2. INTERNET JA TIETOVERKKOVIESTINTÄ

Englanninkielisessä tutkimuksessa on käytetään yleensä termiä computer-mediated communication (cmc), jonka suomenkielinen vastine tietokonevälitteinen viestintä on ollut melko laajalti käytössä. Tietokonevälitteisenä viestintänä voitaisiin väljästi määritellen pitää mitä tahansa viestintää, jossa käytetään välineenä tietokonetta, jolloin esimerkiksi CD-rom-muodossa olevat lehdet tai tietokannat kuuluvat tämän käsitteen piiriin. Useammin termiä käytetään kuitenkin viittaamaan ihmisten väliseen viestintään, jolloin kyse on siis viestinnästä verkkoon kytkettyjen tietokoneiden välityksellä. Tätä kutsutaan joskus nimellä verkkoviestintä. Itse käytän työssäni termiä tietoverkkoviestintä, joka on mielestäni tarkempi ja käytännöllisempi kuin edellämainitut ja kuvaa parhaiten tutkimuskohdettani.

Tietoverkkoviestintään nykyisellään liittyy olennaisesti Internet, "verkkojen verkko". Internetistä ja siihen kuuluvista paikallisverkoista on tulossa maailmanlaajuisesti yhä merkittävämpi viestintäkanava, kun yhä kasvava joukko ihmisiä ja organisaatioista käyttää viestintään tietokoneverkkoja. Perinteiset viestinnän konventiot muuttuvat: ryhmien muodostuminen, sosiaalinen tilanne, käyttäytyminen ja kieli saavat uusissa olosuhteissa uusia sääntöjä. Turkle (1995: 9) aloittaa kirjansa Life on the Screen toteamalla: "Internet yhdistää miljoonia ihmisiä uusissa tiloissa (spaces), jotka ovat muuttamassa ajattelutapaamme, seksuaalisuutemme luonnetta, yhteisöjemme muotoja, itse identiteettejämme." [käännös PK]

2.1 Internet viestintäkanavana

Internet sai alkunsa 1960-luvun lopulla Yhdysvaltain puolustusministeriön kehittämästä ARPANETistä. Viimeisen vuosikymmenen aikana siitä on tullut maailmanlaajuinen, etenkin yliopistoja, tutkimuslaitoksia ja muita organisaatioita ja instituutioita yhdistävä informaatiovarasto ja yhteydenpitokanava. Internetin sisällä on mahdollista esim. siirtää tiedostoja, lähettää sähköpostia toisille käyttäjille, käydä keskustelua lukuisista aihepiireistä, "puhua" reaaliaikaisesti ihmisten kanssa toiselle puolen maapalloa ja hakea eri muodoissa olevaa informaatiota - mahdollisuudet ovat valtavan laajat (ks. esim. Krol 1993).

Teknisesti katsoen Internetin perustana on datan siirtoa koskeva sääntökokoelma, jota kutsutaan TCP/IP-protokollaksi. Verkkoon kytkettyjen tietokoneiden välillä kulkeva informaatio koodataan lähetettäessä ja puretaan vastaanotettaessa jälleen käyttökelpoiseen muotoon juuri protokollan avulla. (Eddings 1994: 25) Internetiä käytettäessä yleisimpiä ovat ohjelmistot, jotka perustuvat asiakasohjelma-palvelin-malliksi kutsutulle datansiirtomallille. Käyttäjät voivat ottaa yhteyttä Internetiin usealla eri tavalla ja hyödyntää sen sisältöä, joka saattaa olla koodattuna ja esitettynä eri median muodoissa, kuten kuvana, tekstinä, äänenä ja interaktiivisina sovelluksina. (December 1996: <URL: http://www.december.com/web/text/inetwhat.html>) Luonteeltaan Internet on muuttumassa yhä enenevässä määrin tietoverkosta viestintäverkoksi.

Internet kasvaa huimaa vauhtia. Sen käyttäjien tarkkaa määrää on mahdoton arvioida, mutta heitä on joka tapauksessa varovaisestikin arvioiden useita kymmeniä miljoonia. Tällä hetkellä Internetin käyttäjien lukumäärä kaksinkertaistuu joka vuosi (Nguyen & Alexander 1996: 105). Ekholm (1995: 164) lainaa Nicholas Negropontea, joka on humoristisesti todennut Internetin käyttäjien määrän ylittävän maailman väkiluvun v. 2003, mikäli verkon kasvu jatkuu nykyistä vauhtia. On kuitenkin realistista huomata, että tälläkin hetkellä yli kaksi kolmannesta maailman kotitalouksista on edelleen ilman puhelinta, ja siten myös muut verkkopalvelut ovat yhä niiden ulottumattomissa (Varis 1995: 110).

