Yhdessäkään toisessa Länsi-Euroopan maassa lakeja ei sovelleta homoseksuaalisiin tekoihin yhtä ankarasti kuin Isossa-Britanniassa. Miesten väliset homoseksuaaliset teot kokonaan kieltänyt laki muutettiin 1967, mutta homomiesten saamat tuomiot eivät lainkaan vähentyneet, vaan päin vastoin lisääntyivät viranomaisten löytäessä uusia pykäliä ja määräyksiä, joilla kielto voitiin korvata.

Englannin hylätessä 1500-luvulla katolisen kirkon maallinen valta oli säätänyt 1533 kuolemantuomion homoseksuaalisista yhdynnöistä. Se oli voimassa vuoteen 1861, jolloin se lievennettiin vankeusrangaistukseksi, jonka pituus vaihteli 10 vuodesta elinkautiseen. 1800-luvun alun joinakin vuosina hirressä roikkui enemmän homoseksuaaleja kuin murhaajia.

Vuonna 1885 lakia laajennettiin nk. LabouchŠre-uudistuksella käsittämään kaikki miesten keskinäiset homoseksuaaliset teot. Tunnetuin lain perusteella tuomittu britti oli kirjailija Oscar Wilde 1895. Vuonna 1918 lakiin yritettiin lisätä naisten väliset homoseksuaaliset teot, mutta parlamentin ylähuone hylkäsi lakiesityksen, koska naiset olivat "luonnostaan viattomia".

Kirjailija Edward Carpenter oli perustanut 1914 yhdessä seksologi Havelock Ellisin kanssa yhdistyksen The British Society for the Study of Sex Psychology. Sen toimintaideat olivat samoja kuin Magnus Hirschfeldin saksalaisen WHK:n. Monelle britille Ellisin teokset olivat pitkään ainoa homoseksuaalisuutta käsittelevän tiedon lähde.

1950-luvulla homomiehiä alettiin vainota systemaattisesti. Viranomaiset ottivat käyttöön joukon lakipykäliä, joita tulkittiin tahallaan homokielteisesti. 1898 säädetty laki oli pyrkinyt rajoittamaan heteroseksuaalista prostituutiota kieltämällä mieshenkilöitä hakemasta kontakteja 'moraalittomiin tarkoitusperiin' julkisella paikalla. Tätä ryhdyttiin soveltamaan homosuhteita etsiviin miehiin. Viranomaisten tulkinnan mukaan oli rikollinen 'salahanke' olla ilmiantamatta homoja. Vuonna 1953 John Montagu sai vankeustuomion laiminlyötyään 'ilmiantovelvollisuutensa'. Tapaus nostatti julkisen kohun, jonka tuloksena asetettu Wolfendenin komitea suositti 1957 aikuisten miesten välisen homoseksuaalisuuden rangaistavuuden poistamista.

Brittiläiset lainsäätäjät varautuivat homolain muutokseen tarkistamalla 1956 seksuaalirikoslain muita pykäliä siten, että niitä voitiin tarvittaessa soveltaa homomiehiin jatkossakin. Miesten väliset homoseksuaaliset teot sallittiin Englannissa ja Walesissa 1967 (Skotlannissa 1980 ja Pohjois-Irlannissa 1982), edellyttäen, että molemmat osapuolet olivat yli 21-vuotiaita ja että teko, johon nämä yksissä tuumin ryhtyivät, tapahtui kahden kesken yksityiskodissa. Kyseessä saattoi olla joko 'buggery' (anaaliyhdyntä) tai 'indecency' (muu homoseksi). Lainmuutos ei koskenut armeijaa eikä Britannian kauppalaivastoa.

