Bittejä poikittainSETA-lehti 2/1992
Viime aikoina olen seurannut sivusta suurta ja katkeraa riitaa kahden amerikkalaisnaisen välillä.
Patricia on amerikkalaisen työläisperheen tytär, joka on asunut siellä täällä, muun muassa Moskovassa. Hän on venäläisen kulttuurin ystävä jolle erityisesti Gogol ja Bulgakov ovat suuria kirjailijoita. Jeannie puolestaan on syntynyt entisessä Neuvostoliitossa. Hänen vanhempansa muuttivat vuosia sitten Yhdysvaltoihin. Tytär on nykyään täysin amerikkalaistunut.
Kaikki alkoi Patrician moskovanmuisteloista. Kerran hän oli mennyt Moskovassa "alamaailman" kahvilaan, ja päättänyt tehdä siitä kantapaikkansa. Kahvilaa pyörittävä pienempi mafiapomo ei ensin ymmärtänyt, mitä outo ulkomaalainen oikein etsi. Siispä asiasta oli otettava selvää. Selvästikään Patricia ei ollut ostamassa, eikä myöskään myymässä. Ennen pitkää kahvilanpitäjä päätyi yhteen mahdollisuuteen monista, ja lähetti parhaan maksullisen tyttönsä palvelemaan erikoista naisasiakasta.
Tietenkään Patricia ei ollut langennut vaaralliseen kiusaukseen. Silti pelkkä ajatuskin tästä venäläisessä maaperässä kasvaneesta ihanasta kukasta ja tämän kosteista huulista sai hänet muistelemaan tapausta himonsekaisella haikeudella.
Jeannielle tämä oli viimeinen pisara. Hän oli jo kurkkuaan myöten täynnä Patrician "etnosentrisiä" yleistyksiä venäläisestä kulttuurista. Nyt ne saivat riittää. Venäläisistä naisista ei saisi enää puhua mystisinä olentoina. Venäläisiä eivät liikutelleet sen alkukantaisemmat voimat kuin muitakaan kansoja. Gogol ei edes ollut venäläinen, vaan ukrainalainen.
Meille muille, jotka seurasimme keskustelua vierestä, sen sävy kävi päivä päivältä piinaavammaksi. Yhtenä aamuna Jeannie syytti Patriciaa tunteettomuudesta, samana iltana Patricia puolestaan Jeannieta henkisestä ahdistelusta. Tätä jatkui viikkokaudet, kunnes Patricia ilmoitti saaneensa tarpeekseen kiusaamisesta, ja katosi jälkiä jättämättä.
En tunne henkilökohtaisesti kumpaakaan naista, sen enempää Patriciaa kuin Jeannietakaan. Eivät tunne useimmat muutkaan heidän suuren riitansa sivustaseuraajista ja osanottajista. Se näet käytiin Sappho-nimisessä lesboille tarkoitetussa sähköpostiverkossa.
Liityin Sapphoon vuodenvaihteessa. Useimmat osanottajat ovat amerikkalaisia, mutta meitä on myös Kanadasta, Australiasta ja muutamasta Euroopan maasta. Posti lähetetään koti- tai työpäätteeltä Sapphon osoitteeseen, mistä se ohjataan edelleen sähköisesti kaikille osallistujille. Bittien kulku kestää sekunneista tunteihin. Kaliforniassa käyty riita venäläisestä kulttuurista saapuu Suomeen käsittämättömän nopeasti. Saman tien voi Patricialle lähettää sähkökirjeen, jossa kerrotaan, miten hänen mielikirjailijansa näytelmää esitetään Helsingissä naisnäyttelijöiden voimin.
Sappho on vain yksi monista uusista tietokoneajan kanavista. Akateemisista tietokoneverkoista löytyy nykyään enemmän alueita kuin kukaan ehtii työnsä tai opintojensa lomassa seurata, ja paikallisempia kiistakenttiä syntyy koko ajan lisää. Helsingin yliopiston piirissä on ollut jo pari kuukautta mahdollista taittaa sanan peistä homoseksuaaleille tarkoitetulla keskustelualueella. Kun on selannut helsinkiläisten keskinäiset julistukset, voi tyydyttää kansainvälisempiä tarpeitaan sellaisilla kaikille avoimilla kanavilla kuin gaynet, soc.motss ("members of the same sex"), jne.
Sähkölangalle pääsee myös tavalliseen mikroon asennetulla modeemilla, josta voi soittaa harrastajien ylläpitämiin "bokseihin". Monelle nykynuorelle boksiharrastus ehkä tarjonnut ensimmäisen mahdollisuuden saada tietoa omasta seksuaalisuudestaan. Ujo poika (ja nykyään yhä useammin tyttö), joka ei vielä voi tai uskalla lähteä homopaikkoihin, saattaa purkaa ajatuksensa ja tuntemuksensa homoboksin keskusteluissa ventovieraiden luettavaksi.
Boksit ovat käyttäjiensä ylläpitämiä, eikä niissä käymiselle ole ikärajoituksia. Kuka vain, joka tuskittelee kunnollisen juttuseuran löytymisen vaikeutta, voi etsiä sähköistä seuraa. Kaapin nurkassa ahdistustaan potevalle tämä saattaa olla kaivattu henkireikä homoyhteisöön - bokseihin pääsee niin nimellä kuin nimimerkillä.
Tietokoneista on tulossa yhä enemmän keskustelukoneita. Eivät ne tietenkään voi korvata kenenkään rakastettua tai kaikkia ystäviä. Sen sijaan ne tarjoavat uusia väyliä etsiä tietoa ja vaihtaa näkemyksiä. Useimmilla meistä on - Patrician ja Jeannien tavoin - suuri kuunnelluksi tulemisen tarve, jota voi yrittää tyydyttää ilmaisemalla mielipiteensä sähköisesti kaikille jotka sen jaksavat lukea.
Kahdeksantoista vuotta takaperin tämä lehti oli huokealle paperille painettu moniste. Silloin omat radio-ohjelmat paikallisradiossa olivat kaukaisen tulevaisuuden asioita. Ehkä jo muutaman vuoden päästä tämäkin pakina olisi vain sanoja sähköverkossa.