokemuksensa kanssa. Myös uudenlainen kysymyksenasettelu oli tuolloin vielä mahdotonta. Sen tähden he valitsivat hiljaisuuden ja salailun julkisuudessa. (Lessellier 1987a, 127.)

Lessellierin mukaan aikakauden lesbot olivat tietoisia siitä, että lesbouden ja tietyn naisiin liitetyn roolin välillä oli jonkinlainen suhde. Mutta tätä suhdetta he eivät kyenneet selvästi kuvaamaan. He eivät saaneet sanallisesti haltuunsa sorron syitä ja mekanismeja. Tuolloin feminististä liikettä oli tuskin olemassa. Kyky määritellä sortaja on Lessellierin mukaan jokaisen kamppailun avainhetki. (Mt., 129.)

Lessellier korostaa feminismin merkitystä lesbojen mobilisoimisessa. Ennen feminististä liikettä monet lesbot sanoivat syntyneensä lesboiksi. Vetoaminen lesbouden synnynnäisyyteen oli keino torjua laajalle levinnyt käsitys naisten homoseksuaalisuuden tilapäisestä luonteesta. Tilanteessa, jossa stigman paino oli vielä erityisen suuri ja myönteisiä esityksiä lesboudesta ei vielä ollut, vältettiin itsensä nimeämistä lesboksi jopa alakulttuurissa ja suosittiin peitetympiä sanamuotoja. Vasta myöhemmin feministiset ja radikaalit lesbonäkökulmat muuttivat lesbokategorian merkityksen ja antoivat sille sosiaalisen ja poliittisen paikan yhteiskunnassa. (Mt., 128, 130, 131.)

Naisten aktivoituminen SETAssa liittyi feminismiin. Naiset lähtivät Tukholmaan pohjoismaiseen lesbofeminaarioon 1976. Vasta feministiset vaikutteet mobilisoivat suomalaisia lesboja. Ilmeisesti SETA-lehtien kirjoitukset syrjitystä vähemmistöstä olivat tuntuneet liian abstrakteilta ja kaukaahaetuilta kyetäkseen politisoimaan lesboja. SETAlainen sukupuoleton homoseksuaalisuusdiskurssi oli ollut naisille etäistä samoin kuin SETAn toimintamuodot. Naisilla ei ollut kokemusta ulospäin suuntautuvasta yhteiskunnallisesta toiminnasta.

SETA-lehti 2/1978, ensimmäinen naisteemanumero, sisälsi mm. amerikkalaisen lesbofeministin Kate Millettin manifestin vuodelta 1968 "Sukupuolipolitiikka - vallankumouksen manifesti". Kirjoituksessa "Nainen, homo" siteerattiin ruotsalaisen Lesbisk Front -ryhmän näkemystä lesboudesta:

"Yhä enemmän on kuitenkin naisia, jotka kieltäytyvät nimittämästä rakkauttaan homoseksuaalisuudeksi ja itseään vammaisiksi. He käyttävät mieluimmin nimitystä lesbo ja määrittelevät lesbon seuraavasti: 'Lesbo on nainen, joka on tunneperäisesti naisiin suuntautunut ja joka saa enemmän tunnesuhteesta naiseen kuin vastaavasta suhteesta mieheen. Näin voi olla myös seksuaalisesti. Lesbo on nainen, joka asettaa naisen etusijalle, hän on elämässään taloudellisesti, emotionaalisesti ja seksuaalisesti miehestä riippumaton.'(Lesbisk Front) Meillä on vielä matkaa ruotsalaisen Lesbisk Frontin asettamaan päämäärään:'Ei riitä, että meidät hyväksytään - vaadimme, että meitä myös kunnioitetaan, naisina ja lesboina!'" (SETA 2/1978, 22, 23.)