1 Johdanto

1970-luvulta lähtien ovat monet lesbo- ja homotutkijat kiinnostuneet omien maidensa homo- ja lesbohistoriasta. Kiinnostus on kohdistunut muun muassa homo- ja lesboyhteisöjen muodostumiseen sekä yhteisöjen synnyn yhteiskunnallisiin ehtoihin. Samoin on tutkittu homomiesten ja lesbojen järjestäytymistä oma-apuryhmiksi ja -liikkeiksi. Etenkin homo- ja lesbolehtiä on käytetty aineistona tutkittaessa näiden ryhmien ja liikkeiden omaa puhetta.

Homovapautusliikkeessä oli kysymys homouden ja lesbouden määrittelemisestä uudelleen. Alistettujen ihmisryhmien jäsenet on määritelty ulkoapäin näitä ihmisiä väheksyvillä, eristävillä ja torjuvilla tavoilla. Kirkko, valtio ja lääketiede ovat vuoronperään ja yhtäaikaa luoneet ja ylläpitäneet synnin, rikoksen ja sairauden leimoja. Homovapautusliike pyrkii korvaamaan stigmatisoivat homoseksuaalisuutta ympäröivät käsitykset uusilla ja myönteisillä määritelmillä.

Fredrik Silverstolpen mukaan on taisteltu seksuaalisen demokratian puolesta. Euroopassa uusi moraali on tullut vanhan totalitaarisen moraalin rinnalle, jonka juuret olivat uskonnollisissa, poliittisissa ja lääketieteellisissä dogmeissa. Uusi moraali kunnioittaa yksilöllisyyttä ja yksilön valintaa. Tänään homoseksuaalisuus ymmärretään ihmisoikeuskysymyksenä. Ohjenuorina ovat itsemääräämisen, demokraattisen autonomian ja kulttuurisen monimuotoisuuden periaatteet. (Silverstolpe 1990, 8.)

1.1 Homoliike, homojärjestö ja käsitys homoudesta - kuinka nämä kuuluvat tutkimusstrategisesti yhteen?

Tutkielmani teemana ovat suomalaisen homo- ja lesboliikkeen poliittiset strategiat. Tutkielmani empiirinen aineisto koostuu Seksuaalinen tasavertaisuus ry:n julkaisemista SETA-lehdistä. Tutkin siis liikettä yhden suomalaisen homojärjestön julkaisujen avulla. Liike ei kuitenkaan ole kiteytettävissä yhteen järjestöön, joten valintani vaatii perusteluja.

SETA, Seksuaalinen tasavertaisuus ry., on suomalainen homojärjestö, joka on vuodesta 1974 edustanut näkyvimmin homoliikettä. SETAn esittämät käsitykset homoseksuaalisuudesta ovat todennäköisesti muotoilleet suomalaisten homomiesten ja lesbojen käsityksiä omasta itsestään ja yhteiskunnallisesta asemastaan.

Homo- ja lesboliike ovat olennainen osa homo- ja lesbokokemuksen historiallista muodonmuutosta. Historiansa aikana liike on esittänyt emansipatorisia käsityksiä homoudesta ja lesboudesta ja toivottavasta elämäntilanteesta. Liikkeen yhteys 1970- ja 1980-luvun homo- ja lesbotutkimukseen on myös nähtävissä . Kuitenkin Suomi on homo- ja lesbopolitiikan periferiaa. Suomesta puuttuu lähes tyystin akateeminen homo- ja lesbotutkimus. Ulkomainen tutkimustieto, ideat ja vaikutteet ovat tulleet tänne myöhään ja sattumanvaraisestikin. Osa ideoista on vakiintunut politiikassa.

Tulkitessani yhteyttä homo- ja lesboliikkeen poliittisten strategioiden ja homomiesten ja lesbojen todellisen elämäntilanteen tai yhteiskunnallisen aseman välillä olen kiinnittänyt huomiota lainsäädäntöön ja sen tosiasiallisen vaikutuksen muutoksiin, homo- ja lesboyhteisöjen kasvuun sekä homomiesten ja lesbojen näkyvyyteen. Empiirisen aineiston eli SETA-lehtien mielekäs (ei välttämättä "oikea") tulkinta on ollut mahdollista tukeutumalla muiden maiden homo- ja lesboliikkeitä koskeviin tutkimuksiin.

