Tanskassa on työskennelty vuosikymmeniä homoseksuaalien oikeuksien kohentamiseksi. Saksan varhaisen homoliikkeen esimerkki vaikutti Tanskassa hyvin voimakkaana. Kun uudistustyö katkesi Saksassa Hitlerin valtaannousuun, se tuotti Tanskassa tulosta 1930 kun homoseksuaalisten tekojen rangaistavuus kumottiin.

Vuonna 1948 perustettiin F-48 (nykyään LBL), homoseksuaalien tasaveroisia oikeuksia alusta pitäen näkyvästi ajanut järjestö. Sen perustajajäseniin kuulunut Axel Axgil ja hänen kumppaninsa olivat ensimmäinen Tanskassa virallisesti rekisteröity homopari 1989. Axgil oli toiminut samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen tunnustamisen puolesta kokonaiset 41 vuotta.

Tanska on ensimmäinen maa maailmassa, joka on virallisesti tunnustanut lesbo- ja homosuhteet ja myöntänyt niille monia tähän saakka heteroavioliitolle varattuja etuja ja oikeuksia. Asiaa oli valmisteltu 1960-luvulta saakka. Jo vuonna 1968 sosialistinen kansanpuolue ehdotti avioliittolain radikaalia uudistamista siten, että se olisi ulotettu käsittämään suuren joukon erilaisia yhdessäelämisen muotoja. Tuloksena oli asiaa pohtivan komitean nimittäminen, joka hylkäsi ehdotuksen liian rohkeana 1973.

Samaan aikaan homoliike oli ehtinyt muuttaa omaa kantaansa radikaalimmaksi. Heteroavioliittoa ei enää 1970-luvulla pidettykään ihanteena, johon tulisi pyrkiä. Etenkin voimakkaan feministinen lesboliike suhtautui ajatukseen avioliitosta hyvin torjuvasti.

Tanskan avioliittolain uudistusta valmistellut komitea ilmoitti mietinnössään 1981, ettei se aikonut esittää mitään kattavampia järjestelyjä homo- ja lesbosuhteiden varalle, vaan ainoastaan tarkennuksia yksittäisiin lakipykäliin. LBL sai tästä aiheen tehdä oman vaihtoehtoisen lakiesityksensä. Sen valmistelutyön yhteydessä ilmeni, että perinteinen heteroavioliitto vaikutti yli sataan eri lakipykälään. LBL:n esityksessä ei vaadittu avioliittoa, vaan lesbo- ja homosuhteiden järjestämistä niin, että ne nauttisivat yhtäläisiä lain tarjoamia etuja.

Vuonna 1984 Tanskassa asetettiin komitea tutkimaan "homoseksuaalien sosiaalisia elinolosuhteita". Sen malli oli peräisin Ruotsista, missä vastaava komitea oli istunut kokonaiset 7 vuotta. Yhtenä tuloksena komitean työstä oli 1987 säädetty laki, joka ulotti syrjintäsuojalain kieltämään syrjinnän ja vihanlietsonnan mm. seksuaalisen suuntautuneisuuden perusteella. Edellisenä vuonna homo- ja lesboparit olivat saaneet oikeuden periä toinen toisensa.

Komitean enemmistö suhtautui kuitenkin torjuvasti LBL:n esitykseen samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen rekisteröinnistä. Kun esityksestä äänestettiin Tanskan parlamentissa, enemmistö kansanedustajista äänesti toukokuussa 1989 rekisteröinnin puolesta vastoin komitean kantaa.

Rekisteröidyt homoseksuaalit parit nauttivat lain mukaan heteroavioparien kanssa samoja oikeuksia, mitä tulee perimysoikeuteen, tuloverotukseen, omaisuuteen, elatukseen ja eläkkeisiin. Sen sijaan oikeuksiin ei sisälly oikeus adoptoida lapsia. Niinpä esimerkiksi toisen kumppanin lapset eivät voi olla rekisteröidyn parin yhteisiä. Rekisteröidyn suhteen toinen osapuoli voi olla ulkomaalainen, mutta suhdetta ei tunnusteta Tanskan rajojen ulkopuolella, joten sen rekisteröintikin on mahdollinen vain Tanskassa.

Lokakuusta 1989 alkuvuoteen 1994 mennessä noin 3 000 paria oli rekisteröinyt suhteensa. Suurin osa näistä oli homopareja. Lesbojen enemmistön kanta rekisteröityyn parisuhteeseen on säilynyt varautuneena. Muiden oikeus rekisteröitymiseen hyväksytään, mutta oman suhteen osalta se koetaan liiaksi naista alistavan heteroavioliiton kaltaiseksi. Rekisteröidyistä enemmistö oli naisia vain yli 70-vuotiaiden ikäryhmässä.

Miksi laki homo- ja lesbosuhteiden rekisteröinnistä toteutui ensin Tanskassa, eikä esimerkiksi Hollannissa, missä lainmuutos on jo pitkään ollut vireillä? Syynä voivat olla erot naisen asemassa. Hollannissa vaimon taloudellinen ja sosiaaliturva on voimakkaasti sidoksissa avioliittoon. Lainvalmistelun ehkä vaikein kysymys onkin siellä ollut homo- ja lesboparien aseman määrittely taloudellisena yksikkönä. Tanskassa, missä naimisissa oleva nainen on itsellisempi, myös rekisteröidyn parisuhteen taloudelliset seuraukset on ollut helpompi muotoilla ja hyväksyä.

Autonomisina Tanskaan kuuluvat Grönlanti ja Färsaaret eivät kuulu rekisteröintilain piiriin. Grönlannin sosiaaliministerin Henriette Rasmussenin YK:n perhevuoden kunniaksi tekemästä aloitteesta lainmuutos toteutui siellä 1994.

Tanskaa voidaan pitää eräänlaisena homo- ja lesboparatiisina, jos sen tilannetta verrataan muihin valtioihin. Edistysaskeleet eivät kuitenkaan ole olleet nopeita, vaan ovat edellyttäneet valtavan sitkeää poliittista vaikuttamista. Kaikkea ei kuitenkaan ole saavutettu. Elämä tanskalaisessa pikkukylässä avoimena homona tai lesbona on lähes yhtä vaikeaa kuin muuallakin. Adoptio-oikeus ja lesbojen oikeus keinohedelmöitykseen ovat ratkaisematta. Tanskan homoliike kamppailee vakavissa taloudellisissa vaikeuksia julkisen tuen leikkauksien ja lyhytnäköisen taloudenhoidon takia.