3. TIETOVERKKOVIESTINNÄLLE TYYPILLISIÄ PIIRTEITÄ JA ILMIÖITÄ
Tietokoneverkot luovat aivan uudenlaisia viestintäympäristöjä. Näkyvimpiä eroja verrattuna perinteisiin viestintäkanaviin on se, että viestintäkumppaneita ei useinkaan ole tavattu lainkaan; ainoa havainto heistä ovat sähköisessä muodossa olevat viestit. Wong (1993: <URL: http://www.uq.oz.au/~ensrinte/tobeaus.html>) kuvaa tilannetta seuraavasti: "The very phrase 'to be in touch' implies some sense of physical contact. But I've seen none of you/us, and I have little or no sense of your history - basic knowledge in RL relationships." (RL - real life; lyhenne, jolla verkkokielessä viitataan "elämään verkon ulkopuolella".)
3.1 Viestintätilanne
Sproull ja Kiesler (1991: 39) toteavat, että tietokonevälitteinen viestintä luo totutusta poikkeavia sosiaalisia tilanteita. Ihmiset "puhuvat" toistensa kanssa, mutta he tekevät sen yksin: keskustelukumppanit eivät ole läsnä samalla tavalla kuin keskusteluissa yleensä. Riippumatta siitä, onko kyseessä reaaliaikainen vai ei-reaaliaikainen viestintämuoto, viestin lähettämis- ja vastaanottohetkellä järjestelmän käyttäjä on joka tapauksessa yksin. Hänen todellinen toimintansa käsittää vain tietokoneen ääressä istumista ja kirjoittamista. Barlow (1990: <URL: http://www.io.com/SS/crimpuzz.html>) kuvaa tilannetta:
"Tässä hiljaisessa maailmassa kaikki keskustelu on kirjoitettua. Astuessaan sisään siihen ihminen luopuu sekä kehostaan että paikasta, jossa hän on ja tulee vain sanoiksi. Voit nähdä, mitä naapurisi sanovat tai sanoivat äskettäin, mutta et näe, miltä he itse tai heidän ympäristönsä näyttävät..." [käännös PK]Monet tuntevat olonsa suorastaan mukavaksi voidessaan viestiä vain tekstin välityksellä. Hiltz ja Turoff (1993) tarkastelevat tätä vapautumisen tunnetta, joka liittyy fyysiseen yksinoloon. Koska tietokoneviestijästä ei näy muille keskustelijoille kuin hänen kirjoittamansa sanat, hänen muu olemuksensa ja toimintansa viestintätilanteessa menettää merkityksensä. Tällöin hän itsekin lakkaa kiinnittämästä niihin huomiota ja keskittyy ilmaisemaan itseään ainoastaan tekstin välityksellä. Joidenkin käyttäjien mukaan on jopa helpottavaa, kun ulkoisesta esiintymisestä, olemuksesta ja vaatetuksesta ei tietokonevälitteisessä viestintätilanteessa tarvitse kantaa huolta. (emt: 95) Zuboff (1988: 181) toteaa, että tietokoneteknologialla korvataan ruumiillinen läsnäolo ja vapaudutaan välittömään toimintaan osallistumisen vaatimuksesta sekä tähän liittyvien taitojen esittämisestä.
Itse viestit, sähköisessä muodossa olevat tekstit, koetaan usein häviäviksi ja lyhytaikaisiksi - ja tämän seurauksena panokset pienemmiksi. Ihmiset eivät välttämättä ole "sanojensa takana" eivätkä erityisen huolissaan siitä, minkälaisen vastaanoton heidän viestinsä saavat (Sproull & Kiesler 1991: 42). Viestinnän rakenteeseen vaikuttavat erityisesti sen tekstipohjaisuus ja se, että viestit koetaan kertakäyttöisiksi. Nämä tekijät aiheuttavat, että lähettäjän on helppo unohtaa yleisönsä ja toimia piittaamattomasti. Koska vastaanottajista muistuttavia tekijöitä ei ole, konventionaaliset normit ja säännöt rajoittavat ihmisten käyttäytymistä tavallista vähemmän (emt: 40).