Esittelyni ei ole kattava. Pyrin nostamaan esiin suomalaisen homo- ja lesboliikkeen selvimmin havaittavia säikeitä. Käsittelen ainoastaan liikkeen kirjoittavien aktivistien SETA-lehdissä esiin tuomia poliittisia strategioita ja käsityksiä homoudesta ja lesboudesta. Tutkielmani ulkopuolelle on rajautunut Suomen ensimmäisen homojärjestön Psyke ry:n 96-lehden analysointi. Katson, että Psyke ry. vaatisi oman tutkimuksensa. Tutkimuksen ulkopuolelle on jäänyt myös ekspressiivinen toiminta, jollaista suuri osa lesbotoiminnasta on ollut. Lesbopoliittiset kirjoitukset SETA-lehdissä ja muualla vuoden 1982 jälkeen ovat tärkeää aineistoa, jota en ole analysoinut. Syitä on monia. Autonominen lesbotoiminta ja sen poliittiset sisällöt ansaitsisivat oman tutkimuksen. Lesboliike on itsenäistynyt homoliikkeestä 1980-luvulla eikä lesbopolitiikkaa voi paikallistaa yksinomaan SETAan.

Tutkimusstrategiaani on vaikuttanut Riitta Jallinojan väitöskirja "Suomalaisen naisasialiikkeen taistelukaudet" (1983). Jallinoja käytti apunaan muiden maiden naisasialiikkeitä koskevia historiallisia tutkimuksia. Määritellessään naisasialiikkeen uusia emansipatorisia naiskäsityksiä Jallinoja tukeutui kunkin taistelukauden aikaiseen naistutkimukseen.

1.2 Liike

Suomessa, muualla Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa homoliikkeen synty ja kasvu liittyvät muihin sosiaalisiin liikkeisiin. Yhdysvalloissa homovapautusliike syntyi mustien kansalaisoikeusliikkeen ja naisliikkeen vanavedessä. Suomessa homoseksuaalit järjestäytyivät 1960-luvun yhteiskunnallisten liikkeiden imussa.

Kun suomalaista homo- ja lesboliikettä tarkastellaan sosiaalisten liikkeiden viitekehyksessä, on otettava huomioon vaihtoehtoliikkeiden muotoutuminen ja asema suomalaisessa yhteiskunnassa. Suomalaiset vaihtoehtoliikkeet eivät ole omaksuneet yhtä radikaaleja esim. kansalaistottelemattomuuden muotoja kuin länsieurooppalaiset vastineensa. Tässä tutkielmassa en voi tarkastella suomalaisen homo- ja lesboliikkeen ja aikansa muiden sosiaalisten liikkeiden suhdetta muutoin kuin viitteenomaisesti. Tyydyn ainoastaan toteamaan, että sekä miesliikkeen että feministisen naisliikkeen hidas kasvu Suomessa on vaikuttanut myös homo- ja lesboliikkeeseen. Esimerkiksi Yhdysvalloissa homo- ja lesboliikkeen sosiopoliittinen asema yhteiskunnassa on ollut toisenlainen.

Amerikkalaisen homohistorioitsijan, John D'Emilion mukaan väestörakenteen muutokset ovat hämärtäneet eroja heterojen ja homojen välillä: syntyvyys on pienentynyt; ruokataloudet ovat pienentyneet; avioerot ovat lisääntyneet; elämänjärjestelyissä on runsaasti vaihtoehtoja; elinikä on pidentynyt. Siten lasten kasvatukseen käytetty aika yksilön elämässä on huomattavasti lyhentynyt. Heteroseksuaalien elämänkaaressa on paljon vaihtelua ja vähemmän ennustettavuutta. Heteroseksuaalit joutuvat nykyisin samojen valintojen ja kokemusten eteen kuin homot ja lesbot. Myös homo- ja lesbokokemus on muuttunut. Alussa sorto vaikutti alakulttuurien syntymiseen. Alakulttuurit mahdollistivat eroottisten suhteiden solmimisen. 1970-luvulta lähtien uusi homovapautusliike on muovannut seksuaalisia alakulttuureja urbaaneiksi yhteisöiksi. Nyt yhteisöelämään kuuluu myös poliittista, uskonnollista ja kulttuurista toimintaa. D'Emilio toteaakin, että homoudesta ja lesboudesta on tullut vähemmän seksuaalinen kategoria ja enemmän ihmisen identiteetti. (D'Emilio 1983, 248.)

