Vaaleanpunaisia muistojaSETA-lehti 3-4/1994
Aktivistiajoistani on aikaa, mutta väkisinhän ne palautuivat mieleen Setan täyttäessä 20, kun minunlaisiani 1970/80-lukujen kummajaisia etsittiin muistelemaan.
Harmi vain, että ajallinen etäisyys ainakin minun kohdallani hämärtää analyyttisemmän otteen omiin muistikuviin.
Aika ennen Setaa? - Pieni A5-kokoinen vihkonen tulvillaan alastomien miesten mustavalkoisia kuvia, novelleja ja nopeasti katsottuja asia-artikkeleita. Kiihdyttäviä mainintoja puhelinnumerosta, jonne soittamalla saisi selville homotanssien ajan ja paikan. Homoseksuaalisuuden dekriminalisointi 1973 (oliko se joskus lainvastaista?)...
Ensikosketus Setaan? - Opiskelijapaperikaupan hyllystä poimittu monisteentapainen josta jaksoi lukea kunnolla vain ihmisten kuvilla varustetut haastattelut. Pieni pahvinen jäsenkortti vuodelta 1976, pikkujoulutanssit osakunnan tiloissa (oma pullo mukaan). Paljon lyhyttukkaisia naisia ruutupaidoissa.
Miten mukaan toimintaan? - Vuosikokous 1978, johon ajauduin naisen seurassa, jonka luo olin muuttanut kotoa pois. Kun en ymmärtänyt miten suurta oli tulla ehdotetuksi ja valituksi varajäseneksi Setan päättävään elimeen, hän ilmoitti jatkoilla Vanhan kellarissa: "Voisin työntää tämän haarukan silmääsi." Vuotta myöhemmin minua hallitukseen ehdottanut ihminen totesikin kirjallisesti katuvansa tekoaan, koska olin ilmeisesti ohjailtavissa ja kykenemätön muodostamaan omaa mielipidettä asioista.
Unohtumattomia hetkiä? - Yritän astua ulos Kalevankadulla sijaitsevan talon hissistä, mutta minut valtaa kauhea ramppikuume. Uusiksi, hissin ovi kiinni, kamerat käyntiin, uusi ulostuloyritys. Vaapun epävarmasti sisään Setan toimiston ovesta. Se toimii tätä tarkoitusta varten minun ja lavastetun naisystäväni Mian 'olohuoneena' missä hän tarjoaa kotiintulleelle kahvikuppi- neurootikolta vaikuttavalle kullalleen kahvia. "Ole hyvä ja ota sokeria," keskustelu jota en ole koskaan käynyt todellisessa elämässä. Pätkä hylätään Avoin kanava -ohjelman lopullisesta versiosta, jossa vain ostamme käsi kädessä tomaatteja torilta.
Ensimmäinen ulkomaanmatkani? - Lähdemme laivalla Tukholmaan, joukko menneiden vuosien aktivisteja ja minä. Istumme laivan ravintolassa kuluttamassa iltaamme rahanpuutteessa hytittöminä. Innostun hakemaan paria heteronaista tanssiin. Setan puheen- johtaja varoittaa, ettemme ole mainosmatkalla, ja että olisi parasta olla herättämättä turhaa huomiota. On vuosi 1978.
Milloin pelotti? - Olemme menossa Yhdysvaltoihin, kaksi hollantilaista aktivistia ja minä. Sylvian aikeena on uhmata näyttävästi lakeja, jotka teoriassa kieltävät homoseksuaalisuus -nimisellä ominaisuudella varustettujen henkilöiden maahantulon. Lentolippuun on sijoitettu näkökulmastani katsoen hirmuinen summa Setan varoja. Matkaseurani kassi pursuaa puheluonnoksia ja pamfletteja. Minä: "Jos nuo luetaan tullissa niin minä en sitten tunne sinua!"
Mihin lopetin? - Kopiokoneesta tulee kello puoli viideltä aamulla ulos vielä uusi nippu uutiskirjeen sivuja, niin kuumina, että eri sivut liimaantuvat toisiinsa kuvien kohdalta. Kiertelen kokoamassa toimiston suurelle sohvalle siroteltuja suuria arkkeja, nidon niitä ja taitan kuoriin, liimaan kuoriin tarroja, leimaan lähettäjän osoitteeksi ILIS ja nuolen kieli kuivana kansainvälisen lesbosihteeristön jäsenmaksuvaroilla postista ostettuja postimerkkejä. Lopuksi lajittelen Pohjoismaihin, Eurooppaan ja muihin maanosiin menevät pinot erilleen. Jo seitsemältä olen kotona nukkumassa, ja taas iltapäivällä toimistolla tekemässä jotain muuta.
Mitä opin tästä kaikesta? - Aktivistin työ ei ole koskaan tehty, mutta joku muukin voi tehdä sen.
Muisteleminen maittaa joskus, makeankirpeänä jälkiruokana. Kohotan mielelläni kuohuvan maljan menneille vuosille ja niille, jotka jatkavat niitä.