3.2 Tekstipohjaisuus
Kehittynyt tietokoneteknologia mahdollistaa niin äänen, kuvan kuin reaaliaikaisen videokuvankin siirtämisen päätteeltä toiselle. Sähköpostiviestintä on kuitenkin edelleen pääasiassa tekstipohjaista, ja tämä vaikuttaa erityisesti ihmisten välisen kommunikaation tapaan. Pelkästään tekstiin pohjaava vuorovaikutus on olennaisesti kapea-alaisempaa kuin esim. kasvokkainkeskustelu, jossa ei-kielellisellä viestinnällä (eleet, ilmeet, äänensävy, pukeutuminen jne.) on suuri merkitys. Jopa puhelin on tässä mielessä monipuolisempi: vastaako puhelimeen sihteeri vai joku muu; tervehtiminen; ääni - kaikki tämä välittää sosiaalista informaatiota visuaalisten merkkien puuttumisesta huolimatta (Sproull & Kiesler 1991: 43). Tietokoneympäristössä vastaanottajasta/lähettäjästä ei välttämättä ole muita tietoja kuin tämän käyttäjätunnus.
Erilaista katsantokantaa edustavat Lea, O'Shea, Fung ja Spears (1992: 101): heidän mukaansa viestintätyyli voi paljastaa paljonkin tekstipohjaisuudestaan huolimatta; esim. tervehdystavat ja muodollisuus/epämuodollisuus kertovat iästä, asemasta, vaikutusvallasta ja siitä, minkälaisesta viestintäsuhteesta on kysymys. Tästä voitaneen kuitenkin olla myös eri mieltä; tekstipohjaisesta viestistä selville saatava informaatio perustuu paljolti siihen, mitä lähettäjä haluaa itsestään paljastaa tai minkälaisen kuvan hän haluaa itsestään antaa - ainakin silloin, kun kyseessä on välineen kokenut käyttäjä. Kasvokkainkeskustelussa viestintäkumppanit sitä vastoin voivat itse tehdä havaintoja ja sen perusteella päätelmiä toisistaan.
Koska tietokonevälitteinen viestintä pohjautuu normaalista keskustelutilanteesta poiketen yksinomaan tekstiin, kielen ja sanojen merkitys nousee erityisen tärkeäksi. Kasvokkainkeskustelun tai jopa puhelinkeskustelunkin tarjoaman dynaamisen, henkilökohtaisen informaation puuttuessa ihmiset kiinnittävät tietokonevälitteisessä viestinnässä päähuomionsa viestin sanoihin (Sproull & Kiesler 1991: 40). Tilanne siis eroaa huomattavasti tavallisesta keskustelusta, jossa nonverbaali viestintä voi täydentää, korvata ja jopa muuttaa verbaalista sanomaa (esim. Tiittula 1992: 38-39).
Vuorovaikutuksessa muiden kanssa ihmiset tukeutuvat nonverbaaliin informaatioon ja tekevät arvioita kontekstista, jossa viestivät. Hymyt, kulmien kurtistukset, äänensävyt, asennot ja pukeutuminen kertovat enemmän siitä sosiaalisesta ympäristöstä, jossa toimitaan, kuin keskustelukumppanien varsinaiset puheenvuorot. Kieli yksin ei ilmaise kulttuurisia ja henkilöiden välisiä ulottuvuuksia koko laajuudessaan. Sanat kertovat vain puolet tarinasta - vasta niiden esittämistapa täydentää kuvan. Jokapäiväisessä elämässä pidämme tätä itsestäänselvyytenä, mutta virtuaaliympäristössä olosuhteet luodaan kokonaan kielen ja tekstin avulla. (Bayn 1995: 166-7)
3.3 Verkkokieli
Tekstiin pohjautuva viestintä ei suinkaan merkitse ilmaisun köyhyyttä. Monet tutkijat (Hiltz & Turoff 1993; Reid 1991) ovat raportoineet tietokoneviestijöiden tekstiin tuomista uusista ilmaisukeinoista, joilla kieltä pyritään tuomaan lähemmäksi normaalia viestintätilannetta. Usein raja puhutun ja kirjoitetun kielen välillä hämärtyy; esimerkiksi Baron (1984: 138) havaitsee tietokonevälitteisen viestinnän synnyttävän "puheen kaltaista kirjoitusta". Myös Tella (1992: 204) toteaa sähköpostiviestinnässä käytettävän sellaisia epämuodollisia viestinnän piirteitä, jotka tuovat sen monella tapaa lähelle puhuttua kieltä siitä huolimatta, että se on kirjoitettua.
