2 Tutkielman teoreettiset ja metodologiset lähtökohdat

2.1 Homo- ja lesbotutkimus ja tiedon tuotanto

Homomiesten ja lesbojen omalla tutkimuksella on läheinen yhteys feministiseen naistutkimukseen. Kumpikaan ei kiellä poliittisuuttaan ja arvosidonnaisuuttaan. Miesvaltaisessa ns. normaalitieteessä on alistettujen ihmisten kokemus jäänyt tiedon tuotannon ulkopuolelle. Siten alistetut ihmisryhmät eivät pääse osallistumaan "maailman nimeämiseen". Feministisen sosiologian tehtävä onkin nimetä ja määritellä todellisuutta naisten kokemuksesta käsin. Tiede tuottaa välineet ajatella ja kuvitella, ja ne jotka hallitsevat tieteessä vaikuttavat siten kaikkien ihmisten mahdollisuuksiin määritellä todellisuus. (Sydie 1987, 211, 212.)

Tiedon tuotanto merkitsee valtaa. Tiedon tuotannossa on otettava huomioon, kuka tuottaa tiedon ja mikä on tiedon tuottajan asema tiedeyhteisössä ja yhteiskunnassa. Kenelle ja mitä varten tieto tuotetaan? Kuinka tuotettu tieto on yhteydessä aikansa yhteiskuntarakenteeseen ja ryhmien välisiin suhteisiin? Pyrkiikö tuotettu tieto ihmisten vapauttamiseen vai legitimoiko se vallitsevan järjestyksen?

Feministinen tutkimus on kyseenalaistanut olettamuksen tieteen arvovapaudesta, objektiivisuudesta ja puhtaasta rationaalisuudesta. Tätä olettamusta feministinen tutkimus pitää ideologisena, koska se kätkee tiedon tuotannosta ja käytöstä hyötyvät ryhmät ja niiden edut. Nämä edut ja intressit olisi tuotava näkyviin. (Sydie 1987, 212.) Sandra Hardingin (1986, 162) mukaan tiedettä ei pidä suojella politiikalta, vaan emansipatoristen sosiaaliseen muutokseen pyrkivien liikkeiden politiikka voi lisätä tieteen objektiivisuutta.

Ruth Bleier käyttää ranskalaisen filosofin ja sosiologin, Michel Foucault'n diskurssi-käsitettä kirjoittaessaan patriarkaalisesta tieteestä. Diskurssi ilmenee sääntöinä, jotka määräävät, kuka puhuu, mistä keskustellaan ja mistä taas ei, kuinka asiasta keskustellaan, mitä kysymyksiä saatetaan kysyä, mikä on "totta" tai "valhetta". Diskurssi näyttää olevan totuuden paljastamista, mutta itseasiassa sen tarkoitus on peittää kamppailu niiden välillä, joilla on valta puhua ja joilla sitä ei ole. (Bleier 1984, 193.)

Feministiset sosiologit eivät suinkaan ensimmäisinä ole kritisoineet normaalisosiologiaa, vaan he ovat saaneet vaikutteita muun muassa C. Wright Millsiltä. Mills vaati, että sosiologian tehtävä on ymmärtää yksilöiden ja sen yhteiskunnan välistä suhdetta, jossa he elävät. Kirjassaan Sosiologinen mielikuvitus Mills toteaa, että "yksilö voi ymmärtää omaa kokemustaan ja arvioida omaa kohtaloaan ainoastaan sijoittamalla itsensä aikakauteensa". Ainoastaan tulemalla tietoiseksi kaikkien samoissa olosuhteissa elävien ihmisten mahdollisuuksista yksilö voi oppia tuntemaan omat mahdollisuutensa elämässä. (Mills 1982, 9.)

Yksilö elää tietyssä sosiaalisessa ja historiallisessa ympäristössä. Nämä ympäristöolosuhteet eivät ole ehtoina ainoastaan sille, millaisia kokemuksemme ovat, vaan myös sille mitä niistä ajattelemme. Sosiologian tehtävä on siis tehdä selkoa kokemuksesta, sitä koskevasta ajattelusta ja näiden suhteesta ympäröivään aikaan ja paikkaan. (Andersen 1988, 6.)

Niin naiset kuin homoseksuaalitkin ovat omassa yhteiskunnassaan ja kulttuurissaan sekä sisäpuolella että ulkopuolella. Tätä asemaa pitää feministinen sosiologi Marcia Westkott (1979, 422) tiedon, näkemyksen ja itsekriittisyyden lähteenä. Tieto on sosiaalisesti konstruoitunutta (rakentunutta) ja tämä koskee myös homo- ja lesbotutkijoiden tuottamaa tietoa. George Smith on hahmotellut akateemista homo- ja lesbodiskurssia muotoilevia yhteiskunnallisia tekijöitä. Näitä ovat seuraavat: seksuaalisuuden yhteiskunnallinen säätely ja vastarinta säätelyä kohtaan, seksuaalisuutta koskeva kirjallisuus, seksologia, ei-akateeminen seksuaalisuuden historia, feminismi, homoliike, homo- ja lesbo-opiskelijat yliopistoissa, homo- ja lesbotutkijat ja asiantuntijat sekä näiden ja yliopistojen tieteenalojen ja ammatillisten järjestöjen väliset suhteet. Nämä tekijät vaikuttavat toisiinsa. (Smith 1987, 52.)

Suomalaiseen homo- ja lesboliikkeeseen, yhteisöihin ja identiteetteihin ei ole voinut olla vaikuttamatta se, että meiltä puuttuu lähes tyystin akateeminen homo- ja lesbotutkimus. Ensimmäinen suomalainen perusteos homoseksuaalisuudesta, "Rakkauden monet kasvot", ilmestyi vasta 1984 (Sievers & Stålström 1984). Suomessa seksuaalisuuden tutkimus on yleensä seurannut seksologisia perinteitä, jotka eivät ota huomioon yhteiskuntahistoriallisia ja kulttuurisia tekijöitä.