Internetin toiminta ei ole minkään organisaation säätelemää eikä sitä omista kukaan, vaikkakin "on olemassa näkymätön eliitti, joka pitää Internetin toiminnassa" (Nguyen & Alexander 1996: 112). Idealistisesti ajatellen yksittäiset ihmiset ovat Internetin omistajia rakentaessaan tietokoneverkkoja ja linkittäessään niitä toisiinsa. Tuloksena oleva toisiinsa yhdistettyjen tietokoneiden verkosto muodostaa maailmanlaajuisen viestintäjärjestelmän. Kyse ei siis ole vain datasta; Internet on kansainvälinen yhteisö, jossa ihmiset jakavat informaatiota, ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja viestivät keskenään. Käyttäjiensä kannalta Internet on laaja kokoelma voimavaroja: ihmisiä, informaatiota ja multimediaa. (December 1996: <URL: http://www.december.com/web/text/inetwhat.html>)

2.2 Postituslista ja muita tietoverkkoviestinnän muotoja

Ihmisten välistä viestintää Internetissä edustavat mm. sähköposti ja postituslistat, uutisryhmät, kahdenväliset keskusteluohjelmat, IRC ja MUD sekä videokonferenssit. Näistä sähköposti, postituslistat ja uutisryhmät ovat asynkronisia, ei-reaaliaikaisia: niissä viesti lähetetään yhdelle tai useammalle vastanottajalle, jotka lukevat sen myöhemmin itse valitsemanaan aikana. Vastaanottajat saattavat olla lähettäjälle joko tuttuja (henkilökohtaiset sähköpostiviestit; postituslistat, joiden tilaajakunta suurin piirtein tunnetaan) tai tuntemattomia (uutisryhmät; postituslistat yleensä). Seuraavassa esittelen muutamia viestintäjärjestelmiä ja käsitteitä, joihin viitataan myöhemmin.

Postituslista on sähköpostiosoite, joka on alias eli sanallinen ikoni joukolle muita osoitteita. Jotkin postituslistat ovat yksinkertaisesti reflektoreita, jotka ohjaavat niihin lähetetyt viestit tietylle vastaanottajajoukolle. Joillekin listoille lähetetyt viestit joutuvat ihmisten tai erilaisten ohjelmien tarkastamiksi ennen kuin ne pääsevat jakeluun; ihmisten tarkkailemia listoja kutsutaan moderoiduiksi (toimitetuiksi). (The Jargon File: <URL: http://dante.creighton.edu/jargon/jargon.html>) Tietystä aiheesta kiinnostuneet ihmiset voivat tilata siihen erikoistuneen postituslistan ja keskustella listan välityksellä. Listalle lähetetyt viestit tulevat kaikkien tilaajien näkyviin, ja kuka tahansa voi liittyä keskusteluun lähettämällä oman viestinsä listalle.

MUD (Multiple User Dimension) taas on verkko-ohjelma, jonka käyttäjät voivat liittyä erilaisiin virtuaalimaailmoihin, liikkua niissä ja tutkia ympäristöään, keskustella muiden käyttäjien kanssa ja luoda myös omia virtuaaliesineitä ja -tiloja (MUD FAQ 1996: ). Kaikki tämä tapahtuu vain tekstin ja sanojen välityksellä. MUD:in tapaan myös IRC (Internet Relay Chat) on synkroninen eli reaaliaikainen viestintäjärjestelmä, mutta IRC:issä viestintä ei tapahdu kuvitteellisessa ympäristössä (Nguyen & Alexander 1996: 130). Kyse on lähinnä viihteellisestä keskustelusta kanavilla, joille IRC:in käyttäjät liittyvät tapaamaan (verkko)tuttuja ja tuntemattomia.