Tällaisia verkkokielen keinoja ovat sanoiksi puettu toiminta, esim. "ha haa"; "(kikatusta)" (Hiltz & Turoff 1993: 91) ja ns. hymiöt (engl. smiley; emoticon). Hacker's Jargon (<URL: http://www.fwi.uva.nl/~mes/jargon/>) määrittelee hymiöt ASCII-symboleiksi tai merkeiksi, joita käytetään ilmaisemaan tunnetilaa verkkoviestinnässä. Perusmuotoja ovat:
: -) "hymy"; "jotakin sanotaan hymyillen", ; -) "silmänisku" ja : -( "suru"; "pettymys" tms.Erilaisia variaatioita on lukemattomia, ja jotkin niistä ovat vain yksittäisten kirjoittajien käyttämiä ja ymmärrettäviä ainoastaan jossakin tietyssä tilanteessa. Melko yleisesti käytetään myös typografisia keinoja: isot kirjaimet vastaavat HUUTAMISTA, ja sanoja voidaan painottaa esim. käyttämällä alaviivoja _alleviivaamiseen_. Typografialla, hymiöillä ja "verbaalistetulla toiminnalla" verkkokieleen pyritään lisäämään paralingvistisiä ilmaisukeinoja.
Tekstipohjaisessa ympäristössä kieli saa aivan uusia ulottuvuuksia; koko ympäristö ja olosuhteet luodaan sanoilla, koska muita keinoja ei juuri ole käytössä. "Vastaamisen sijasta voidaan hymyillä omahyväisesti. Huoneesta poistumisen sijasta voidaan kadota sateenkaarenväriseen, purukumintuoksuiseen kuplapilveen" (Rheingold 1993: 148). Voi jopa sanoa, että tekstipohjaisissa virtuaalimaailmassa sanat ovat tekoja, ja siten ei ole mahdollista väittää, että tekstiympäristössä toteutettu virtuaaliraiskaus olisi "vain sanoja" (Turkle 1995: 15). Samaa on korostanut myös Reid (1995: 175): "Toiminta saattaa olla vain virtuaalista, mutta toiminnan herättämät tunteet ovat aitoja."
Verkkoympäristö sinänsä synnyttää tarvetta uusille ilmauksille ja merkeille, ja tietokoneryhmien luonne mahdollistaa ryhmän tarpeiden mukaisten ilmausten luomisen ja niiden järjestelyn. Vaikka järjestelmän rakenne ei sallikaan kovin monia tavanomaisia ilmaisukeinoja, se tarjoaa keinot uusien luomiseen. Käyttäjistä itsestään ja heidän luovuudestaan lopulta riippuu, millaisia ilmaisukeinoja valitaan. (Bayn 1995: 153)
3.4 Välittömän vuorovaikutuksen puuttuminen
Normaalisti keskustelutilanteessa puhujien ja kuulijoiden täytyy määrittää "yhteinen maaperänsä", so. ne tiedot, oletukset ja uskomukset, jotka osapuolet jakavat ja jotka he myös tietävät jakavansa. Puhujat muotoilevat viestinsä sen mukaan, mitä he arvelevat kuulijan jo tietävän, ja kuulijat turvautuvat tähän maaperään tulkitessaan, mitä viestillä tarkoitetaan. (Fussell & Krauss 1989: 204) Tietokonevälitteisessä viestintätilanteessa asetelma on eri, varsinkin, jos kyse on asynkronisesta viestintämuodosta. Tällöin lähettäjät eivät voi muuttaa viestiensä sisältöä tai sävyä vastaanottajien reaktioiden mukaan, koska mahdollisuutta samanaikaiseen arviointiin ja välittömään palautteeseen ei ole. Lisäksi ilman nonverbaalista viestintää lähettäjän on vaikea luoda eri sävyjä, osoittaa viestin yksilöllisyyttä tai ilmaista tilanteen hallintaa tai karismaa. (Sproull & Kiesler 1991: 40)
Zuboffin (1988: 370) tutkimassa asynkronisessa tietokoneyhteisössä jotkut osallistujat tunsivat olonsa tavallista turvallisemmaksi, koska viestinnästä puuttui kasvokkaintapaamisen paine. He saivat käyttää viestiensä muotoilemiseen niin paljon aikaa kuin halusivat ja pystyivät siten sanomaan, "mitä todella tarkoittivat". Monet tunsivat myös olonsa vähemmän estyneiksi suoraan vuorovaikutukseen verrattuna, koska välittömät, kouriintuntuvat havainnot viestintäkumppaneista puuttuivat.
