Hollantia pidetään vapaamielisenä homoparatiisina, ja käsityksessä onkin paljon perää. Vaikutteet sekä Ranskasta että Saksasta ja perinteinen moniarvoisuuden kunnioitus ovat onnistuneesti yhdistyneet juuri täällä. Ranskan rikoslain, Code Napoleonin, moraalisesti vapaamielinen käytäntö omaksuttiin myös Hollannissa. Homoseksuaalisuus on ollut laissa sallittua vuodesta 1811. Saksan varhaisen homoliikkeen vaikutus ulottui Hollantiin, ja siellä liike jäi henkiin toisin kuin Saksassa, Itävallassa ja Tanskassa. Hollannin homoliike on maailman vanhin. Se on toiminut yhtäjaksoisesti 1900-luvun alusta saakka.

Suvaitsevainen julkisivu on kuitenkin jossain määrin petollinen. Hollantilaiset hyväksyvät periaatteessa erilaisuuden, kunhan se ei tunkeudu heidän omaan elämänpiiriinsä. Amsterdamin homobaarit ovat suurimmalle osalle hollantilaisia hyvin vieras maailma. Sen ulkopuolella avautuu vanhoillinen, pikkuporvarillinen elämänpiiri, missä uskonnollisilla yhteisöillä on suuri vaikutusvalta.

Maan perustuslain ensimmäisessä pykälässä kiellettiin alunperin syrjintä 'uskonnon, vakaumuksen, poliittisten mielipiteiden, rodun tai sukupuolen tai minkä tahansa muun perusteen nojalla'. Selkeämpää syrjintäsuojaa toivoneet ryhmät aloittivat painostustoimintansa lain muuttamiseksi 1970-luvun alussa. Sanamuotoa tahdottiin tarkennettavan niin, että erikseen olisi mainittu sukupuoli, sukupuolinen suuntautuneisuus, aviosuhde, vanhemmuus ja ikä.

Vuonna 1978 Hollannin parlamentti hyväksyi aloitteen sellaisen lain valmistelusta, joka kieltäisi sukupuolisen syrjinnän mm. homoseksuaalisen suuntautuneisuuden perusteella. Lakiesitys yhdenmukaisesta kohtelusta valmistuikin 1981.

Tässä vaiheessa sekä protestanttiset että katoliset uskonnolliset ryhmittymät aloittivat voimakkaan kampanjan lakiesitystä vastaan. Ne katsoivat sen loukkaavan uskonnonvapautta, erityisesti uskonnollisten koulujen oikeutta päättää opetushenkilökunnan sopivuudesta. Lain valmisteluun osallistuneet oikeistopoliitikot pelästyivät omien perinteisten kannatusryhmiensä suhtautumista ja ottivat nopeasti kantaa omia esityksiään vastaan.

Syrjintäsuojan katsottiin ensi sijaisesti loukkaavan uskonnollisten yhteisöjen ja koulujen itsemääräämisoikeutta ja siten loukkaavan mielipiteen vapautta. Uskonnollisen yhteisön hallitsemassa pikkukylässä matematiikkaa opettava mies sai kyllä olla homo, kunhan ei puhuisi muusta kuin matematiikasta, eikä harjoittaisi 'elämäntapaa, jota koulun johtokunta ei voisi hyväksyä'. Vanhemmathan voisivat pahastua mikäli näkisivät lastensa matematiikan opettajan viikonloppuostoksilla miesystävänsä kanssa vaaleanpunainen kolmio takinkäänteessään.

Kun lakiesitys muotoiltiin uudestaan ja tuotiin parlamentin käsittelyyn 1988, siihen sisällytettiin poikkeussäännöksiä kristillisten koulujen ja instituutioiden varalle.

Helmikuussa 1992 Hollannin rikoslakiin lisätyt maininnat hetero- ja homoseksuaalien syrjintäsuojasta, mukaanlukien suoja homovastaista panettelua ja yllyttämistä vastaan, astuivat voimaan. Vuotta myöhemmin parlamentti hyväksyi lain homoseksuaalien tasaveroisesta kohtelusta yksityisellä sektorilla.

