Useimmat Euroopan maat sallivat nykyisin kansalaisilleen oikeuden yksityisiin homoseksuaalisiin tekoihin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antamissaan päätöksissä korostanut, että kysymys on yksilön oikeudesta yksityiselämään. Euroopan Unionin käytäntö seuraa samaa logiikkaa. Sen sijaan homoseksuaalisuus kokonaisvaltaisena elämäntapana kaikkine arkisine ilmenemismuotoineen ei enää mahdukaan lainsäätäjien kaavoihin.

Mikäli homoseksuaalisuutta käsitellään vain yksityisinä seksuaalisina tekoina, joita suvaitaan, kunhan ne tapahtuvat ketään häiritsemättä, eivät homojen ja lesbojen ihmisoikeudet voi toteutua. Oikeus elää omana itsenään käsittää paljon muuta. Se käsittää mm. ihmissuhteiden sosiaalisen tunnustamisen ja oman elämäntavan ulottumisen päivittäiseen arkeen monin eri tavoin.

Useimmat Euroopan maat tai yksikään laajempi valtioiden yhteenliittymä eivät tunnusta samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhdetta osaksi perhekäsitettä. Euroopan neuvosto on sitkeästi torjunut vetoomukset, joita sen ihmisoikeustoimikunnalle on jätetty homo- ja lesboparien tunnustamatta jättämisestä. Euroopan Unioni on puolestaan tulkinnut perheen ja puolison käsitettä erittäin jäykästi, soveltaen sitä tähän saakka lähinnä heteroavioliittoihin. Avioliitto puolestaan käsitetään varsinkin Euroopan Unionin jäsenmaissa riippuvuussuhteeksi, jonka toinen osapuoli on elättäjä ja toinen häneen taloudellisessa riippuvaisuussuhteessa.

Mikään Euroopan maa ei ole antanut eikä luultavasti tule antamaan samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteelle avioliiton asemaa vihkimyksineen, adoptio-oikeuksineen ja yhteishuoltajuuksineen. Muutama maa on sen sijaan säätänyt lakeja, jotka jossain suhteessa rinnastavat sen avioliittoon, ja joissakin maissa yhteisessä taloudessa asuvilla on sukupuolesta riippumatta oikeus eräisiin sosiaalisiin helpotuksiin.

Kaikki homot ja lesbot eivät suinkaan halua rekisteröidä parisuhteitaan tai mennä avioon. Monien homoseksuaalienkin mielestä perhe ja avioliitto ovat osa heteroseksuaalisuuteen kuuluvaa rakennelmaa, joka ei lainkaan vastaa heidän elämäntapaansa. He katsovat, että perheen taloudellis-sosiaalista erityisasemaa tulisi keventää niin että monia taloudellisia etuja 'yksilöitäisiin'. Niiden saaminen ei olisi silloin lainkaan sidoksissa avioliittoon tai muihin perhesiteisiin.

Tätä mallia ei kuitenkaan voida soveltaa kaikkiin etuihin, esimerkiksi perintöoikeuteen kumppanin kuollessa. Myös kumppanin ollessa toisen maan kansalainen saattaa syntyä tilanne, jossa homo- ja lesboparit ovat selvästi heikommassa tilanteessa kuin heteroparit. Räikeänä esimerkkinä voidaan mainita englantilaisen naisystävänsä kanssa viisi vuotta yhdessä asuneen australialaisen lesbon karkotusta Englannista 1985, kun ulkomaalaisviranomaiset katsoivat, ettei hänen oleskelulupansa pidentämiselle ollut mitään edellytyksiä. Vastalauseet eivät auttaneet, vaan karkotus pantiin voimaan ja suhde hajosi väkisin pelkästään viranomaisten tahdosta.

Euroopan Unioni joutuu epäilemättä ennemmin tai myöhemmin puuttumaan niihin epäkohtiin, joita homo- ja lesboparisuhteiden olemassaolon täydellinen sivuuttaminen käytännössä aiheuttaa, samalla kun sen asiakirjoissa puhutaan kauniisti työvoiman vapaasta liikkuvuudesta.

Itse asiassa EU kykenisi niin halutessaan tunnustamaan Tanskassa rekisteröidyt parisuhteet päteviksi myös muualla Euroopassa, ja pakottamaan Tanskan sallimaan Tanskaan muuttavien ei-tanskalaisten homoseksuaalien oikeuden rekisteröityä Tanskassa. Unionin elimet ovat näet joutuneet myöntämään, että kunkin maan 'puolisolle' ja 'perheenjäsenille' antama merkitys määrää ensisijaisesti parisuhteiden aseman.