3.5 Viestinnän helppous
Turkle (1995: 247) kertoo MIT-opiskelija Raysta, joka ei uskaltaisi mennä professorinsa vastaanotolle ilman että hänellä olisi jotakin todella tähdellistä asiaa, mutta sähköpostin lähettämisessä tälle kynnys on paljon pienempi. Lisäksi Rayn sankari Marvin Minsky on samalla postituslistalla hänen kanssaan. Rayn mukaan tämä saa hänet tuntemaan ikään kuin hän istuisi samassa aamiaispöydässä Minskyn kanssa jakaen tämän kanssa päivän lehden.
Samankaltaisista kokemuksista raportoi Cromby (1995): hän lähettää sähköpostia Noam Chomskylle ja ihmettelee, miksi se on niin ongelmatonta. Myös arkielämässä kieli on ihmissuhteiden tärkein väline, ja siksi verkon käyttäminen ei ole ollenkaan niin outoa toimintaa - kunhan vain tottuu kirjoittamaan puhumisen sijasta, Cromby huomauttaa. Kuten aiemminkin on todettu, kielenkäyttö verkossa on kuitenkin eri asia kuin kielenkäyttö kasvokkainkeskustelussa, koska saatavissa ei ole muuta informaatiota, joka auttaa tulkitsemaan luettavia sanoja.
Cromby (1995) päätyy toteamaan, että osa verkon viehätyksestä piilee siinä, että se ei vielä ole valmis vaan kehittymässä oleva kulttuuri. Tällöin perinteet ja konventiot eivät juuri ole rajoittamassa käyttäytymistä, eikä lakeja tai rangaistuksia vielä ole olemassa. Muodostuvat suhteet ovat erilaisia, ja siksi ihmisetkin voivat olla erilaisia. Vapaus "luoda uusi hahmo" pelkästään tekstin perusteella sekä vapaus perinteisistä viestintäkonventioista tekevät meilin lähettämisen Chomskylle helpoksi: se ei riko mitään sosiaalisia sääntöjä tai tapoja. Viestin ei edes tarvitse olla erityisen huolellisesti valmisteltu.
Sähköpostiviestintää pidetään usein lyhytikäisenä ja "häviävänä", ja siksi viestejä saatetaan lähettää huolettomammin kuin paperimuodossa olevia kirjeitä. Käytännössä sähköpostin tallentaminen ja käsittely (esimerkiksi edelleenlähettäminen) on kuitenkin jopa helpompaa kuin perinteisten viestien. Turkle (1995: 248) kertoo eräästä käyttäjästä, joka oli ensin helpottunut löydettyään cyberpunkia käsittelevän postituslistan, jolle hän saattoi lähettää "villejä ideoitaan". Sitten hän sai selville, että listan viestit arkistoidaan kolmeen eri paikkaan. Hänestä tämä oli pelottavaa, koska sähköposti on "kuin puhumista, mutta sitten kaikki, mitä sanot, joutuukin tallennetuksi. Kun ihmiset tajuavat tämän, he oppivat varomaan puheitaan". (emt.)
3.6 Kasvottomuus ja anonyymiys
Nykysuomen sanakirjan (1992: 80) määritelmän mukaan anonyymi tarkoittaa nimetöntä, nimeään ilmaisematonta. Tietokoneympäristön on usein sanottu itsestään luovan vaikutelman anonyymiydestä ja suojasta. Sähköpostitse toteutetuissa haastatteluissa ihmiset paljastavat henkilökohtaisia, arkaluonteisiksi koettuja asioita (esim. huumeiden käyttö) herkemmin kuin paperilla vastattaessa (Sproull & Kiesler 1991: 45). Koettuun kasvottomuuteen ja anonyymiyteen vaikuttaa osaltaan myös aiemmin mainittu tekstipohjaisuus.
3.6.1 Syitä
Hiltzin ja Turoffin (1993) mukaan anonyymiyttä käytetään tietoverkkoviestinnässä eräänlaisena itsesuojelun välineenä: nimettömän viestin lähettäjän ei tarvitse pelätä kasvojen menettämistä tai naurunalaiseksi joutumista. Osanottajat toimivat mielellään nimettömästi erityisesti silloin, kun he ovat epävarmoja kyvystään käyttää viestintäjärjestelmää, esittäessään kriittisiä kommentteja sekä ollessaan jyrkästi eri mieltä jonkun toisen osanottajan kanssa. Peitenimi voi olla kuin naamio: se auttaa ihmisiä esittämään roolia ja sanomaan asioita, joita he eivät muuten haluaisi yhdistettävän itseensä tai taustaryhmäänsä. (emt: 95-96) Anonyymiyteen liittyy vapaus olla jotakin, mitä ei todella ole, tai olla enemmän oma itsensä kuin yleensä (Reid 1991: <URL: http://www.ee.mu.oz.au/papers/emr/electropolis.html>).
