Kevätsiivousta
Z (setalehti) 3/1999
Hyllyni ovat täynnä. Kun ihminen on 1960-luvulta saakka kerännyt painotuotteita eikä säilövänä luonteena heitä juuri mitään pois, kolmessa vuosikymmenessä koti muuttuu lähes arkistoksi. Varsinkin vanhemmat lesbo- ja homoaiheiset painotuotteet ovat olleet minulle todellista keräilijän arvotavaraa.
Pölyä hyllyväleistä imuroidessa kohtaa monta vanhaa tuttua. Tallessa on Violette Leducin "Therese ja Isabelle" (1968), jota ostaessani olin viidentoista. Äitini oli kirjakaupassa mukana. Mahtoiko hän yhtään ihmetellä mitä aihetta käsiteltiin tuon nimisessä kirjassa, jonka kannessa oli sänky, ja sängyssä sydämen kuva? Kuusikymmentäluvulta oli peräisin myös James Baldwinin romaani "Toinen maa", joka oli homoeroottisuudessaan unohtumattoman runollinen mutta jonka kömpelöntuntuisen suomennoksen myöhemmin hylkäsin SETAn kirjaston kokoelmiin.
Aikoinaan käymästäni kirjansidontakurssista on ollut sen verran iloa että "96"-lehden vuosikerrat 1973-78 seisovat hyllyssä lujiin punaisiin kansiin sidottuina. Silloin joskus luin erityisen tarkasti lehden novellit. "Eräänä iltana vuonna 1971 ovikello soi" alkaa tarina, joka kertoo siitä miten Vaihdos alkaa. Vaihdos on palvelu, josta saapuu vaikkapa Harri (vahva ja hellä) tai Kati joka kysyy: "Onko vaimonne kotona?"
Vuosikymmenen edetessä novellitarjonta senkun parani. Erityisen vaikutuksen minuun tekivät elämänmakuiset lesbonovellit, joita (toisin kuin omia sen ajan tekstejäni) ei selvästikään ollut punottu pelkän haaveellisen mielikuvituksen pohjalta. "Älä hipelöi, kopeloi kunnolla", komentaa erään tarinan päähenkilö häntä härnäävää sairaanhoitajaa, ja minä olin myyty. "96"-lehdestä kokematon lukija sai varhaista esimakua suomalaisesta lesbo- ja homokulttuurista: "- Olis vielä pullo vodkaa niin voisi iskeä jonkun rumemmankin tytön."
Olen usein ihmetellyt miksei vanhoista suomalaisista homo- ja lesboaiheisista novelleista julkaista kokoelmaa. Kertovathan ne niin paljon ajastaan ja maailmastaan - ja niitä kirjoittaneiden ihmisten kaipuusta ja turhautumista. Kun 1980-luvun alussa SETA-lehti järjesti kirjoituskilpailun, novellit arvioinut raati ei suositellut kertomusten julkaisemista kirjana niiden kaunokirjallisen tason takia. Vahinko, sillä julkaistu, tasokkaampi aunokirjallisuus jättää kertomatta niin paljon siitä, mitä näissä varsin suoraviivaisissa vanhoissa novelleissa liikkui ja sykki. Alahyllyilläni keräävät pölyä siististi sidotut vanhat SETA-lehdet, ja niiden vieressä raikkaan anarkistinen, lesbofeministinen "Torajyvä". Sekin on täynnä kirjoituksia, joiden soisi säilyvän jälkipolville mutta jotka käytännössä pälyilevät piilossa minunlaisteni keräilijöiden hyllyissä.
Jokaisen homo- ja lesbokirjallisuutta ahkerasti lukevan elämässä on ehkä ollut vaihe, jolloin kaikki oli pakko lukea, koska luettavaa oli niin vähän ja oma uteliaisuus niin valtava. Ulkomaisissa alan kirjakaupoissa lukunälkäiset turistit olivat varmaan merkittävä asiakasryhmä, oli ostosmatkan kohteena sitten Tukholma, Lontoo, Amsterdam tai muut Suomea tarjonnaltaan suuremmat paikat.
Muistan elävästi sen aamun, kun toisella puolella maapalloa herään aamuviideltä, kokoan kirjoista uskomattoman raskaat kassit ja kannan niitä korttelikaupalla lentokenttäbussiin kiroillen kantamusteni painoa. Kaupungissa jonne saavun seuraavaksi kerään tästä huolimatta saman verran samanlaisia kirjoja. Nähtävyyksistä viis, kirjakaupat piti ehtiä käydä läpi.
Ylähyllyllä näkyy edelleen pitkä rivistö matkatuomisia. Ensin ahmimalla ahmin näitä lesboromaaneja ja asiateoksia, kuin tuoreita eksoottisia hedelmiä. Myöhemmin kun tuontikirjoista oli tullut vakituinen osa ruokavaliota, aloin ostaa niitä valikoivammin. Viimein ostokset harvenivat, sillä mihin olisin saanut mahtumaan kaikki maailman lesbo- ja homokirjat jos niitä olisi virrannut kotiini tasaista tahtia?
Kevätsiivouksen yhteydessä raivasin lattioilta röykkiöittäin kirjoja, jotka eivät enää mahtuneet hyllyyn. Ihmettelin, olisiko jo aika hankkiutua eroon edes niistä teoksista, joita olen ostanut ja lukenut ilman suurempia löytämisen elämyksiä mutta jotka saattaisivat jollekulle muulle antaa enemmän. Vai olenko aivan ajastani jäänyt kuvitellessani vanhojen Naiad Pressin romanttisten lesboromaanien ja vastaavien teosten tarjoavan muille ihmisille enää mitään 1990-luvulla, kun kirjallisuutta ja muutakin on tarjolla jo niin paljon ettei kukaan voisi siltä edes välttyä vaikka yrittäisi.
Sateenkaarenväristä vuosituhannen vaihdetta edelsi Suomessa harmaus - Z-lehteä edeltänyttä SETA-lehteäkin kritisoi joku 1980-luvun alussa turhilla väreillä koreilusta, kun lehti siirtyi mustavalkoisesta painatuksesta yhteen lisäväriin kannessa. Harmaan ajan sateenkaaren värit elivät kirjoittajien ja lukijoiden mielessä, ja jotain noista sävyistä tarttui painomusteeseenkin. On siksi vahinko etteivät vanhat suomalaiset novellit, ne homolehdissä julkaistut usein melko harrastelijamaiset mutta silti kiehtovat tarinat, löydä uusia lukijoita ja tutkijoita.