Perinteisistä viestintävälineistä esimerkiksi puhelin edustaa synkronista välinettä. Synkronisissa tietoverkkoviestintäjärjestelmissä vastaanottaja on yhteydessä verkkoon samanaikaisesti kuin lähettäjäkin ja vuorovaikutuksessa tämän kanssa. Viestinnän ollessa reaaliaikaista se siirtyy lähemmäksi perinteistä viestintää, joskin suuriakin eroja kasvokkainviestintään verrattuna luonnollisesti on. Lähimpänä totutun kaltaista keskustelutilannetta ovat kenties videokonferenssit (esimerkiksi CUSeeMe), joissa keskustelun osapuolet tietokoneen välityksellä näkevät reaaliaikaista videokuvaa toisistaan ja voivat keskustella puhumalla mikrofoniin tai kirjoittamalla ruudulle repliikkinsä.

2.3 Joitakin verkkokäsitteitä

Rheingold (1995) määrittelee joitakin tietoverkkoviestinnässä yleisesti esiintyviä käsitteitä. Verkko tai Netti (The Net) on epävirallinen termi toisiinsa löyhästi yhdistetyille tietokoneverkoille, jotka yhdistävät ihmisiä eri puolilta maailmaa julkisiin keskusteluihin. Virtuaaliyhteisöt ovat sosiaalisia yhdistymiä, jotka nousevat esiin netistä, kun riittävän monet ihmiset jatkavat samoja julkisia keskusteluja riittävän pitkään ja tähän liittyy riittävästi inhimillisiä tunteita synnyttämään henkilökohtaisten suhteiden verkkoja kybertilaan. Kybertila (alunperin termi William Gibsonin scifi-romaanista Neurovelho) on nimi, jota jotkut ihmiset käyttävät siitä käsitteellisestä avaruudesta tai tilasta, missä sanat, ihmissuhteet, data, vauraus ja valta tuodaan esiin tietoverkkoviestintäteknologiaa käyttäen. (emt: 5)

Verkon viestintäryhmissä toimimisen kaksi perusvaihtoehtoa ovat kirjoittaminen ja lurkkiminen. Lurkkiminen on pelkästään lukemisen/katselemisen käsittävä osanottotapa, jossa läsnäolemista ei paljasteta muulle ryhmälle. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että muut eivät ehkä tiedä jonkun henkilön läsnäolosta, mutta lurkkija on silti paikalla ja siten yhtä lailla mukana kuin muutkin; hän on joka tapauksessa osa ryhmää. (Argyle 1996: 137) Etenkin postituslistoilla ja uutisryhmissä suurin osa käyttäjistä on yleensä lurkkijoita ja vain pieni osa aktiivisia kirjoittajia.

Koska verkko ympäristönä on yhä uusi, viestinnän konventiot eivät ole täysin vakiintuneita - näin siitä huolimatta, että nettikään ei ole tyystin anarkistinen tila, vaan sillä on omat osittain melko viralliset mutta enimmäkseen kirjoittamattomat sääntönsä. Näitä ohjeita siitä, kuinka verkossa käyttäydytään kuten kunnon verkkokansalaisen (netizen) tuleekin, kutsutaan netiketiksi (engl. netiquette = net etiquette). Esimerkiksi IRC:issä netikettiin kuuluu, että ei esiinnytä jonkun toisen käytössä olleella kutsumanimellä ja että keskustelukanavalle ei lähetetä suurta tekstimassaa yhdellä kertaa.

Netiketti ei kuitenkaan ole "laki" samassa mielessä kuin normaaliyhteiskunnan lait, vaan pikemminkin vain ohjekokoelma, jonka noudattamatta jättämisestä ei ole olemassa valmiiksi määrättyjä rangaistuksia. Lisäksi tehokasta valvontaa on usein käytännössä hankalaa tai jopa mahdotonta toteuttaa: Nguyen ja Alexander (1996: 112) mainitsevat erään moderaattorin todenneen työnsä olevan "kuin kissojen paimentamista".

2.4 Tietoverkkoviestintä "uuden median" edustajana

Hintikka (1996) toteaa, että niin kutsutun uuden median keskeisin väline on tietokone. Uutena mediana on aiemmin pidetty mm. hyper- ja multimediaa, CD-romia, virtuaalitodellisuutta, interaktiivista televisiota sekä tietoverkkoa. Hintikan mukaan näistä kuitenkin vain tietoverkko sekä sille rakentuva kyberavaruus [Suositeltavampi vastine sanalle cyberspace olisi kybertila (Inkinen 3.10. 1996).] todella edustavat uutta mediaa. Muut mainitut välineet ovat hänen mukaansa "pitkälti perinteisen median digitaalisia versioita tai siirtymävaiheen välimuotoja, jotka kaikki ovat parhaillaan sulautumassa osaksi tietoverkkoa" (emt: 2).