Verkkoviestinnässä esiintyy erityyppistä ja -asteista anonyymiyttä tai nimettömyyttä. Se saattaa olla joko järjestelmän tai viestintäolosuhteiden luomaa tai käyttäjän tietoisesti valitsemaa. Esimerkiksi uutisryhmäartikkelin vastaanottajia ei tunneta, eikä myöskään lähettäjästä ole tavallisesti saatavilla muuta informaatiota kuin se, mitä hän kirjoituksessaan mahdollisesti itsestään ilmaisee. Tilanne on lähes sama postituslistalla, jonka jäsenet eivät tunne toisiaan verkon ulkopuolella. Vaikka vastaanottaja- ja lähettäjäjoukko onkin jollakin tapaa rajattu, ryhmään kuuluvilla ihmisillä ei silti ole paljonkaan keinoja tehdä havaintoja ihmisistä, joiden kanssa he kommunikoivat.
Laajassa yhteisössä, kuten Internetissä, viestintäryhmät saattavat olla vaikeasti hahmotettavia, millä on usein katsottu olevan myös kielteisiä seurauksia. "Pelkästään keskustelukumppanien suuri lukumäärä johtaa deindividuaatioon ja sen myötä kevytmieliseen ja helppoon pakenemiseen kaikesta vastuusta", arvioi Wong (1993: <URL: http://www.uq.oz.au/~ensrinte/tobeaus.html>). (Deinindividuaatiosta tarkemmin luvussa 3.6.2.4.)
Anonyymiys tai kasvottomuus saattaa siis johtua siitä, että viestintäkumppaneina on suuri joukko ihmisiä, joita ei verkon ulkopuolella tunneta lainkaan. Tämän lisäksi se saattaa kuitenkin olla myös verkon käyttäjän tietoinen valinta. Käyttäjätunnusta eli Internet-osoitetta ei ole mahdollista muuttaa, mutta nimitietojen muuttaminen ja väärällä nimellä esiintyminen on varsin yksinkertaista. Lisäksi useisiin uutisryhmiin on mahdollista lähettää postia anonyymisti niin kutsutun anonyymipalvelimen kautta. Tätä mahdollisuutta käytetään erityisesti sellaisissa uutisryhmissä, joissa käydään keskustelua esim. poliittisesti arkaluontoisista tai henkilökohtaisesti häpeällisiksi koetuista asioista.
3.6.2 Vaikutuksia
Lea ym. (1992) luettelevat piirteitä, joiden on katsottu olevan tyypillisiä tietokonevälitteiselle viestinnälle. Näitä ovat mm. käyttäytymistä normaalisti säätelevien sosiaalisten ja normatiivisten rajoitteiden vähentyminen (ei-kielellisen viestinnän puuttumisen seurauksena), valittömän vuorovaikutuksen puuttuminen ja siihen liittyvä sosiaalisen palautteen vaikutuksen väheneminen, deindividuaatiota edistävät olosuhteet, jotka aiheuttavat anonyymiyttä sekä vähentynyttä itsehillintää ja tietoisuutta itsestä ja ympäristön uutuudesta johtuva standardien ja normien vakiintumattomuus. (emt: 93) Useimmat näistä piirteistä vaikuttavat siis melko kielteisiltä. Kuitenkin myös tietoverkkoviestinnän myönteisiä piirteitä on korostettu monissa tutkimuksissa.
Seuraavassa käsitellään paitsi joitakin edellämainituista piirteistä, myös tasa-arvoistumista, sukupuolen merkitystä sekä ryhmäkoon vaikutusta anonyymiyteen tietokonevälitteisessä viestinnässä.
