Lesbot ovat Euroopan näkymättömiä kansalaisia. Kun raportteja homoseksuaaleihin kohdistuvasta syrjinnästä laaditaan, on mutkatonta ja varsin selvää kuvailla lainsäätäjien homomiehiin kohdistamaa järjestelmällistä vainoa. Korkeat ikärajat ja kriminalisointi ovat osuneet etupäässä miesten murheeksi. Muutama Euroopan maa, niiden joukossa Suomi, on säätänyt naisille samat epäoikeudenmukaiset lait kuin miehille ja näin taannut lesbojen tasa-arvon homomiesten kanssa. Mutta silloinkin lesbojen saamia tuomioita on ollut selvästi vähemmän ja lesbojen olemassaolosta ja tapaamispaikoista vähemmän tietoa.

Tämän näkymättömyyden perusteella uskotaan, ettei lesbojen asema ole ollut läheskään yhtä vaikea kuin homomiesten, tai jopa katsotaan, että lesbot ovat häviävän pieni ihmisryhmä. Irlantilainen homoaktivisti David Norris on todennut: "Tunsin homoliikkeen hyvin varhaisessa vaiheessa miten onnekkaita homomiehet tavallaan olivat sikäli, että heillä oli vastassaan selkeä epäoikeudenmukaisuuden lähde, jota vastaan he saattoivat hyökätä vapaamielisine mielipiteineen, kun taas naisia loukattiin yksinkertaisesti sivuuttamalla heidät aivan täysin. Sitä paitsi arkielämä opettaa, ettei lesbouden puuttuminen lakipykälistä estä lesboihin kohdistuvaa syrjintää. Päinvastoin, avioliiton hajotessa tai lasten huoltajuuskysymyksissä vastapuoli ei koskaan jätä korostamatta vaimon lesboutta kielteisenä piirteenä, jota aviomies ja hänen tukijoukkonsa käyttävät usein kiristystarkoituksiinsa."

Onkin hyvin tavallista, että maissa, joissa laki on suhtautunut lesboihin ja homomiehiin hyvin eri tavoin, lesbot eivät ole toimineet kovin tiiviisti yhteistyössä homomiesten kanssa jälkimmäisiä syrjivien lakien muuttamiseksi, vaan pyrkineet löytämään liittolaisensa mm. naisliikkeestä. AIDS-epidemian homomiehille 1980-luvulla hyvässä ja pahassa tuoma julkisuus ei myöskään ulottunut naisiin.

Euroopan Unionin kauniit periaatteet työvoiman liikkuvuudesta eivät ehkä ensisijaisesti nosta esiin mielikuvia pitkälle koulutetuista, ammattitaitoisista lesboista. Teoksessa Homosexuality: A European Community Issue puhutaankin lesbojen työtilanteesta lähes surkuttelevaan sävyyn. Homomiesten kuuluessa keskimäärin paremmin ansaitsevaan osaan väestöstä, lesbot ovat työvoimaa käsittelevän luvun kirjoittajan silmissä vieläkin heikommassa asemassa kuin heteronaiset, jotka sentään pääsevät jakamaan mahdollisen aviomiehensä ansioita yhteisessä pesässä.

Lesbojen syrjäytyminen työelämässä joko seksuaalisen suuntauksensa salaavan vanhanpiian rooliin tai marginaaliammatteihin, joissa seksuaalinen suuntaus ei enää merkitse, on todellinen ongelma. Vasta aivan viime vuosina Euroopassakin on muodostunut lesboikäpolvi, johon kuuluvat uskaltavat suuntautua ammattiuralle avoimesti lesboina. Joka tapauksessa lesbot ansaitsevat vähemmän kuin homomiehet ja ovat naisina yleensä ottaen taloudellisesti heikommassa asemassa varsinkin niissä Euroopan maissa, joissa miespuoliseksi oletetun 'perheenpään' tulot ovat työmarkkinoilla ja sosiaalipolitiikassa erikoisasemassa.

Monilla lesboilla on lapsia miessuhteesta tai he hankkivat lapsia joka tapauksessa. Tässä kohdin heidän sosiaalinen tilanteensa on kovin erilainen kuin heteronaisten, ei ainoastaan lisääntymiseen kohdistetun yhteiskunnallisen kontrollin vuoksi, vaan yksinkertaisesti siksi, että yhteiskunnan sosiaalinen suojaverkko on punottu heteroseksuaaleja perheitä varten.