Lesbouden alkulähteilläZ (setalehti) 2/1996
Ihmisessä tapahtuu koko ajan jotain, mutta ah niin hitaasti.
Alle kymmenen vanhana mietin, millaista on rakastaa naisia. Materiaalia mielikuvitukselle vain ei ollut. Kuvittelin siis että he olisivat lähettyvillä - alttiita, sitten joskus kun olisin keksinyt miten kasvetaan kiinnostavaksi aikuiseksi.
Teini-ikäisenä haalin kaikkea mahdollista materiaalia lesboudesta ja homoseksuaalisuudesta, löysinkin hitaasti kaikenlaista, olinhan aina kirjassa kiinni. Kuvittelin että lesboja olisi jossain tietyssä paikassa joka olisi erilainen kuin siihen asti tuntemani lohduttoman lesbottomilta vaikuttavat paikat. Lisäksi kuvittelin että lesbot olisivat jollain lailla muunlaisia kuin tuttujen paikkojen epälesboilta tuntuvat arkinaiset.
Nuorena opiskelijana kiduin lesbojen läsnäolon puutteessa. Luin lehtiä joiden perusteella tiesin heitä olevan, jopa jossain kotihelsingissäni. Lehdissä oli kuviakin yksittäisistä vaikuttajalesboista. Kuvittelin lesbot kokoontuneena huoneeseen jossa kaikki tarkkailevat huomaavaisesti toisiaan, jossa jokainen on jokaisen tuttu. Lesboilla olisi lyhyt tukka ja he tunnistaisivat minut kaltaisekseen.
Puolivälissä kahtakymmentä oletin löytäneeni lesbot. Minulla oli tilaisuus seurata erästä erittäin lesbonoloista lesboa samassa asunnossa vuoden verran. Hän oli lesbo niin antaumuksellisella kipinällä, että muut vaikuttivat kovin haaleilta lesboiksi hänen rinnallaan. Onnittelin itseäni jälkeenpäin aidon lesbouden paikallistamisesta, vihdoin viimein.
Kolmenkymmenen tiettyvillä olin koonnut kaikki edeltävät oletukset ja uudet vaikutteet autuaaksi lesbo-olemassaolon nipuksi. Piti kasvaa kiinnostavaksi aikuiseksi; lesboilla piti olla omat paikat ja oma lesbonoloisuus jolla erottuisi; tarvittiin muita lesboja tunnistamaan ja tunnustamaan oma lesbous; ja vain tosilesbon läsnäolo antaisi untuvikkolesbolle eväitä tämän lesbotaipaleelle.
Ulkomaita matkatessani en löytänyt mitään syytä luopua tästä lesbouden mystiikasta, sillä muualta löytyi runsaasti naisia jotka olivat hekin hakeutuneet lesboyhteisöön täynnä samanlaisia odotuksia ja unelmia, ja muokanneet yhteisöistä näiden odotuskuviensa kaltaisia. Kaikkialla oli lesbouden ikoneja, uskomuksia todellisesta, vahvasta lesboudesta joka toteutui käsitysten mukaan aidoimmin joissakin erityisen lesboissa (lyhyttukkaisissa, vapaissa ja kapinallisissa) yksilöissä.
Kun luulee löytäneensä lesbouden alkulähteille, saattaakin huomata vain pysähtyneensä kollektiiviselle levähdyspaikalle. Lesbouteni varhaisuus, lapsuuteen ja teini-ikään sijoittuva tieto siitä vertautui joidenkin toisten myöhäisempään tietoon omastaan. "Eivät kaikki ole olleet aina lesboja niinkuin sinä," minulle sanottiin. Lausumassa tuntui olevan mukana hiven harmia siitä, että tunnuin haluavan kehua oman lesboidentiteettini pitkällä iällä.
Kun lesboliike oli Suomessa nuorempi, sen liikkeellepanijat tulivat toimintaan varmasti täynnä odotuksia ja mielikuvia, sen voimakkaampia mitä pidempään niitä oli ehtinyt kertyä. Tuskin tiesimme millainen yhteisömme voisi olla, tuntui tärkeämmältä että se olisi olemassa haaveittemme ja päivänpolttavien tavoitteidemme heijastumana. Myöhemmin uudet lesbosukupolvet liittyivät joukkoon omine odotuksineen ja painolasteineen. 90- luvun loppu eroaa varmasti 70-luvun lopusta monella tavoin, mutta odotukset ja lesbomytologiat muuttuvat mielestäni hitaammin kuin miltä heti näyttäisikään.
Kamppailu kohti oman sosiaalisen lesbouden toteutumista ja perilesbouden löytymistä ei tietenkään voi jatkua kautta ihmiselämän. Joskus voi ja täytyy hellittää, ja tuntea olevansa kokonaisesti lesbo vaikkapa ilman ponnisteluja, erityistuntomerkkejä ja hyväksytyksitulon rituaaleja. Lesbouteen ei ehkä tarvita muita lesboikoneita kuin oma minä ja sen elävä ja lämmin uteliaisuus arkinaisia kohtaan.