3.6.2.1 Tasa-arvoistuminen
Ei-kielellisen viestinnän puuttuessa kaikki tietokoneviestit näyttävät periaatteessa samalta. Dubrovsky, Kiesler ja Sethna (1991) tutkivat tasa-arvoistumisilmiötä ja statuksen merkitystä tietokonevälitteisessä keskustelussa verrattuna kasvokkainkeskusteluun. Heidän mukaansa statuksen merkitys pieneni, kun keskusteluvälineenä oli tietokone. Korrelaatio aloitteentekemisen ja vaikutusvallan välillä väheni, kuten myös statuksen ja asiantuntija-aseman merkitys uskottavuudelle ja vaikutusvallalle. Tärkeimpänä erona pidettiin sitä, että statukseltaan alhaiset ryhmän jäsenet ottivat enemmän osaa keskusteluun ja heillä oli myös enemmän vaikutusvaltaa kuin kasvokkain keskusteltaessa. (emt: 138) Jo aiemmin mm. Siegel, Dubrovsky, Kiesler ja McGuire (1986) olivat päätyneet samaan tulokseen: tietokoneryhmä oli osanoton kannalta muita ryhmiä demokraattisempi.
Lisäksi tietokonevälitteisyys eliminoi yhden reaalimaailmassa väistämättä ainakin jossakin määrin merkittävän tekijän eli ulkonäön vaikutuksen. Zuboff (1988: 371) lainaa erään keskustelujärjestelmän käyttäjää:
"...voin puhua muille heidän vertaisenaan. Kukaan ei tiedä, olenko tuntipalkkalainen vai varajohtaja. Kaikilla viesteillä on samat mahdollisuudet, koska ne kaikki näyttävät samalta. Ainoa erottava tekijä on niiden sisältö. Vaikka olisit kyttyräselkäinen, halvaantunut, nainen, musta, lihava, vanha, sinulla olisi kaksisataa syylää kasvoissasi etkä koskaan kävisi suihkussa, sinulla on silti samat mahdollisuudet." [käännös PK]Tässä järjestelmässä osanottajat "loivat itselleen maineen, joka perustui ainostaan heidän lähettämiensä viestien laatuun sekä siihen, miten avuliaasti he jakoivat tietojaan" (Zuboff: emt.)
3.6.2.2 Sukupuolen merkitys
Herring (1993: <URL: http://dc.smu.edu/dc/classroom/Gender.txt>) testasi tietokoneviestinnän demokratiaa ja sukupuolten välistä tasa-arvoa edistäviä vaikutuksia koskevien väitteiden paikkansapitävyyttä kahdella postituslistalla. Hän havaitsi, että suhteessa edustamaansa tilaajamäärään naiset lähettivät huomattavasti vähemmän viestejä kuin miehet ja heidän viestinsä olivat myös keskimäärin lyhyempiä. Herring totesi, että vaikka miehet eivät suoraan estäneetkään naisten osanottoa, heidät lannistettiin silti laimealla palautteella. Naisten lähettämät viestit saivat jatkuvasti vähemmän vastineita kuin miesten lähettämät viestit, ja heidän aloitteistaan tuli harvoin keskustelunaiheita, joihin koko ryhmä olisi ottanut osaa. Siten naiset saattavat turhautua ja kokea vaikeaksi saada ryhmän puhumaan niistä aiheista, jotka kiinnostavat heitä.
Niissä tapauksissa, joissa naiset ottivat johonkin keskusteluun enemmän osaa kuin miehet, jotkut miehet jopa uhkasivat peruuttaa listan tilaamisen, koska he katsoivat käydyn keskustelun asiattomaksi (aiheena oli esim. seksismi ja erään sanan käyttöyhteys). Vaikka listan moderaattorit puolustivat aiheen asiallisuutta ja kuulumista listan aihepiiriin, keskustelu tyrehtyi. Naisten ei yksinkertaisesti odoteta osallistuvan yhtä aktiivisesti kuin miesten. (Herring: 1993: <URL: http://dc.smu.edu/dc/classroom/Gender.txt>)
Samankaltaisiin tuloksiin ovat päätyneet myös Selfe ja Meyer (1991: 181): miehet lähettävät naisia enemmän viestejä - myös silloin, kun käytössä ovat peitenimet oikealla henkilöllisyydellä esiintymisen asemesta. Selfe ja Meyer toteavat kuitenkin myös, että heidän tutkimassaan ryhmässä naiset esiintyivät mielellään peitenimillä ja pitivät sitä "vapauttavana", kun taas osa miehistä tunsi olonsa epämukavaksi (emt: 184).
Vaikka naiset osallistuvat keskimäärin vähemmän kuin miehet, tietyistä aiheista he kirjoittavat enemmän. Tällaisia ovat ne aiheet, jotka sivuavat arkielämää (vs. abstraktit teoriat) ja henkilöitä koskevia asiat, kuten keskustelu kielitieteilijöistä vs. keskustelu kielitieteestä (Herring: 1993: <URL: http://dc.smu.edu/dc/classroom/Gender.txt>).
