Saksan ensimmäiseen rikoslakiin 1871 sisällytettiin preussilaisen lain hengessä pykälä, joka kielsi miesten väliset 'luonnottomat teot'. Lakia vastusti jo sen säätämisvaiheessa kuninkaallinen lääketieteellinen asiantuntijaelin, mutta pykälä 175 kumottiin lopullisesti vasta 1994.

Homoseksuaalien vapautusliikkeen katsotaan yleisesti alkaneen Yhdysvalloissa 1969 Stonewallin tapahtumista. Yhtä hyvin liikkeen alkamisvuotena voitaisiin pitää vuotta 1897, jolloin Magnus Hirschfeld aloitti Saksassa kampanjansa lain kumoamiseksi ja asenteiden muuttamiseksi. Hirschfeldin järjestö, tieteellis-humanitäärinen komitea (WHK) vaati mm., että

(1) Lakiasäätävät elimet oli saatava kumoamaan homoseksuaalisuuden kieltävä pykälä 175.

(2) Yleistä mielipidettä oli valistettava homoseksuaalisuudesta.

(3) Homoseksuaalit oli saatava kiinnostumaan taistelusta omien oikeuksiensa puolesta.

Hirschfeldin komitea järjesti tiedotustilaisuuksia ja lähetti julkaisujaan viranomaisille sekä kirjastoihin. Se keräsi kansalaisaddressin, johon tuhannet kirjoittivat nimensä. 1910 lakia muutettiinkin, mutta sen sijaan, että pykälä 175 olisi kumottu, se ulotettiin koskemaan myös naisten välisiä suhteita.

Sodan jälkeen lainmuutostoiveet olivat korkealla, mutta katolisen poliittisen ryhmittymän vaikutuksesta homoseksuaalisuuden rangaistavuus säilyi, vain lesbous sallittiin poistamalla sitä koskeva maininta.

1919 WHK perusti Berliiniin Seksuaalisen tieteen instituutin, jonka tarkoituksena oli koota kaikki sukupuolisuuteen liittyvä biologinen, antropologinen ym. aineisto. Instituutti järjesti luentotilaisuuksia ja antoi yleisöneuvontaa. Jokaisella kävijällä oli mahdollisuus allekirjoittaa pykälää 175 vastustava addressi. Toiminnan tunnuksena oli 'per scientiam ad justitiam' (oikeutta tieteen avulla). WHK:n edustajat, varsinkin Hirschfeld, ottivat osaa kansainvälisiin tieteellisiin kongresseihin ja järjestivät omaa seksuaalisia uudistuksia käsittelevää kongressisarjaansa.

Saksan aktiivinen homoseksuaalien kansalaisoikeusliike oli esimerkkinä monien muiden Euroopan maiden vastaaville liikkeille Itävallassa, Hollannissa ja Englannissa. 1921 WHK julkaisi vetoomuksen Saksan homoseksuaaleille:

Homoseksuaalit, tiedätte vastustajienne perustelut; tiedätte myös johtajienne ja neuvonantajienne työskennelleen vuosikymmeniä ennakkoluulojen hävittämiseksi, totuuden levittämiseksi ja oikeudenmukaisuuden takaamiseksi teille (eivätkä nämä yritykset ole olleet täysin turhia); mutta viime kädessä teidän täytyy saavuttaa oikeutta omien ponnistelujenne tuloksena. Homoseksuaalien vapauttaminen voi tapatua ainoastaan homoseksuaalien itsensä ansiosta.

Lainmuutos oli toteutumaisillaan 1929, kun Saksan kommunistinen puolue esitti pykälän 175 poistamista rikoslaista. Hirschfeld perusteli asiaa kaunopuheisesti todeten, ettei sellaisista rikoksista tulisi tuomita, joissa ei ole 'uhria'.

Natsien vaikutusvallan kasvu ja valtaantulo 1933 käänsivät kehityksen suunnan. Heidän aloittaessaan 'suuren puhdistuksen' 6. toukokuuta 1933 Seksuaalisen tieteen instituutti oli sen ensimmäisiä kohteita. Instituutin tutkimusaineisto poltettiin roviolla, Hirschfeldin rintakuvaa kannettiin soihtukulkueessa ja heitettiin tuleen.

Vuonna 1935 pykälä 175 ulotettiin homoseksuaalisiin kuvitelmiin ja taipumuksiin. Suudelma saattoi johtaa syytteeseen ja vuosien vankeusrangaistukseen. Natsit kirjasivat homoseksuaalien nimiä. Vuosina 1933ž44 ainakin 63 000 henkeä tuomittiin pykälän 175 nojalla. 1941 rangaistukseksi säädettiin kuolemantuomio. Keskitysleireillä tuhottiin arviolta 10 000 vaaleanpunaisella kolmiolla merkittyä homoseksuaalia. Gestapon päällikkö Heinrich Himmler perusteli tätä "luonnottomien olemassaolon muotojen lopettamisella".

Läntinen puoli jaetusta Saksasta sovelsi homoseksuaaleihin kansalaisiinsa natsien perintöä. Pykälän 175 ankara muotoilu säilytti lainvoiman vuoteen 1969 saakka. Juutalaisten ja poliittisten keskitysleirivankien saamat tuomiot kumottiin ja heille maksettiin hyvityksiä. Sen sijaan homoseksuaaleille natsiaikana kirjattu rikosrekisteri jäi voimaan, eikä mistään korvauksista ollut puhettakaan ennen vuotta 1987.

