Väliä tai eiZ (setalehti) 3/1998
Hiljattain seurasin itseäni nuorempien ja lesboina tuoreempien pohdiskeluja aiheesta: "Miksi oikeastaan pitää määritellä itsensä lesboksi? Onko sillä niin väliä kenestä sattuu pitämään?" Asialla on aina ollut minulle hyvinkin paljon väliä, mutta miten vastaisin näihin kysymyksiin, kun itse en ole koskaan asettanut omia kysymyksiäni samalla tavoin?
Osallistuin keväällä kansainväliseen työhöni liittyvään konferenssiin Teneriffalla ja sain siellä näkökulmia asiaan. Eräs osanottajista, G., oli löytänyt lesboutensa hiljattain, ja eli nyt ulostulonsa ja lesboutensa toteuttamisen kukoistusaikaa. Kaikki hänessä näytti hyvin lesbolta: vaatteet, kampaus ja elekieli. Hän oli nähnyt uusimmat lesboelokuvat, lukenut tuoreet lesboaiheiset rakkausromaanit ja imi niistä henkistä lesboravintoa. "Mikään ei ole raskaan työpäivän päälle mukavampaa kuin tulla kotiin missä naisystäväni odottaa, ja rentoutua romanttisen nainen-tapaa-naisen-kirjan parissa!"
Keskustellessamme kävi ilmi että minä, vuosikymmenet lesbona elänyt, en ollutkaan aikoihin lukenut tiettyjä ajankohtaisia romaaneja tai nähnyt tiettyjä lesboaiheisia filmejä - ne eivät tuntuneet minusta niin kovin kiinnostavilta tai ravitseviltakaan. Tälle uudelle lesbolle taas oli lesbouden mallien opettelun lisäksi tärkeää elää intensiivistä aikaa naisystävänsä kanssa ja keskustella heidän yhteiselämänsä arjen ongelmista. Entäpä minun lesboelämäni ja ongelmani?
Jouduin kertomaan konferenssitutulleni, etten tällä hetkellä elänyt sen enempää suhteessa, suhteen etsinnässä kuin kaipauksessakaan. Lukemisen suhteen minulla oli menossa ei niin erityisen lesbinen Bronte-kausi, ja viimeksi näkemissäni elokuvissa ei lesboutta tainnut esiintyä nimeksikään. Olinko siis huomaamattani siirtynyt alussa mainitun "hällä väliä kenestä pitää" -asenteen kannattajaksi? Eikö lesbous ja kumppanin sukupuoli enää ollutkaan niin elintärkeä asia? Eikö kunnon lesbon kuulukaan viettää elämäänsä alituisesti naiset mielessä?
Ennen lesboutensa löytämistä G. oli ollut naimisissa miehen kanssa. Kun hän huomasi etten hätkähtänyt tätä tietoa, hän myönsi miessuhteen olleen oikeastaan hyvin antoisa. "Se miten nyt rakastan naisystävääni on menneisyyteni rikastamaa, olisin varmaan toisenlainen ihminen ilman sitä kokemusta", hän mietti. Loppujen lopuksi kumppanin sukupuolella sekä oli että ei ollut väliä hänelle - miehen kanssa oleminen oli sekin ollut rakkautta, mutta naisen kanssa oleminen sekä rakkautta että lisäksi kokonainen uusi kulttuuri kirjoineen, elokuvineen ja ihmisineen.
Ymmärrän oikein hyvin, että lesbokulttuurin löytäminen voi joillekin olla jännittävä ja elähdyttävä kokemus, mutta että se toisista voi tuntua rajoittavalta, omasta menneisyydestä ja monenlaisista kokemuksen sävyistä luopumiselta. Tästä jälkimmäisestäkö syntyvät ne monet "väliäkö kenestä pitää" -kysymykset?
Minulle itselleni lesboudesta on muodostunut se oma kulttuuri (tai yksi omista kulttuureistani), jonka antamien kokemusten pohjalta mielelläni tarkastelen isompaa maailmaa. Eikä näiden eri maailmojen välillä ole välttämättä sen korkeampia muureja kuin mitä itse haluaa oman minuutensa turvaksi pystyttää.
Kotimatkalla juttelin erään kauempaa idästä tulleen naisosanottajan kanssa. Hän ei puutteellisen kielitaitonsa eikä lesboutta vähänlaisesti tuntevan kulttuuritaustansa vuoksi tajunnut G:tä lesboksi. G:n naisystävästä hän kumminkin sanoi: "Jos hän olisi ollut mies, olisin rakastunut häneen enkä haluaisi enää koskaan palata kotiin - niin ihanan ja hurmaavan miehen takia jättäisin heti kaiken. Onneksi hän ei ole mies."
Muistin G:n sanoneen kumppanistaan: "Rakastuin häneen heti, enkä yhtään välittänyt siitä että hän oli nainen."
Minä taas, jolle lesboudella on paljonkin väliä, en ihastunut tällä
matkalla edes G:n hurmaavaan naisystävään. Lesbonakin ihminen näet
voi mainiosti ihastua ja olla ihastumatta naisiin aivan oman päänsä
ja elämisen aikataulunsa mukaan.