3.6.2.3 Anonyymiys suhteessa ryhmän kokoon
Valacich, Dennis ja Nunamaker (1992: 63-65) toteavat, että anonyymien ja isojen tietokoneryhmien jäsenet tekevät keskimääräistä enemmän kriittisiä huomautuksia kuin pienten ja identifioitujen ryhmien jäsenet. Toisaalta ne tuottavat myös enemmän uusia ideoita. Lea ja Spears (1991) toteavat silti myös, että yksilön sosiaalinen identiteetti voi anonyymissä ryhmässä olla merkittävämpi kuin hänen yksilöllinen identiteettinsä. Kasvottomuuden ei tarvitse merkitä kontrolloimatonta tilaa ja piittaamatonta käytöstä, eikä kasvottomuus myöskään ole riippuvaista ryhmän fyysisestä läsnäolosta. Muiden läsnäolo saattaa jopa heikentää ryhmän vaikutusta, jos yksilön huomio kiinnittyy ryhmän sisäisiin eroihin. (emt: 296)
Valacich ym. (1992) huomauttavat myös, että anonyymiyden muoto saattaa vaihdella: suuri, identifioitu ryhmä voi kokonsa vuoksi olla käytännössä anonyymimpi kuin pieni, pinnallisesti anonyymi ryhmä. Etenkin jos ryhmän kokoonpano on vakiintunut, kommentit pystytään pienessä ryhmässä yhdistämään tiettyihin jäseniin, jolloin he eivät todellisuudessa ole enää anonyymejä. Valacich ym. viittaavat käsitteellä sisältöanonymiteetti ryhmän jäsenten kykyyn identifioida tietyt viestit tiettyyn lähettäjään ja käsitteellä prosessianonymiteetti heidän kykyynsä arvioida, keitä ryhmän muut jäsenet ovat. (emt: 65-66)
3.6.2.4 Deindividuaatio ja polarisaatio
Tietokonevälitteissä viestinnässä tilanne on usein, että viestin lähettäjällä ei ole havaintoja vastaanottajien reaktioista. Välttämättä ei edes tiedetä, keitä vastaanottajat ovat, millaisessa asemassa he ovat, ovatko he kiinnostuneita viestistä, ottavatko he sen vakavasti jne. - puhumattakaan yksilöllisistä piirteistä, kuten sukupuolesta, iästä ja olemuksesta (Sproull & Kiesler 1991: 43). Viestintäkumppaneista ja -konventioista muistuttavia tekijöitä on vähän, ja siksi lähetetyt viestitkin osoittavat vähentynyttä sosiaalista tietoisuutta. Tästä on sekä etuja että haittoja. Toisaalta liehakoinnin ja teennäisyyden tapaiset käyttäytymismuodot katoavat, mutta samoin tapahtuu myös kohteliaisuudelle ja toisten huomioon ottamiselle. (emt: 39)
Deindividuaatiolla tarkoitetaan normien vastaiseen käytökseen johtavaa heikentynyttä tietoisuutta omasta persoonallisuudesta ja yksilöydestä (Lea & Spears 1991: 295). Samaan käyttäytymispiirteiden joukkoon kuuluvat Dienerin (1979: 1168) mukaan tietoisen suunnittelun puuttuminen, estoton käyttäytyminen ja välinpitämättömyys siitä, mitä muut ajattelevat. Diener toteaa, että yksilöytensä heikoimmin tiedostavat ryhmän jäsenet osoittivat piittamattomampaa käytöstä kuin muut. Deindividuaation on usein katsottu olevan tietokonevälitteiselle viestintäympäristölle tyypillinen piirre (Kiesler, Siegel & McGuire 1984; Siegel, Dubrovsky, Kiesler & McGuire 1986). Toisenlaisiakin havaintoja on kuitenkin esitetty: esimerkiksi Ricen ja Loven (1987: 101) tutkimien tietokoneviestintäryhmien jäsenet lähettivät toisilleen runsaasti henkilökohtaisten suhteiden luomiseen ja ylläpitämiseen tähtääviä viestejä ž jopa silloinkin, kun kyseessä oli ammattiorientoitunut ryhmä, jonka jäsenet eivät aiemmin tunteneet toisiaan.
