Espanjan rikoslaki salli homoseksuaaliset teot 1822 osana vapaamielistä porvarillista valtiosääntöuudistusta. Yleiseksi suojaikärajaksi säädettiin 12 vuotta kaikille. Tämän jälkeen kahdet eri vallanpitäjät ovat ryhtyneet homovainoihin. Ensimmäinen sortojakso oli kenraali Primo de Riveran hallituskaudella 1923ž30. Pidempi ja osin vielä nykytilanteeseen vaikuttanut jakso oli Francon diktatuuri 1939-75.

Espanjan sisällissota joka nosti Francon valtaan oli antanut esimakua suhtautumisesta homoseksuaaleihin. Teloitusryhmien uhreiksi joutui homoina tunnettuja miehiä, mm. runoilija Federico Garcia Lorca. Sisällissodan päätyttyä homoseksuaaliset teot olivat kylläkin sallittuja, mutta miesten välinen suojaikäraja nostettiin 23 vuoteen, ja homoseksuaaleja rangaistiin herkästi yleistä säädyllisyyttä koskevien pykälien nojalla. Nämä syrjivät pykälät kumottiin vasta 1978 samalla kun suojaikärajat palautettiin ennalleen 12 vuoteen.

Diktatuurin kausi jätti jälkensä nykyespanjalaiseen yhteiskuntaan. Suhtautuminen homoseksuaalisuuteen on edelleen torjuvaa ja homoseksuaalien alakulttuuri hajanaista ja eristäytynyttä. Homojärjestöt eivät toimi sitoutumattomina painostusryhminä ja sosiaalisina tapaamispaikkoina kuten yleensä muualla on asian laita, vaan ne ovat kanavoineet toimintansa eri puolueiden sisälle. Espanjan poliittiseen perinteeseen kuuluu käsitys puolueiden kautta toimimisesta, ja suomalaisesta saattaakin tuntua hämmentävältä että esimerkiksi tyypillinen espanjalainen lesboryhmä on puoluesitoutunut.

Lisäksi maan kulttuurinen hajanaisuus on estänyt kansallisen painostusverkoston muodostumisen. Barcelonassa ja Madridissa asuvalla homolla tai lesbolla ei välttämättä ole keskenään paljon yhteistä. Pikkuryhmien kirjo kattaa monta maakuntaa ja kieltä.

Asenneilmapiiri on lieventynyt viime vuosina, mutta silti vain vähemmistö espanjalaisista on valmis hyväksymään homoseksuaalien tasaveroiset oikeudet. Poliisi pidätti 1986 Madridissa kaksi naista lähes kahdeksi vuorokaudeksi vain koska he olivat suudelleet toisiaan julkisella paikalla. Vuonna 1992 Madridilainen kaupunginvaltuutettu kampanjoi paikallisen homokeskuksen sulkemiseksi.

Vuonna 1983 Espanjan hallitus aloitti homoseksuaalien oikeuksien selvitystyön, kun maan sosiaaliministeriön alaisuuteen perustettiin erityinen lesbo- ja homoasioiden elin. Aloitteen tähän teki vallassaollut sosialistipuolue.

Euroopan neuvoston kannanotot homoseksuaalien oikeuksien turvaamisesta ovat jossain määrin vaikuttaneet Espanjan homopolitiikkaan. Maan parlamentti antoi 1985 tukensa Neuvoston suositukselle homojen ja lesbojen tasa-arvoisesta kohtelusta. Espanjan perustuslaki turvaa toki kaikkien kansalaisten, siis myös homojen ja lesbojen yhdenveroisuuden lain edessä. Homojärjestöt ovat jo pitkään vaatineet erityisen syrjintäsuojalain säätämistä.

Julkisuutta saaneena esimerkkitapauksena on ollut Iberia-lentoyhtiön työntekijä, joka vaati miesystävälleen samoja henkilöstöetuja joita heterotyötoverien kumppanit nauttivat riippumatta siitä oliko kyseessä avio- tai avoliitto. Tapauksen käsittelyssä on vedottu perustuslain pykälään kansalaisten tasa-arvosta ja Euroopan Parlamentin suosituksiin homoseksuaalien ja heteroseksuaalien tasaveroisesta kohtelusta lain edessä.

Parisuhteen laillistamismahdollisuuksien ennakkotapaus syntyi Kataloniassa 1987, kun homoparilta evättiin siviilivihkimys. Katalonian korkein oikeusviranomainen totesi, että lakia tulisi muuttaa, jotta samaa sukupuolta olevat parit voisivat saada lailla turvatun aseman. Monet espanjalaiset pikkukaupungit ovatkin viime vuosina myöntäneet lesbo- ja homopareille mahdollisuuden rekisteröidä suhteensa epävirallisesti. Maan parlamentti on käsitellyt parisuhteiden virallistamista ainakin siten, että yhdessä asuvat saisivat joitakin nyt aviopareille varattuja etuja.