Kun Länsi-Saksassa kumottiin 1969 rikoslain pykälän 175 natsiversio, se korvattiin uudella, joka salli aikuisten väliset seksuaaliset teot, mutta asetti niiden suojaikärajaksi 21 vuotta. Itä-Saksassa lainmuutos oli tapahtunut vuotta aikaisemmin ikärajan ollessa 18 vuotta. Molemmissa maissa heteroseksuaalisten suhteiden suojaikärajana oli 14 vuoden ikä. Itä-Saksassa tämäkin ehdittiin yhdenmukaistaa vuonna 1989, ennen Saksojen yhdentymistä, ja viimeisetkin homoseksuaalisuutta koskevat maininnat oli käytännössä poistettu maan rikoslaista 1987.

Kun maan 1945 erotetut puolikkaat liitettiin yhteen 1990, sovittiin muutaman vuoden väliaikaisesta vaiheesta, jonka aikana mm. homoseksuaalisuutta koskeva lainsäädäntö säilyisi maan eri osissa ennallaan. Samalla Länsi-Saksa sitoutui käytännössä pykälän 175 poistamiseen lainsäädännön yhtenäistämiseksi Itä-Saksan vapaamman lainsäädännön kanssa sekä siihen, ettei sitä sovellettaisi välivaiheen kestäessä.

Lännen ja idän tilanne oli 1980-luvulla hyvin erilainen. DDR:ssä lesbot ja homomiehet olivat toimineet vaihtoehtoliikkeissä, mm. kirkon piirissä. Viranomaisten suhtautuminen samaa sukupuolta olevien ihmisten suhteisiin oli muuttunut jatkuvasti avoimemmaksi ja myönteisemmäksi. Juuri ennen yhdentymistä perustettu kansallinen homoliike, Schwulenverband der DDR, oli ehtinyt saada virallisia lupauksia esittämiensä vaatimusten toteuttamisesta. Näihin kuuluivat syrjintäsuoja, lesbo- ja homosihteeristön perustaminen Tasa-arvoasiain ministeriön yhteyteen, turvapaikkaoikeus homoseksuaalisuutensa takia vainotuille, sekä rekisteröity parisuhde, johon olisi sisältynyt oikeus adoptoida lapsia. Homoliike oli esittänyt myös korvauksia natsivainojen homouhreille. Lupaukset valuivat tyhjiin Saksojen yhdentymisen myötä, mutta sitä ennen DDR:n viimeiset lainsäädäntöviranomaiset olivat muistaneet huolehtia siitä, ettei läntistä pykälää 175 voitaisi soveltaa idässä.

Länsi-Saksan homoliike oli ollut pirstoutuneempaa ja maanlaajuinen painostustoiminta heikompaa. Lesbot eivät tunteneet tarvetta toimia miehiä syrjivän lain muuttamiseksi, vaan suuntautuivat usein naisliikkeeseen tai moniin omiin, toisistaan riippumattomiin projekteihinsa. Sen sijaan idässä lesbot olivat olleet melko paljon mukana sekajärjestöissä ja kokeneet niiden toiminnan itselleen luontevammaksi.

Kun Länsi-Saksa ilmoitti loppuvuodesta 1991 aikovansa poistaa pykälän 175 piakkoin, Itä-Saksan lainsäädännöllä oli huomattavasti suurempi vaikutus muutossuunnitelmiin kuin Euroopan Parlamentin suosituksilla. Lainmuutosta koskeva päätös tehtiin kuitenkin vasta 10.3.1994, eikä se ollut kaikilta osiltaan sellainen kuin homoliike oli toivonut. Pykälä 175 kumottiin, mutta Saksan rikoslakiin tehtiin joitakin tarkennuksia. Seksuaalisuhteiden ikärajaa nostettiin 14:sta 16 vuoteen. Lisäksi suojaikäraja koskee myös naisten välisiä suhteita, toisin kuin 1919 lähtien oli ollut asian laita.

Lainsäädännön uudistajiin on pyritty vaikuttamaan muunkin kuin rikoslain yhtenäistämiseksi itäisen mallin mukaiseksi, esimerkiksi vetoamalla Brandenburgin osavaltion 1991 säätämään syrjintäsuojalakiin, joka kieltää syrjinnän mm. seksuaalisen suuntauksen perusteella.

Homoseksuaalisten parisuhteiden rekisteröinti ei toteutune Saksassa kovin pian. Entisen liittokansleri Walter Scheelin tytär Cornelia Scheel ja tunnettu tv-kasvo Hella von Sinnen valittivat korkeimpaan oikeusasteeseen anomansa avioliittoluvan epäämisestä. Oikeuden päätöksessä todettiin, ettei homopareilla ole Saksan lain mukaan avio-oikeutta, joten lainsäätäjien tulisi korjata tilannetta kohentamalla homoparien oikeudellista ja sosiaalista asemaa.

Tavallaan tilanne Saksassa muistuttaa tilannetta vuonna 1929, homoliikkeen ensi aallon vaikutusvallan ollessa suurimmillaan ja ratkaisevien lainmuutosten tuntuessa olevan käden ulottuvilla. Sata vastustuksen ja vaikuttamisen vuotta kumosi rikoslain pykälän 175, mutta lisääntyvä väkivalta lesboja, homomiehiä ja muita vähemmistöryhmiä kohtaan on ollut Saksan viime vuosien arkipäivää. Historia todistaa, ettei muutosten pysyvyyteen voi aina luottaa.