Lea ja Spears (1991) tutkivat myös polarisaatiota, mielipiteiden jakautumista ja kärjistymistä ryhmissä. He havaitsivat, että polarisaation esiintyminen deindividuaatio-olosuhteissa ole sidoksissa piittaamattomaan käytökseen, yleiseen aktiivisuuteen eikä sosiaalisten vihjeiden puuttumiseen, toisin kuin joissakin aiemmissa tutkimuksissa oli väitetty. Sen sijaan se on sidoksissa sosiaalisten huomautusten suureen määrään ja jäsenten epätasa-arvoiseen osanottoon. Lea ja Spears väittävätkin, että esiintynyt polarisaatio on normisidonnaista eikä niinkään johtunut tietokoneympäristöstä. Aiemmissa tutkimuksissa sosiaalisten tilannetekijöiden ja normatiivisten prosessien merkitystä tietokoneviestinnässä on aliarvioitu, mutta itse asiassa näillä tekijöillä saattaa olla jopa suurempi vaikutus tietokonevälitteiseen viestintään kuin kasvokkainviestintään (emt: 296-299).
3.6.2.5 Fleimaus
Usein on ajateltu, että verkkoympäristössä ihmiset ovat tavallista taipuvaisempia tuomaan kärkevästi esiin negatiiviset tunteensa, koska se on mahdollista tehdä kasvottomasti, ikään kuin käyttäjätunnuksen turvin - ja kohteena on toinen käyttäjätunnus. Tällöin reagoidaan helposti jyrkemmin kuin jos vastapuolen kanssa oltaisiin kasvotusten (esim. Hiltz & Turoff 1993: 27-28).
Verkkoviestinnän negatiivisista ilmiöistä eniten huomiota on saanut nk. fleimaus (engl. flame). Kieslerin, Siegelin ja McGuiren (1984: 1130) mukaan fleimauksella viitataan tapaan ilmaista itseään tietokoneitse voimakkaammin kuin tehtäisiin muissa viestintäympäristöissä. Lea ym. (1992: 89) määrittelevät fleimauksen yksinkertaisesti voimakkaiden tunteiden vihamieliseksi ilmaisemiseksi. Sproull ja Kiesler (1991: 49) toteavat, että koska saatava sosiaalinen informaatio tietokonevälitteisessä viestinnässä on vähäistä ja koska viestit koetaan luonteeltaan lyhytikäisiksi, ihmiset eivät ole huolissaan sosiaalisesta hyväksynnästä. He saattavat jopa arvioida, että voimakkaan kielen käyttäminen on välttämätöntä muiden huomion kiinnittämiseksi. Tähän vaikuttaa osaltaan myös paralingvististen keinojen puuttuminen (emt.).
Fleimauksen on usein katsottu olevan yleistä tietokonevälitteisessä viestintäympäristössä. Lea, O'Shea, Fung ja Sproull (1992) kuitenkin esittävät eriävän mielipiteen. Heidän mukaansa aiemmissa tutkimuksissa on usein esitetty ristiriitaisia väitteitä. Toisaalta vallalla on ollut käsitys tietokonevälitteisestä viestinnästä "kylmänä" viestintäympäristönä, toisaalta on väitetty esim. fleimauksen, irrationaalisen käytöksen, kontrollin kadottamisen ja vihamielisten tunteiden osoittamisen olevan yleismpää tietokonevälitteisessä viestintäympäristössä kuin muualla - kaikki edellämainitut ovat piirteitä, joiden ei voi katsoa edustavan "kylmää" viestintää (emt: 90). Fleimauksen yleisyydestä ei ole esitetty vakuuttavia todisteita, ja väitteet sen tavallisuudesta ovat paljolti johtuneet siitä, että on mitattu havaitun fleimauksen määrää sen todellisen määrän asemesta. Tässä tuloksiin on kuitenkin vaikuttanut se, että yhdellä viestillä on saattanut olla useita vastaanottajia [esim. postituslista], jolloin yksi ja sama fleimi on raportoitu useaan kertaan. Vastoin yleistä käsitystä tekijät Lea ym. (1992) esittävätkin, että fleimaus on itse asiassa verrattain harvinainen ilmiö tietokonevälitteisessä viestinnässä. (emt: 90-97)
Sproull ja Kiesler (1991: 51) ennustavat, että kun teknologian tuntemus kasvaa, sosiaaliset odotukset kehittyvät ja sen myötä normitkin vakiintuvat. Jotkin epätavalliset käyttäytymisen muodot, joita tällä hetkellä esiintyy tietoverkkoviestinnässä, tasoittuvat, kun teknologia leviää ja ihmiset tottuvat käyttämään sitä. (emt.)