1.3 Identiteetin, yhteisön ja liikkeen keskinäiset kytkennät

John D'Emilio sijoittaa homopolitiikan kasvun laajempiin kehyksiin, homoidentiteetin ja homomiesten ja lesbojen erilliskulttuurin kehittymiseen. Jeffrey Weeks (1985, 195) puolestaan on todennut, että modernissa homo- ja lesbotietoisuudessa kietoutuvat yhteen kamppailu identiteetistä, yhteisöjen kehitys ja poliittisten liikkeiden kasvu.

1800-luvun lopulla tapahtunut perustava käsitteellinen muutos oli lähtölaukaus homoidentiteetin synnylle. Homoseksuaalisuus käsitteellistettiin teon sijasta koko ihmistä, hänen tekojaan, tunteitaan, persoonallisuuden piirteitään ja jopa ruumiin tyyppiään koskevaksi, jolloin homoseksuaalin koko luonne erosi heteroseksuaaleista. Homoliike on pitkän historiallisen prosessin tulosta. Prosessissa ryhmästä miehiä ja naisia tuli kiinteä ja itsestään tietoinen vähemmistö. Liikkeen muotoutuminen edellytti sitä, että joidenkin homoseksuaalien oli miellettävä itsensä syrjityn vähemmistön jäseniksi. Tämän vähemmistön jäsenet jakoivat identiteetin, joka alisti heidät järjestelmälliselle sorrolle. Ennen kuin liike saattoi tulla merkittäväksi yhteiskunnalliseksi voimaksi, oli suurempien lesbo- ja homojoukkojen tietoisuuden ja jokapäiväisten elinehtojen muututtava. Aktivistien oli siten ensin luotava identiteetistään tietoinen vähemmistö ja sen jälkeen mobilisoitava se. (D'Emilio 1983, 4 - 5.)

1.4 Tutkimus, liikkeen politiikka ja tutkijan politiikka

Käyttämäni lähdekirjallisuus on pääasiassa homomiesten ja lesbojen omia tutkimuksia. Tarkastelen lisäksi homoliikkeen suosimien tutkimussuuntausten merkitystä homo- ja lesbopolitiikalle. Esimerkiksi niin sanottu normalisointitutkimus on liittynyt seksuaalista tasavertaisuutta ajavaan homoliikkeeseen.

George Smithiä kiinnostavat homo- ja lesbotutkijoiden tutkimuksen kytkennät omaan elämäänsä ja tutkimuskohteittensa elämään. Akateemisen homo- ja lesbodiskurssin tuotteet muotoilevat aikalaislesbojen ja -homojen elämää. Erityisen tärkeää tämä muotoilu on tietoisuuden ja politiikan tuottamisessa. Homo- ja lesbotietoisuudella Smith tarkoittaa tapaa, jolla homomiehet ja lesbot ajattelevat kuuluvansa tiettyyn teoreettiseen kategoriaan. Homo- ja lesbopolitiikka taas ilmenee siinä, kuinka käytetään esimerkiksi käsitteitä gay, identiteetti, homoyhteisö ja homoseksuaali. (Smith 1987, 57.) Tutkimusteoriat ja niissä käytetyt käsitteet muuttavat homojen ja lesbojen tietoisuutta ja myös homo- ja lesbopolitiikkaa. Tutkimusten käsitteellinen viitekehys vaikuttaa siihen, kuinka homot ja lesbot kuvaavat omaa kokemustaan ja elämäänsä. Tutkimusten käyttämiä käsitteitä käytetään oman elämän tulkitsemisessa. (Mt., 55 - 56.)