Vuoden 1956 seksuaalirikoslaki kieltää erikseen miesten väliset 'säädyttömät teot' mikäli ne eivät täytä edellä kuvattuja ehtoja. Niinpä vuonna 1991 Epsomin metsään tehdyssä ratsiassa pidätettiin kolmisenkymmentä lainrikkojaa, jotka saivat tuntuvan sakkorangaistuksen. Vuonna 1982 poliisi tunkeutui yksityiskotiin keskeyttäen meneillään olevat syntymäpäiväjuhlat. Ratsiaa perusteltiin olettamuksella, että yläkerran makuuhuoneessa harjoitettiin seksiä samaan aikaan kun talossa oli väkeä, joten kyseessä ei ollut 'kahdenkeskeinen' teko.

Vuoden 1956 lain muut kohdat kieltävät mm. homoseksuaalisiin tekoihin houkuttelun (soliticing) ja niihin rohkaisemisen ja avunannon (procuring). Erään viranomaistulkinnan mukaan tämä tekisi homokontaktien solmimisen täysin mahdottomaksi, kun homomiehet eivät voisi laillisesti ehdottaa toisilleen seksuaalista kanssakäymistä elleivät tunne toisiaan jo ennestään ja ole valmiiksi kahdestaan jomman kumman yksityisasunnossa!

Avunantokielto on ollut erityinen kompastuskivi järjestöille, jotka ovat jakaneet esimerkiksi turvaseksiä koskevaa tietoa olle 21-vuotiaille homomiehille. Viranomaisten näkemyksen mukaan tällainen ennaltaehkäisevä valistustoiminta on ollut rikollista homoseksiin yllyttämistä.

Seksuaalirikoslain ohella Ison-Britannian eri hallinnollisten tasojen säädöksistä ja määräyksistä löytyy suunnaton määrä yleistä järjestystä ja säädyllisyyttä koskevia kohtia. Britannian rautateiden säännökset kieltävät 'säädyttömän käytöksen' rautatieasemilla. Tämä johti yhteensä 226 homomiehen pidättämiseen vuonna 1989. Vuoden 1986 lakia yleisestä järjestyksestä on jalkapallohuligaanien lisäksi sovellettu homomiehiin. Vuonna 1988 kaksi 19-vuotiasta hinttiä tuomittiin sen perusteella sakkoihin heidän suudeltuaan toisiaan julkisella paikalla.

Peter Tatchell on tehnyt vertailevan selvityksen homomiesten kohtelusta vuoden 1989 rikostilastojen perusteella. Homotuomioita annettiin kyseisenä vuonna noin 3 000. Tatchellin mukaan homomiesten 'säädyttömistä teoista' 1989 saamat tuomiot olivat nelinkertaistuneet vuoteen 1966 verrattuna, jolloin ko. teot olivat vielä kokonaan lailla kiellettyjä. Vuodesta 1985 lähtien tuomiot olivat yli kaksinkertaistuneet. Lisäksi tilastot osoittivat, että poliisi oli paneutunut erityisellä tarmolla homotapauksiin, joiden kohdalla 'rikosten' selvittämisprosentti oli 97%. Kun 13% prosenttia seksuaalirikoksista syytetyistä oli homomiehiä, niin heitä oli 30% niiden perusteella tuomituista. Alaikäisiin (16ž20 vuotiaisiin) 'poikiin' sekaantumisesta tuomittiin selvästi ankarammin kuin alaikäisiin (alle 16-vuotiaisiin tyttöihin) sekaantumisesta.

Joissakin Ison-Britannian itsehallinnollisissa osissa miesten väliset homoseksuaaliset teot olivat kiellettyjä viime vuosiin saakka. Kanaalin saarista Guernsey lievensi kieltoa 1983 ja Jersey 1990 emämaan tasolle. Isoon-Britanniaan kuuluvassa Gibraltarissa 18 vuotta täyttäneiden miesten väliset homoseksuaaliset teot sallittiin 1992.