Vertaillessaan perinteistä ja uutta mediaa Hintikka (1996) mainitsee edellisen tunnusmerkeiksi mm. yksisuuntaisen yhdeltä-monelle -lähetystavan, staattisen eli muuttumattoman, kaikille samana pysyvän sisällön sekä samanaikaisen ja tiettyyn aikaan tapahtuvan jakelun. Uusi media sitä vastoin on mm. digitaalista, verkottunutta ja kaksisuuntaista (monelta-monelle tai monelta yhdelle); viestintä on reaaliaikaista ja vuorovaikutteista; tarjolla oleva informaatio dynaamista ja päivittyvää sekä henkilökohtaisesti valittavissa. (emt: 3)

Tietoverkolla on mahdollisuus saada aikaan vähintäänkin yhtä laaja muutos ihmisten tapoihin kokea maailmaa ja viettää aikaansa kuin televisiolla aikoinaan. Barlow (1996) ennustaa, että kehittymässä onkin syvä konflikti kahden eri yhteisön välillä: tällä hetkellä vallassa oleva televisioyhteisö vs. virtuaalimaailmasta esiin nouseva yhteisö. Näiden kahden erot ovat kuitenkin suorastaan fundamentaaliset, ja seuraukset pc:n ja tv:n ääressä istumisesta kovin toisentyyppisiä. Nguyen ja Alexander (1996) toteavat, että verkossa ihmiset tekevät sitä mitä osaavat, eivät sitä, mitä heidän roolinsa heiltä edellyttää. Heidän mukaansa tämä on valtavan vapauttava voima kaikkia hierarkioita vastaan. Ihmiset Internetissä ovat luomassa siitä keskustelevaa, hajautettua, kansanvaltion rajat ylittävää demokratiaa. (emt: 111)

Perinteisen joukkoviestinnän mallin mukaan toimittaja tekee uutisen, jonka suuri joukko ihmisiä vastaanottaa sellaisenaan ja suunnilleen samaan aikaan muiden kanssa. Tietoverkossa tämä malli purkautuu: kuka tahansa voi luoda uutisen ja toimittaa sen helposti suuren joukon saataville. Kun minkäänlaista kontrollia ei ole, materiaali saattaa luonnollisesti olla myös heikkolaatuista tai virheellistä. Verkon tuottama uutisointi on kuitenkin itsekorjautuvaa: tilalle ilmaantuu nopeasti korjaavaa ja oikaisevaa materiaalia. (Hintikka 1996: 7) Viestintävälineenä verkko on siis hyvin dynaaminen.

Tiedonvälityksen räjähdysmäisen kasvun myötä ihmisten päivittäin käsittelemän informaation määrä sinänsä on noussut viime vuosikymmeninä moninkertaiseksi, samoin kuin kunkin kohdalle lähes automaattisesti tulevan kommunikaation ja vuorovaikutuksen määrä. Rheingold (1993: 169) lainaa Gerginin teosta The Saturated Self: "monet meistä kommunikoivat päivittäin useampien ihmisten kanssa kuin iso-isovanhempamme kuukaudessa, vuodessa tai koko elinaikanaan". [käännös PK]

Hintikan (1996) mukaan on myös keskeistä huomata, että uusi media ei ole vain väline vaan ympäristö; tila, jossa liikutaan ja vietetään aikaa (emt: 3). Kybertila on nousemassa reaalitodellisuuden rinnalle ilmiönä, toimintana ja uudenlaisena todellisuutena. Tällöin myös itse sana "todellisuus" on tavallaan muuttamassa merkitystään: alan tutkimuksissa on toistuvasti kuvattu sellaisia tietoverkon asukkeja, jotka kokevat toimintansa ja viestintänsä esim. MUD-maailmassa aivan yhtä todelliseksi - tai jopa todellisemmaksi - kuin oikean elämänsä (aiheesta lisää luvussa 4.3). Ääritapauksessa "oikeaa elämää" edustaa vain ikkuna tietokoneen ruudulla - siis vain yksi ikkuna muiden joukossa, eikä välttämättä edes paras niistä (ks. Turkle 1995: 13).

[Seuraava luku] [Sisällys]