Oikein, väärinSETA-lehti 4/1991
Kun ihminen jättää taakseen kasvuvuotensa ympäristössä, jossa heteroseksuaalisuutta on pidetty niin itsestäänselvyytenä ettei muusta ole ollut puhettakaan, hän odottaa usein selkeyttä uuteen elämäänsä. Muotoutumassa olevalle homo- tai lesboidentiteetille etsitään malleja, esikuvia ja oikeita vastauksia.
Todellisuus näyttäytyy untuvikon silmille kaaoksena, jossa ei tiedä ketä tai mitä uskoa. Diskoissa ja tapaamisissa kulkiessaan hän näkee tunnettuja ihmisiä, joiden homoudesta ei julkisuudessa ole puhuttu mitään. Ovatko he paikalla viihtyäkseen vai asianharrastajina? Tuttavat tietävät lisää kaappihomoja ja salalesboja, ihmisiä joiden heterojulkisivua kiillotetaan aikakauslehdistössä lähes viikottain. Miksi he salaavat homoutensa? Onko se oikein?
Homojärjestön päivänpolitiikka on toinen hämmennyksen lähde sitä ennestään tuntemattomalle. Riippuu tulokkaan taustasta ja taipumuksista, miten hän mihinkin suhtautuu. Diskoilmapiirissä viihtyvä muodikas nuorukainen ei välttämättä edes vaivaudu huomaamaan Suomessa homoliikkeen alkuvuosista alkaen raivonnutta keskustelua kaupallisten tapaamispaikkojen ja alakulttuurin mahdollisesta turmiollisuudesta. Saman ikäinen ja -tapainen nuori lesbo joutuu omasta puolestaan pakostakin perehtymään asioiden ideologiseen puoleen, kun kaupungin ainoa homoravintola päättää, etteivät naistenillat sovi kaupallisen alakulttuurin toimenkuvaan. Hänen ja muiden naisten mielestä se ei ole oikein.
On asioita, joista ei ilmeisesti koskaan voida päästä yksimielisyyteen. Ne toistuvat vuodesta toiseen, yksityiskohdat vain vaihtelevat. Kun SETA sai aikoinaan sen kokoisen toimiston, että sinne alkoi virrata enemmän kävijöitä, käytiin heti kärkeen kiista siitä, voitiinko miehille suunnattua suorasukaista pornoa jättää ylipäänsä näkyviin. Muistan, kuinka kiihtyneellä äänellä puhuneet aktivistit löivät tuohduksissaan Tom of Finlandin kuvittamia julkaisuja pöytään. "Entä jos joku nuori kaveri tulee ensimmäistä kertaa homojärjestön toimistoon ja avaa elämänsä ensimmäisen homolehden - ja se onkin pornolehti! Onko se oikein?"
Keneltäkään ei voi jäädä huomaamatta homo- ja lesboyhteisössä kytevä säälimätön sukupuolten sota. Hintit ovat olleet siinä perinteisesti niskan päällä, mutta silti monet heistä tuntevat syyllistä ahdistusta kohdatessaan lesbojen taholta vaatimuksia, joita yhdenkään heteromiesryhmän ei ehkä tarvitse kuulla järjestäytyneltä joukolta heteronaisia. Mieluiten miehet soisivat lesbojen vain puhaltavan johonkin oletettuun yhteiseen hiileen.
Eräs tuntemani naisaktivisti oli ottanut asiakseen tämän miehisen epämukavuuden lievittämisen ja käynyt pyhään sotaan homomiesten puolesta. Julkisuudelle näkyvin sorto suunnataan miehiin. Hän ei jaksanut ymmärtää, miksi lesbot tästä piittaamatta ajavat omia päämääriään, sen sijaan että käyttäisivät energiansa kovia kokeneiden miesten parhaaksi. Hänestä sellainen oli todella väärin.
Suomalainen homoyhteisö ei ole koskaan ollut niin iso, että suuri joukko poliittisesti korrekteja ihmisiä olisi kyennyt luomaan määritelmiä oikeasta ja väärästä. Sen sijaan keskuudessamme vaikuttaa lukuisia vastarannan kiiskeiksi leimautuneita ihmisiä, jotka ovat koko aktiivisen ikänsä ajaneet asiaa, joka laajemman kannatuksen puutteessa on koteloinut heidät yksinäiseen norsunluutorniinsa. Kollektiivisen kiistelyn sijasta suomalaiset inttävät, ja aikansa intettyään katkeroituvat.
Viimeisin kuulemani "onko se oikein?" esitettiin minulle itselleni. Katsoin televisiosta elokuvaa, jossa oli mukana hiljattain USAssa lesboksi väkisin paljastettu Jodie Foster. Tästä virisi kiista: "Miksi hän ei saa elää rauhassa ja tehdä valitsemaansa työtä? Miksi hänen rauhaansa on häirittävä, ja miksi muut tekevät päätöksiä hänen puolestaan? Onko se oikein?"
Ennen olisin vastannut kieltävästi, mutta en enää tiedä oikeita vastauksia. Homoyhteisöllä ei ole sellaista yhtä politiikkaa ja sellaista yhtä elämäntapaa, joka tyydyttäisi jokaista sen piirissä elävää. Ei ole oikein, että vain yksi vastaus on oikea. Jokaiselle ryhmälle, pienellekin, on oltava tilaa. Erilaisten ihmisten erilaiset päämäärät kulkevat väistämättä ristiin, jolloin riita on valmis.
Jos emme voi tehdä niinkuin on oikein ja parasta, on vain heittäydyttävä omantuntomme varaan ja vältettävä liian kevyitä tuomioita. Moni alkukesän pedofiliakeskusteluun osallistuneista ei ollut eläissään tavannut keskustelun kohteena olleita ihmisiä, silti kiviä lensi ilmassa sakeana kuurona. Joskus on liiankin helppoa olla oikeassa.