Man-saaren lainmuutos tarjoaa mielenkiintoisen näkökulman nykyeurooppalaisiin lainmuutosmekanismeihin. Saaren päättävä elin oli vuonna 1991 äänestänyt miesten väliset homoseksuaaliset teot täysin kieltävän lain lieventämistä vastaan. Tämän jälkeen syntyneessä keskustelussa oli ollut esillä mahdollisuus, että koska laki on ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa, Iso-Britannia, joka vastaa Man-saaren kansainvälisistä suhteista, joutuisi puuttumaan Man-saaren sisäisiin asioihin lain muuttamiseksi. Tässä tilanteessa Man- saaren lainsäätäjille ei jäänyt juuri muuta mahdollisuutta kuin tuoda lakiesitys uuteen käsittelyyn, jossa se menikin lävitse toukokuussa 1992.

Skotlannin viranomaiset ovat ottaneet lakipykäliä lievemmän kannan homomiesten suojaikärajoihin. Skotlannin korkein oikeusviranomainen lupasi, että 16ž20 -vuotiaita homomiehiä kohdeltaisiin samoin kuin 21 vuotta täyttäneitä. Ikärajaa ei kuitenkaan ole alennettu.

Näistä pienistä edistysaskelista huolimatta homoseksuaalien kansalaisten asema on monin tavoin vaikeutunut Isossa-Britanniassa. Keskeisin taka-askel on ollut Thatcherin pääministerikaudella 1988 säädetyn paikallishallintolain (Local Government Act) pykälä 28. Se kieltää paikallisviranomaisia 'tarkoituksella edistämästä homoseksuaalisuutta' tai sellaista kouluopetusta joka esittäisi 'homoseksuaalisuuden hyväksyttävänä perhesuhdetta jäljittelevänä elämäntapana'.

Ison-Britannian lainsäädännössä ei ole mitään sellaista pykälää, joka takaisi suojan homoseksuaalisen suuntauksen perusteella tapahtuvaa syrjintää vastaan. Homon ja lesbon voi erottaa työstä ilman mitään seuraamuksia, ja homoseksuaaleja saa vapaasti herjata ja nimitellä julkisessa sanassa. Vihamielinen ilmapiiri heijastuu homomiehiin ja lesboihin suuntautuneena avoimena väkivaltana. Vuosina 1986ž91 murhattiin ainakin 70 homoiksi tiedettyä miestä.

Viranomaiset tekevät kaikkensa suojellakseen kansalaisia muualta maailmasta tulevilta vaikutteilta. Vuoden 1876 tullilaki antaa tulliviranomaisille vapaat kädet takavarikoida samaa ulkomaista homokirjallisuutta, jota muualla Länsi-Euroopassa myydään vapaasti. Lakia on sovellettu moneen otteeseen.

Englannin kohtuuttoman korkeaa 21 vuoden ikärajaa alennettiin helmikuussa 1994. Alkuperäisen lakiesityksen mukaan, jota monet asiantuntijajärjestöt tukivat, suojaikäraja olisi yhtenäistetty kaikille samaan 16 vuoteen. Konservatiiviset poliitikot eivät kuitenkaan uskaltaneet tukea näin rajua muutosta, vaan lakiesitys hävisi äänestyksen 280-307. 18 vuoden ikärajaa koskeva, homojärjestöjen vesittyneenä tuomitsema kompromissiesitys meni lopulta läpi seuraavassa äänestyksessä.

Myös armeijaa ja kauppalaivastoa koskevaa seksuaalirikoslakia lievennettiin 1994. Homoseksuaalisuus on näissä edelleen erottamisperuste, mutta ei varsinainen rikos.

Muihin Euroopan maihin verrattuna Isossa-Britanniassa on valtava määrä näkyvää homojen ja lesbojen toimintaa. Se on ollut perinteisesti hyvin rönsyilevää ja pirstoutunutta. Vuonna 1988 voimaan tullut pykälä 28 on kuitenkin synnyttänyt laajoja rintamia, jotka ovat työskennelleet yhteisten poliittisten tavoitteiden asettamiseksi. Muiden Euroopan maiden esimerkki alkaa saada yhä enemmän painoa eristäytyneessä ja perinteisesti itseriittoisessa Isossa-Britanniassa.