Outoja vieraitaSETA-lehti 6/1991
Meistä on moneksi - sen opettaa konkreettisesti vasta kokemus. Tuskin kovin moni enää uskoo, että hintit ja lesbot erottuisivat kovin selkeästi väestöstä yleensä. Päin vastoin, moni tavallistakin tavallisemmalta vaikuttava kansalainen saattaisikin paljastua homoksi, ellei hänellä olisi niin poikkeuksellinen naamioitumisen ja joukkoon sulautumisen lahja.
Eräs näistä tavallisista naisista kirjoitti kymmentuhantisina painoksina amerikkalaisille lesboille leviävään lehteen ja pyysi toimitusta poistamaan nimensä postituslistalta. Syy: "Olen tullut niin vanhaksi, että pelkään joutuvani muista riippuvaiseksi. En halua, että tuttavani avaavat postini ja saavat tietää, mitä olen ollut."
Sama lehti, Lesbian Connection, pitää yllä laajaa yhteyshenkilöitten verkostoa. Uudelle paikkakunnalle matkustava tai muuttava nainen voi ottaa yhteyttä kyseisen alueen "contact dykeen", jolta saa mm. tiedot siitä minne mennä ja mitä tehdä, ettei tuntisi olevansa yksin oudossa paikassa. Tätä kautta jopa pienille maaseutupaikkakunnillekin on tehokkaasti muodostunut sellaisten ihmisten verkostoja, jotka muuten eivät toimi aktiivisesti järjestöissä tai käy tapaamispaikoissa.
Uteliaisuuttamme minä ja naisystäväni ilmoittauduimme pari kolme vuotta sitten yhdysnaisiksi. Meitä kiinnosti nähdä, ketä Lesbian Connection -lehden lukijoita Helsinkiin ilmestyisi ja millä asioilla he liikkuisivat.
Monet Suomeen saapuneista amerikkalaisista - joukossa on ollut kanadalaisia ja yksi uusiseelantilainen naispari - ovat olleet läpikulkumatkalla. Monia emme ole syystä tai toisesta tavanneet lainkaan. Jouduimme matkan takia delegoimaan eräälle tuttavistamme suomalaista sukujuurta olevan, kuulemma kuvankauniin delfiininkesyttäjän, joka saapui maahan isänsä, äitinsä ja koko muun perheensä kanssa.
Ensimmäinen kontaktilistan perusteella meihin yhteyttä ottanut amerikkalainen liikkui hänkin perheasioissa. Tämän naisen veli oli tehnyt vanhemmilleen kauhean teon - tutustunut suomalaiseen naiseen ja muuttanut tämän luokse Helsinkiin. Sisar oli lähetetty houkuttelemaan veljeään takaisin kaidalle tielle. Hänen oma lesboutensa, josta perhe ei halunnut tietää tai keskustella, lienee kuitenkin ollut vanhemmille pienempi paha. Epäonnistuttuaan tehtävässään vieraamme vietti viimeisen iltansa Gambrinissa, kun veljen tarmokkaat yritykset järjestää hänelle mitä tahansa muuta ohjelmaa vihdoin pettivät.
Nuorimmat tapaamamme valtamerentakaiset vieraat olivat hädin tuskin opiskelunsa aloittaneita teinityttösiä, jotka olivat kuitenkin asuneet yhdessä jo vuosikaudet. He olivat tavattoman määrätietoisia, poliittisesti korrekteja ja esittivät lukemattoman määrän kysymyksiä suomalaisesta sosiaaliturvasta. Koska toisen äiti oli kieltänyt heitä juomasta Euroopassa muuta kuin itse valutettua, sitruunalla maustettua vesijohtovettä, heille ei kannattanut yrittää tarjota juotavaa. Sokerin ja lukuisten muiden ruoka-aineiden käyttäminen oli "poliittisesti epäkorrektia", joten päivällisen järjestäminen näille tytöille oli ongelma sinänsä. Vieraittemme kirkasotsaisuus meni meidän mielestämme jo hiukan äärimmäisyyksiin, kun seurasimme vierestä, miten toinen luki toiselle romaania ääneen. Aina sopivan pätkän tultua luetuksi kuulija esitti sitä koskevan analyysin, jolloin toinen saattoi huudahtaa vakavalla äänellä: "Oikein!"
Tänä kesänä listan tarjoamia yhteyksiä ovat käyttäneet hyväkseen muun muassa vanhempi maanviljelystä harjoittava naispari, jonka toinen osapuoli oli ollut 4H-vaihdon merkeissä Suomessa olympiakesänä 1952 ja palasi nyt naisystävineen kiertämään maatiloja, joilla oli aikoinaan käynyt. He, jos ketkä, kuuluivat kategoriaan "tavallisia ihmisiä". Ehkä erikoisemmasta päästä oli taloustieteen professori, joka tuli Suomeen jututtamaan suuryritysten keskijohtoa ja etsimään 1960-luvulla tapaamaansa suomalaista Kyllikkiä. Kun hän sujahti aamuisin viralliseen jakkupukuun, hänkin oli tavallista tavallisempi viisikymmentä täyttänyt täti-ihminen.
Tuskin tavallista lesboa, sen enemmän kuin tavallista hinttikään on olemassa. Tavallisuuden naamio on useimmille tuttu ja turvallinen tapa elää. Sen takaa löytyy tuhat outoa tarinaa, joiden soisi tulevan ilmi ja raottavan huolellisesti luotua, rivikansalaisen näköiseksi maalattua suojanaamaria.