Asenteet eivät suinkaan ole niin myönteiset kuin lakikirjaa lukiessa voisi kuvitella. Samaa sukupuolta olevat parit voivat saada monia samoja etuja kuin yhdessä asuvat heteroparit, kunhan käyvät julkisen notaarin luona laatimassa sopimuksia, jotka takaavat heille monia parisuhteelle varattuja sosiaalisia etuja koskien eläkettä, tuloverotusta, perintöä jne. Etuja ei kuitenkaan saa automaattisesti, vaan ne tulee joka kerta anoa erikseen.

Vuonna 1990 amsterdamilainen oikeusistuin käsitteli miesparin valitusta liittonsa rekisteröinnin epäämisestä. Oikeus päätti, että vaikka laissa ei nimenomaan ilmaista, että aviopuolisoiden tulisi olla eri sukupuolta, tämä oli kuitenkin lainsäätäjän alkuperäinen tarkoitus. Tuomari ilmoitti omana kantanaan, että asian jatkokäsittely kuului hänen mielestään lainsäätäjille, ei tuomioistuimille. Myöhemmin samana vuonna Hollannin korkein oikeus Rotterdamissa käsiteltiin lesboparin vastaavaa valitusta. Se hylättiin, mutta päätöksessä todettiin, ettei ollut välttämättä oikein tai kohtuullista, että samaa sukupuolta olevilta pareilta kiellettiin heteroseksuaalisessa aviosuhteessa elävien nauttimia laillisia oikeuksia.

Deventerin kaupunki päätti sallia homoseksuaalisten parisuhteiden rekisteröinnin 1991, ja saman vuoden kesäkuussa vihittiin ensimmäinen lesbopari. Monet muut kaupungit seurasivat esimerkkiä. Tämä ei voinut olla vaikuttamatta valtakunnallisella tasolla. Loppuvuodesta 1993 Hollannin oikeusministeriö ilmoittikin valmistelevansa lakiesitystä samaa sukupuolta olevien henkilöiden parisuhteen rekisteröinnistä. Kun paikallinen rekisteröinti on ilmoitusluonteisena lähinnä symbolinen, lakiesityksessä siihen sisältyy vastuu toisesta osapuolesta. Asia on kuitenkin vasta valmisteluvaiheessa. Lakiesitys lähti lausuntokierrokselle 1994 keväällä eikä laki astune voimaan ennen kuin aikaisintaan loppuvuodesta 1995. Homoparien adoptio-oikeutta koskeva esitys on ollut esillä, mutta kristilliset painostusryhmät ovat suhtautuneet siihen hyvin torjuvasti.

Yhtenäisen, selkeän lain puuttuessa etujaan etsivät homoparit joutuvat Hollannissa tutustumaan varsinaiseen pykäläviidakkoon. Niinpä hollantilaisen ulkomaalaisella kumppanilla on oleskeluoikeus suhteen kestäessä, kunhan kumppanilla on riittävät tulot, kunhan parilla on asunto, ja kunhan ulkomaalaisella osapuolella on oma sairausvakuutus.

Suojaikäraja on Hollannissa 16 vuotta vuodesta 1971 lähtien riippumatta sukupuolesta tai seksuaalisesta suuntauksesta. Sitä ennen homomiesten suojaikärajana oli ollut 21 vuotta ja heteroiden 18. Vuonna 1990 ikärajoja lievennettiin niin, että 12ž15 vuotiaaseen sekaantuminen on asianomistajarikos.

Tapa, jolla hollantilainen yhteiskunta toimii, ei kovin herkästi avaudu ulkomaalaiselle. Valtio pyrkii olemaan sekaantumatta kansalaisten perhe-elämään, ja antaa monien eri arvoja noudattavien yhteisöjen toimia omalla tavallaan. Hollantilaiset lesbo- ja homojärjestöt nauttivat huomattavaa julkista tukea. Niiden kirjo onkin valtava. Hollannissa toimii erilaisia ryhmiä kaikkialla ay-liikkeen ja poliittisten puolueiden homoryhmittymistä urheiluseuroihin. Lesbojen panos homoliikkeen kansalliseen ja kansainväliseen toimintaan on voimakkaampaa kuin ehkä missään muualla Euroopassa.