Akateemisen homo- ja lesbodiskurssin tuotteet vaikuttavat myös siihen, miten poliittiset päättäjät ja viranomaiset ajattelevat lesboista ja homomiehistä. Tämä vaikuttaa sosiaalipolitiikkaan ja lainsäädäntöön sekä seksuaalisuuden yhteiskunnalliseen sääntelyyn. Jälkimmäinen näkyy esimerkiksi siinä, syntyykö julkisesti rahoitettuja homo- ja lesbotutkimuskeskuksia ja käytetäänkö asiantuntijalausuntoja oikeustapauksissa. (Mt., 58.)

Myös Claudie Lessellier on kirjoittanut homo- ja lesbotutkimuksen poliittisuudesta ja tutkimuksen vaikutuksesta ryhmän itsemäärittelyyn. Lessellier pitää tieteellisen ja poliittisen lähestymistavan välistä suhdetta ongelmallisena. Hänen mukaansa homo- ja lesbotutkimusta tehdään konfliktitilanteessa, jossa homoseksuaalit tutkijat kohtaavat oman kokemuksensa mitätöimistä. Poliittiset ja tieteelliset lähestymistavat täydentävätkin toisiaan. Ilman poliittista lähestymistapaa ei olisi lesbo- ja homotutkimusta. (Lessellier 1987b, 90.)

Lessellierin mukaan sosiaaliset ryhmät, myös alistetut ryhmät, pyrkivät määräämään enemmän tai vähemmän jäsentensä tarinaa menneisyydestä. Joskaan lesboilla ja homoilla ryhmänä ja liikkeenä ei ole paljonkaan valtaa viitekehyksen määräämisessä, pyrkivät he kuitenkin määrittelemään, mitä voidaan sanoa ja kuulla. Käsitteet ja käsitteiden muuntumiset, joiden avulla identiteetti esitetään ja koetaan, muotoilevat menneisyyden muistamista esimerkiksi haastattelutilanteessa. (Mt., 91.)

Seksuaalisuus on yhteiskunnallisten valtasuhteiden kyllästämää. Poliittiseksi ongelmaksi tulee parhaimman interventiomuodon tunnistaminen, intervention, joka on välttämätön valtasuhteiden muuttamiseksi. Tällöin tärkeäksi tulee kysymys siitä, kuka tuottaa uudet seksuaalisuutta koskevat määritelmät, kuinka ne tuodaan julki ja millä keinoilla ne saavutetaan. (Weeks 1985, 181.)

Tutkielmani teoreettisena viitekehyksenä on sosiaalinen konstruktionismi. Sosiaalinen konstruktionismi voidaan nähdä vaihtoehtona positivistiselle tietoteorialle, jonka mukaan todellisuudet löydetään. Sosiaalisen konstruktionismin mukaan todellisuudet luodaan kielen avulla ja/tai valikoivalla todistusaineiston käytöllä. Olennaista on ottaa huomioon se, mitä kysymyksiä kysytään ja kuinka vastaukset tulkitaan. (Unger 1989, 110.)

Pohtiessaan tulevaa lesbotutkimusta Celia Kitzinger ehdottaa, että välttääkseen lesbouden poliittisuuden vaientamisen on tutkimuksen torjuttava perinteinen näkemys tieteestä objektiivisena totuuden etsintänä. Tutkijoiden on tutkittava omaa retoriikkaansa ja arvioitava poliittisia sitoutumuksiaan. Ennen kaikkea on purettava tutkimusalueella vallitseva liberaalihumanistinen ideologia. (Kitzinger 1987, viii - ix.)

Vaikka feministinä pidänkin sukupuolisorrosta vapautumista seksuaalista vapautumista tärkeämpänä, en aseta suomalaisen homoliikkeen poliittisia strategioita paremmuusjärjestykseen. Strategiat liittyvät oman aikansa konfliktiasetelmiin ja homomiesten ja lesbojen olemassaolon ehtoihin. "Politiikka on mahdollisen taitoa" sopii mainiosti homo- ja lesboliikkeen poliittisuuden tulkitsemiseen.

Vapautumistrategiat ovat aikaan ja paikkaan sidottuja. Yhteiskunnalliset olot ovat politiikan, yhteisöjen ja identiteettien puitteet ja ehdot. Mutta homoliikkeen historia osoittaa myös sen, että on mahdollista muuttaa yhteiskunnallisia oloja uusista identiteetin määrittelyistä käsin.